Kaima kaipaa apuamme!

Sosiaalisen median kautta tietooni on kantautunut Hämeenlinnassa sijaitsevan Kissakoti Kattilan (eli blogini kaiman) avunpyyntö. Kattila tarvitsee kipeästi rahalahjoituksia kissojen eläinlääkärikulujen kattamiseen. Tarkemmin asiasta Kissakoti Kattilan nettisivuilla.

Kaikki, mitä tiedän FIPistä

Rakkaat lukijat, minulla on surullisia uutisia ja olen kerännyt voimia voidakseni kertoa ne teille. Bronson kuoli torstaina 12.9. klo 16.25 Keski-Suomen eläinklinikalla. Hänet nukutettiin pois, koska elimistö ei enää ottanut vastaan ravintoa ja kissa oli jo hyvin heikko. Perjantaina 13.9. diagnoosiksi varmistui Feline Infectious Peritonitis eli FIP.

Viikko sitten kirjoitin, kuinka Bronson lakkasi syömästä itsenäisesti ja maanantaiaamuna tilanne ei ollut muuttunut miksikään, joten päätin viedä pojan jälleen eläinlääkärille. Eläinlääkäri totesi vatsan täyttyneen taas nesteellä ja otti verikokeita sekä näytteen vatsanesteestä makrofagivärjäystä varten. Makrofagivärjäys on ainoa tapa saada varmuus kissan FIP-infektiosta. Oli vielä olemassa pikkiriikkinen mahdollisuus, että Bronsulla olisi jokin muu sairaus, joten emme halunneet luovuttaa. Bronson sai antibioottipistoksen ja ruokahalua lisäävän lääkkeen, jonka jälkeen meidät kotiutettiin kehotuksena "levätä ja syödä".

Bronsu ei kuitenkaan syönyt. Se ei koskenutkaan ruokaan, vaikka yritin maanitella ja tarjota kaikkea mahdollista kissanruuista raakaan lihaan. Koska paastoa oli jatkunut jo aivan liian pitkään (jo 24 tunnin paasto voi olla kissalle kohtalokas), jouduimme turvautumaan pakkoruokintaan, josta Bronson ei pitänyt ollenkaan. Sinnittelimme näin tiistaihin asti, jolloin minun oli taas pakko soittaa eläinlääkärille, koska ruokahalua ei vain kuulunut takaisin. Eläinlääkäri suositteli ruokintaletkun laittamista, jotta Bronson saataisiin pidettyä hengissä siihen saakka kunnes makrofagivärjäyksen tulokset ehtisivät tulla saksalaisesta laboratoriosta.

Ruokintaletku pujotetaan kissan ruokatorveen kaulaan tehdystä reiästä ja se pysyy paikoillaan tikeillä. Kissan kaulaan laitetaan lisäksi liitoskohtaa suojaava kauluri, joka estää letkun irtoamisen ja jossain määrin myös kaulan liikuttelun. Letku kiinnitetään kissan selkäpuolelle ja nestemäistä ruokaa annetaan ruiskun avulla letkua pitkin pieninä annoksina. Kissa saa myös pahoinvointilääkettä estämään oksennusrefleksiä. Ruokintaletku on eläinlääkärin mukaan kissalle vähemmän stressaava kuin toistuva pakkosyöttäminen ruiskulla. Leikkaushaavakaan ei kuulemma ole erityisen kivulias.

Bronson ruokintaletkuineen. Letku pysyy hyvin paikoillaan trikoopuvun alla.

Bronsun cocktail. Ylhäällä pahoinvointilääke,
keskellä puhdasta vettä ja antibiootti. Alhaalla toipilasruokaa,
joka sekoitetaan veteen ja annostellaan ruiskulla.

