Kaikki, mitä tiedän FIPistä

Rakkaat lukijat, minulla on surullisia uutisia ja olen kerännyt voimia voidakseni kertoa ne teille. Bronson kuoli torstaina 12.9. klo 16.25 Keski-Suomen eläinklinikalla. Hänet nukutettiin pois, koska elimistö ei enää ottanut vastaan ravintoa ja kissa oli jo hyvin heikko. Perjantaina 13.9. diagnoosiksi varmistui Feline Infectious Peritonitis eli FIP.

Viikko sitten kirjoitin, kuinka Bronson lakkasi syömästä itsenäisesti ja maanantaiaamuna tilanne ei ollut muuttunut miksikään, joten päätin viedä pojan jälleen eläinlääkärille. Eläinlääkäri totesi vatsan täyttyneen taas nesteellä ja otti verikokeita sekä näytteen vatsanesteestä makrofagivärjäystä varten. Makrofagivärjäys on ainoa tapa saada varmuus kissan FIP-infektiosta. Oli vielä olemassa pikkiriikkinen mahdollisuus, että Bronsulla olisi jokin muu sairaus, joten emme halunneet luovuttaa. Bronson sai antibioottipistoksen ja ruokahalua lisäävän lääkkeen, jonka jälkeen meidät kotiutettiin kehotuksena "levätä ja syödä".

Bronsu ei kuitenkaan syönyt. Se ei koskenutkaan ruokaan, vaikka yritin maanitella ja tarjota kaikkea mahdollista kissanruuista raakaan lihaan. Koska paastoa oli jatkunut jo aivan liian pitkään (jo 24 tunnin paasto voi olla kissalle kohtalokas), jouduimme turvautumaan pakkoruokintaan, josta Bronson ei pitänyt ollenkaan. Sinnittelimme näin tiistaihin asti, jolloin minun oli taas pakko soittaa eläinlääkärille, koska ruokahalua ei vain kuulunut takaisin. Eläinlääkäri suositteli ruokintaletkun laittamista, jotta Bronson saataisiin pidettyä hengissä siihen saakka kunnes makrofagivärjäyksen tulokset ehtisivät tulla saksalaisesta laboratoriosta.

Ruokintaletku pujotetaan kissan ruokatorveen kaulaan tehdystä reiästä ja se pysyy paikoillaan tikeillä. Kissan kaulaan laitetaan lisäksi liitoskohtaa suojaava kauluri, joka estää letkun irtoamisen ja jossain määrin myös kaulan liikuttelun. Letku kiinnitetään kissan selkäpuolelle ja nestemäistä ruokaa annetaan ruiskun avulla letkua pitkin pieninä annoksina. Kissa saa myös pahoinvointilääkettä estämään oksennusrefleksiä. Ruokintaletku on eläinlääkärin mukaan kissalle vähemmän stressaava kuin toistuva pakkosyöttäminen ruiskulla. Leikkaushaavakaan ei kuulemma ole erityisen kivulias.

Bronson ruokintaletkuineen. Letku pysyy hyvin paikoillaan trikoopuvun alla.

Bronsun cocktail. Ylhäällä pahoinvointilääke,
keskellä puhdasta vettä ja antibiootti. Alhaalla toipilasruokaa,
joka sekoitetaan veteen ja annostellaan ruiskulla.

Bronsonin tapauksessa letkusta ei kuitenkaan ollut apua. Keskiviikkona ruokin Bronsonia kahden tunnin välein ja annoin sille kortisonia, antibioottia ja pahoinvointilääkettä aamuin illoin. Kissan vointi ei parantunut. Torstaina ruoka ei enää mennyt alas. Kissan vatsa oli turvonnut hirvittävän kokoiseksi palloksi (näkyy kuvassakin) ja Bronson naukui vähän väliä surkeasti aivan kuin sillä olisi ollut hätä. En osannut tehdä muuta kuin viedä kissan taas eläinlääkärille, jossa kerrottiin alustava FIP-testin tulos. Se oli 86% varmuudella positiivinen. Oli enää kaksi vaihtoehtoa: eutanasia nyt tai myöhemmin. Katsoin kärsivää kissaa ja valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Bronson eli kokonaista kuusi viikkoa FIPin oireiden ilmaantumisen jälkeen. Kyseessä on pahamaineinen tauti, johon suhtaudutaan (sanoisin, että syystä) lähes hysteerisesti. Usein eläinlääkärit tarjoavat eutanasiaa heti, kun kissan oireet viittaavat märkään FIPiin eli taudin helpommin diagnosoitavaan muotoon. FIPistä on kuitenkin liikkeellä myös paljon väärää tai vähintäänkin epätarkkaa tietoa. Aionkin nyt kertoa teille, mitä itse olen oppinut näiden kuuden viikon aikana kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta. Muistakaa, että en ole eläinlääkäri ja jos epäilette kissassanne jotain sairautta, viekää se heti asiantuntevaan hoitoon.  