Bronsonin tapauksessa letkusta ei kuitenkaan ollut apua. Keskiviikkona ruokin Bronsonia kahden tunnin välein ja annoin sille kortisonia, antibioottia ja pahoinvointilääkettä aamuin illoin. Kissan vointi ei parantunut. Torstaina ruoka ei enää mennyt alas. Kissan vatsa oli turvonnut hirvittävän kokoiseksi palloksi (näkyy kuvassakin) ja Bronson naukui vähän väliä surkeasti aivan kuin sillä olisi ollut hätä. En osannut tehdä muuta kuin viedä kissan taas eläinlääkärille, jossa kerrottiin alustava FIP-testin tulos. Se oli 86% varmuudella positiivinen. Oli enää kaksi vaihtoehtoa: eutanasia nyt tai myöhemmin. Katsoin kärsivää kissaa ja valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Bronson eli kokonaista kuusi viikkoa FIPin oireiden ilmaantumisen jälkeen. Kyseessä on pahamaineinen tauti, johon suhtaudutaan (sanoisin, että syystä) lähes hysteerisesti. Usein eläinlääkärit tarjoavat eutanasiaa heti, kun kissan oireet viittaavat märkään FIPiin eli taudin helpommin diagnosoitavaan muotoon. FIPistä on kuitenkin liikkeellä myös paljon väärää tai vähintäänkin epätarkkaa tietoa. Aionkin nyt kertoa teille, mitä itse olen oppinut näiden kuuden viikon aikana kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta. Muistakaa, että en ole eläinlääkäri ja jos epäilette kissassanne jotain sairautta, viekää se heti asiantuntevaan hoitoon.  

1. FIPiä on kahdenlaista: märkää ja kuivaa. Märässä FIPissä kissan vatsa turpoaa, koska verisuonten seinämät muuttuvat ja alkavat läpäistä nestettä, joka kertyy vatsaonteloon. Myös rintaonteloon ja keuhkoihin voi kertyä nestettä samasta syystä. Tämä aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Jos kissasi vatsa on hyvin turvonnut, vie se välittömästi eläinlääkärille. Varsinkin, jos olet madottanut kissasi säännöllisesti tai se on sisäkissa, joka ei saa raakaa kalaa tai lihaa. Madot voivat aiheuttaa vatsan turvotusta, mutta FIP tekee vatsasta nopeasti valtavan pallon. Kuivassa FIPissä nestettä ei kerry, mutta muuten oireet ovat samantyyppisiä.

2. FIPin aiheuttaja on kissojen coronavirus, jota kantaa vaihtelevien tietojen mukaan 2/3 tai peräti 90% kaikista kissoista. Coronavirus (FECV) on harmiton suolistovirus, joka voi suotuisissa olosuhteissa mutatoitua ja kehittyä tappavaksi FIP-virukseksi (FIPV). Tärkein mutaatiota edistävä tekijä on kissan perimä. Jotkut kissat ovat geneettisesti alttiita sairastumaan FIPiin, kun taas toiset eivät ole. Jos kissasi sisaruksen (sama emo ja isä) tiedetään kuolleen FIPiin, kissallasi on nelinkertainen riski sairastua tautiin verrattuna sellaiseen kissaan, jonka lähisukulainen ei ole sairastunut infektioon. Jos kissasi pennun tiedetään kuolleen FIPiin, älä tuota enää kissanpentuja samalla geeniyhdistelmällä!

3. FIP laukeaa, koska kissan vastustuskyky on huonontunut stressin (tai muun syyn) seurauksena. Stressi on voinut aiheutua vaikkapa leikkauksesta, matkasta, uudesta kissasta samassa taloudessa, muutosta, remontista... lähes mistä tahansa, joten älä syytä itseäsi. Lisäksi vääränlainen ravinto tai toistuvat antibioottikuurit voivat huonontaa kissan vastustuskykyä. Mitä useampi stressitekijä, sitä parempi FIPille. 

4. FIP voidaan todeta vain vatsanesteestä otetun näytteen makrofagivärjäyksessä. Jos kissallesi on tehty ns. FIP-testi, kyseessä on todennäköisesti coronavirustesti, joka ei kerro mitään siitä, onko kissallasi FIP tai riski sairastua siihen. Tietenkin coronavirusta on oltava elimistössä, jotta se voisi muuntua FIP-virukseksi, mutta kuten toisessa kohdassa totesin, lähes kaikilla kissoilla on coronavirustartunta, joten testi ei ole kovin hyödyllinen. FIP-näytteen makrofagivärjäystä ei tällä hetkellä tehdä missään suomalaisessa laboratoriossa, joten näyte on toimitettava testattavaksi ulkomaille. Jos eläinlääkärisi puhuu FIP-testistä, tarkista, minkälaisesta testistä on tarkkaan ottaen kysymys.