1. FIPiä on kahdenlaista: märkää ja kuivaa. Märässä FIPissä kissan vatsa turpoaa, koska verisuonten seinämät muuttuvat ja alkavat läpäistä nestettä, joka kertyy vatsaonteloon. Myös rintaonteloon ja keuhkoihin voi kertyä nestettä samasta syystä. Tämä aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Jos kissasi vatsa on hyvin turvonnut, vie se välittömästi eläinlääkärille. Varsinkin, jos olet madottanut kissasi säännöllisesti tai se on sisäkissa, joka ei saa raakaa kalaa tai lihaa. Madot voivat aiheuttaa vatsan turvotusta, mutta FIP tekee vatsasta nopeasti valtavan pallon. Kuivassa FIPissä nestettä ei kerry, mutta muuten oireet ovat samantyyppisiä.

2. FIPin aiheuttaja on kissojen coronavirus, jota kantaa vaihtelevien tietojen mukaan 2/3 tai peräti 90% kaikista kissoista. Coronavirus (FECV) on harmiton suolistovirus, joka voi suotuisissa olosuhteissa mutatoitua ja kehittyä tappavaksi FIP-virukseksi (FIPV). Tärkein mutaatiota edistävä tekijä on kissan perimä. Jotkut kissat ovat geneettisesti alttiita sairastumaan FIPiin, kun taas toiset eivät ole. Jos kissasi sisaruksen (sama emo ja isä) tiedetään kuolleen FIPiin, kissallasi on nelinkertainen riski sairastua tautiin verrattuna sellaiseen kissaan, jonka lähisukulainen ei ole sairastunut infektioon. Jos kissasi pennun tiedetään kuolleen FIPiin, älä tuota enää kissanpentuja samalla geeniyhdistelmällä!

3. FIP laukeaa, koska kissan vastustuskyky on huonontunut stressin (tai muun syyn) seurauksena. Stressi on voinut aiheutua vaikkapa leikkauksesta, matkasta, uudesta kissasta samassa taloudessa, muutosta, remontista... lähes mistä tahansa, joten älä syytä itseäsi. Lisäksi vääränlainen ravinto tai toistuvat antibioottikuurit voivat huonontaa kissan vastustuskykyä. Mitä useampi stressitekijä, sitä parempi FIPille. 

4. FIP voidaan todeta vain vatsanesteestä otetun näytteen makrofagivärjäyksessä. Jos kissallesi on tehty ns. FIP-testi, kyseessä on todennäköisesti coronavirustesti, joka ei kerro mitään siitä, onko kissallasi FIP tai riski sairastua siihen. Tietenkin coronavirusta on oltava elimistössä, jotta se voisi muuntua FIP-virukseksi, mutta kuten toisessa kohdassa totesin, lähes kaikilla kissoilla on coronavirustartunta, joten testi ei ole kovin hyödyllinen. FIP-näytteen makrofagivärjäystä ei tällä hetkellä tehdä missään suomalaisessa laboratoriossa, joten näyte on toimitettava testattavaksi ulkomaille. Jos eläinlääkärisi puhuu FIP-testistä, tarkista, minkälaisesta testistä on tarkkaan ottaen kysymys.

5. FIPin oireita ovat: laihtuminen, apaattisuus, edestakaisin sahaava kuume, vatsan turpoaminen (märässä FIPissä), aneemisuus, oksentelu ja ripuli. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin kertoa, että Bronsonilla ei ollut ripulia eikä oksentelua ennen kuin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa ja sekin meni nopeasti ohi. Hemoglobiinikin oli normaali. Eräs oire, josta luin vain yhdestä lähteestä on valtava ruokahalu sairauden alussa ja lähes täydellinen ruokahaluttomuus sairauden lopussa. Myös FIPiin määrätty kortisonilääkitys voi lisätä ruokahalua, mutta Bronsonin tapauksessa ruokahalu laski kortisonimääristä riippumatta, joten epäilen, että ruokahalun vaihtelut kuuluvat itse tautiin. Tämä ei kuitenkaan ole tieteellisesti todistettu teoria, joten suhtautukaa siihen, miten haluatte. Koska kissa on todennäköisesti saanut coronavirustartunnan jo emoltaan, sillä on voinut olla toistuvaa ripulia pentuiällä, kuukausia ennen FIPin puhkeamista. Bronsulla oli aina herkkä vatsa.