5. FIPin oireita ovat: laihtuminen, apaattisuus, edestakaisin sahaava kuume, vatsan turpoaminen (märässä FIPissä), aneemisuus, oksentelu ja ripuli. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin kertoa, että Bronsonilla ei ollut ripulia eikä oksentelua ennen kuin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa ja sekin meni nopeasti ohi. Hemoglobiinikin oli normaali. Eräs oire, josta luin vain yhdestä lähteestä on valtava ruokahalu sairauden alussa ja lähes täydellinen ruokahaluttomuus sairauden lopussa. Myös FIPiin määrätty kortisonilääkitys voi lisätä ruokahalua, mutta Bronsonin tapauksessa ruokahalu laski kortisonimääristä riippumatta, joten epäilen, että ruokahalun vaihtelut kuuluvat itse tautiin. Tämä ei kuitenkaan ole tieteellisesti todistettu teoria, joten suhtautukaa siihen, miten haluatte. Koska kissa on todennäköisesti saanut coronavirustartunnan jo emoltaan, sillä on voinut olla toistuvaa ripulia pentuiällä, kuukausia ennen FIPin puhkeamista. Bronsulla oli aina herkkä vatsa.

6. FIPiin ei toistaiseksi ole olemassa parannuskeinoa. Eräs brittilääkäri väittää kyenneensä parantamaan peräti yhden kolmesta FIPiin sairastuneesta kissasta interferonihoidolla, mutta näitä tuloksia ei ole ilmeisesti pystytty toistamaan muualla (ellei oteta huomioon erästä japanilaista tutkimusta, joka on jo melko vanha ja jota en onnistunut löytämään netistä). Viimeisimmän tiedon mukaan interferonista on hyötyä FIPin hoidossa, mutta ei sen enempää kuin suurista määristä kortisonia. Eläinlääkärit määräävät FIPiin Prednisolon-nimistä kortisonivalmistetta, jota annetaan 2 mg/painokilo. Uusimman tiedon mukaan kortisonimäärää ei vähennetä vähitellen, vaan määrä pidetään samana hoidon loppuun asti. Kysy eläinlääkäriltäsi, onko hän tietoinen FIPin uusimmista hoitosuosituksista. Monet lääkärit eivät ole. (Ota myös huomioon, että tämä tieto on voinut muuttua tämän blogipostauksen julkaisemisen jälkeen).

7. FIPin diagnosointi on hyvin hankalaa. Kunnollisten testien puutteessa (makrofagivärjäystä ei tehdä Suomessa eikä siitä tiedetä vielä yleisesti) FIP-diagnoosiin päädytään yleensä sitten, kun kaikki muut syyt on voitu sulkea pois. Usein kuulee mainittavan, että lopullinen FIP-diagnoosi voidaan tehdä vasta ruumiinavauksessa, mutta joitakin vihjeitä on olemassa jo aikaisemmin. Esimerkiksi verikokeissa todettu albumiinin ja globuliinin suhde, joka on alle 0,8. Jos suhde on alle 0,4, FIP on todennäköinen. Bronsonin albumiini-globuliini -suhde oli sairauden alussa 0,4 ja viimeisellä viikolla 0,6. Jos suhdeluku on yli 0,8, FIP on epätodennäköinen. Lisää verikokeissa todettavista muutoksista esim. täällä. Märässä FIPissä vatsaonteloon kertynyt neste on tyypillisesti hyvin paksua (korkea proteiinipitoisuus), tahmeaa ja oljenkeltaista. Siinä ei tavallisesti ole verta, vaan se on läpinäkyvää.

8. Vaikka FIP on yhtä kuin kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus, itse FIP-virus ei tartu. Coronavirus tarttuu ulosteiden ja ilmeisesti myös syljen (?) välityksellä, mutta coronaviruksen muuntuminen FIP-virukseksi tapahtuu aina jokaisen kissan elimistössä erikseen. Samassa taloudessa asuvat kissat kantavat lopun ikäänsä coronavirusta, mutta eivät välttämättä koskaan sairastu FIPiin, mikäli heillä ei ole taudille altistavaa perimää ja heidän vastustuskykynsä on hyvä. Uuden kissan kohdalla olisikin mietittävä, onko sillä mahdollisesti alttius sairastua FIPiin. Usein tätä tietoa vain voi maatiaispentujen kohdalla olla vaikeaa saada. Rotukissojen terveyttä tarkkaillaan paremmin ja sukutaustatkin ovat yleensä paremmin selvillä.

9. FIPin uhrit ovat useimmiten alle vuoden ikäisiä pentuja (kuten Bronson) tai alle kaksivuotiaita nuoria kissoja. Riski kasvaa jälleen yli 10-vuotiailla senioreilla, mutta keski-ikäiset kissat näyttäisivät olevan paremmin turvassa FIPiltä. 

Lisää luettavaa:

Testeistä: http://www.vetlab.fi/?id=39F8B25C-557843FA9185-3966E195D4CD

Yleisesti: http://www.koirakissaklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75:kissan-tarttuva-vatsakalvon-tulehdus-l-fip&catid=15&Itemid=126

ja http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_17.html

Toivoisin, että yhdenkään kissan ei enää koskaan tarvitsisi kuolla FIPiin. Minulla oli suuria toiveita interferonihoidon suhteen ja netistä on helppo löytää tietoa, joka on joko vanhentunutta, epätarkkaa tai suorastaan valheellista. Kun hätä oman kissan voinnista on suuri, pienikin toivonkipinä tuntuu lottovoitolta. Kissojen tarttuvaa vatsakalvontulehdusta tutkitaan koko ajan, mutta kunnollista tietoa taudin syntymekanismista saati parannuskeinoista ei vielä ole. Otan osaa jokaisen kissansa FIPiin menettäneen ihmisen suruun. Bronsonin menettäminen tälle kurjalle taudille tuntuu edelleen niin epäreilulta ja väärältä, että minulla ei ole sille sanoja.

Tämä on viimeinen kuva Bronsonista. Pikku kulta <3

Viisi viikkoa FIPiä

On kulunut viisi viikkoa siitä, kun Bronsonilla todettiin FIP-infektio ja kissa on edelleen kipeänä. Sitten viime postauksen interferonipistoksia harvennettiin ensin kertaan viikossa, mutta koska Bronson alkoi viikko sitten perjantaina oksentaa rajusti, vanha rytmi palautettiin vähäksi aikaa, kunnes eläinlääkäri ilmoitti viime keskiviikkona, että interferonipistoksista ei uusimman tutkimustiedon valossa pitäisi olla sen enempää hyötyä kuin korkeista annoksista kortisonia, joten pistokset lopetettiin kokonaan. Vastustin ajatusta, koska minusta Bronson on voinut paljon paremmin saatuaan interferonia, mutta kukapa minä olen kyseenalaistamaan Euroopan johtavia FIP-tutkijoita, joten pistoksia ei ole annettu tiistain jälkeen. Oksentaminen saatiin kuriin pahoinvointilääkkeellä ja mahdolliseen suolistotulehdukseen annettiin antibioottikuuri, jota en kuitenkaan saanut syötettyä kissalle, koska tabletit olivat niin isoja ja - kuten olen täällä moneen kertaan todennut - Bronson vihaa lääkintää. Onneksi ripuli asettui itsestään.

Eilen ja tänään Bronson ei ole syönyt juuri mitään ja hän nukkuu oikeastaan koko ajan. Vatsa on vaikuttanut pulleammalta jo muutaman päivän, mutta nyt se tuntuu kasvaneen taas. Huomenna täytynee jälleen soittaa eläinlääkärille, joka lienee jo palannut työmatkaltaan ulkomailta. Jos Bronson jaksaa sinnitellä elossa vielä vähän aikaa, aion kokeilla paranisiko kissan olo homeopaattisella lääkinnällä. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään menetettävää, joten kaikki konstit on käytettävä. Kortisonilääkintä jatkuu suurina annoksina hamaan loppuun asti.

En enää uskalla toivoa Bronsonin paranemista, mutta toivon, että voisimme helpottaa kissan oloa ja pitää hänet oireettomana niin kauan kuin mahdollista. Vielä on tietysti se pikkuriikkinen mahdollisuus, että sairaus ei olekaan FIP, vaan jotain muuta. Mutta en osaa sanoa, olisiko esimerkiksi sisäelinvaurio juurikaan parempi vaihtoehto.

Tänään päätimme omin päin antaa Bronsulle interferoniruiskeen (ei siitä haittaakaan voi olla), mutta se meni aivan pieleen. Meinasi päästä itku, kun tajusin, että 25 euron edestä kallista ainetta oli ruiskutettu kissan viereen makuualustalle ja vain pieni osa itse kissaan. Ilmeisesti olin pistänyt neulan kissan ihon läpi kaksi kertaa - ensin sisään ja sitten taas ulos. *Huokaus*

Ruoka ei maistu, mutta ulkoilu on ihan jees.