6. FIPiin ei toistaiseksi ole olemassa parannuskeinoa. Eräs brittilääkäri väittää kyenneensä parantamaan peräti yhden kolmesta FIPiin sairastuneesta kissasta interferonihoidolla, mutta näitä tuloksia ei ole ilmeisesti pystytty toistamaan muualla (ellei oteta huomioon erästä japanilaista tutkimusta, joka on jo melko vanha ja jota en onnistunut löytämään netistä). Viimeisimmän tiedon mukaan interferonista on hyötyä FIPin hoidossa, mutta ei sen enempää kuin suurista määristä kortisonia. Eläinlääkärit määräävät FIPiin Prednisolon-nimistä kortisonivalmistetta, jota annetaan 2 mg/painokilo. Uusimman tiedon mukaan kortisonimäärää ei vähennetä vähitellen, vaan määrä pidetään samana hoidon loppuun asti. Kysy eläinlääkäriltäsi, onko hän tietoinen FIPin uusimmista hoitosuosituksista. Monet lääkärit eivät ole. (Ota myös huomioon, että tämä tieto on voinut muuttua tämän blogipostauksen julkaisemisen jälkeen).

7. FIPin diagnosointi on hyvin hankalaa. Kunnollisten testien puutteessa (makrofagivärjäystä ei tehdä Suomessa eikä siitä tiedetä vielä yleisesti) FIP-diagnoosiin päädytään yleensä sitten, kun kaikki muut syyt on voitu sulkea pois. Usein kuulee mainittavan, että lopullinen FIP-diagnoosi voidaan tehdä vasta ruumiinavauksessa, mutta joitakin vihjeitä on olemassa jo aikaisemmin. Esimerkiksi verikokeissa todettu albumiinin ja globuliinin suhde, joka on alle 0,8. Jos suhde on alle 0,4, FIP on todennäköinen. Bronsonin albumiini-globuliini -suhde oli sairauden alussa 0,4 ja viimeisellä viikolla 0,6. Jos suhdeluku on yli 0,8, FIP on epätodennäköinen. Lisää verikokeissa todettavista muutoksista esim. täällä. Märässä FIPissä vatsaonteloon kertynyt neste on tyypillisesti hyvin paksua (korkea proteiinipitoisuus), tahmeaa ja oljenkeltaista. Siinä ei tavallisesti ole verta, vaan se on läpinäkyvää.

8. Vaikka FIP on yhtä kuin kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus, itse FIP-virus ei tartu. Coronavirus tarttuu ulosteiden ja ilmeisesti myös syljen (?) välityksellä, mutta coronaviruksen muuntuminen FIP-virukseksi tapahtuu aina jokaisen kissan elimistössä erikseen. Samassa taloudessa asuvat kissat kantavat lopun ikäänsä coronavirusta, mutta eivät välttämättä koskaan sairastu FIPiin, mikäli heillä ei ole taudille altistavaa perimää ja heidän vastustuskykynsä on hyvä. Uuden kissan kohdalla olisikin mietittävä, onko sillä mahdollisesti alttius sairastua FIPiin. Usein tätä tietoa vain voi maatiaispentujen kohdalla olla vaikeaa saada. Rotukissojen terveyttä tarkkaillaan paremmin ja sukutaustatkin ovat yleensä paremmin selvillä.

9. FIPin uhrit ovat useimmiten alle vuoden ikäisiä pentuja (kuten Bronson) tai alle kaksivuotiaita nuoria kissoja. Riski kasvaa jälleen yli 10-vuotiailla senioreilla, mutta keski-ikäiset kissat näyttäisivät olevan paremmin turvassa FIPiltä. 

Lisää luettavaa:

Testeistä: http://www.vetlab.fi/?id=39F8B25C-557843FA9185-3966E195D4CD

Yleisesti: http://www.koirakissaklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75:kissan-tarttuva-vatsakalvon-tulehdus-l-fip&catid=15&Itemid=126

ja http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_17.html

Toivoisin, että yhdenkään kissan ei enää koskaan tarvitsisi kuolla FIPiin. Minulla oli suuria toiveita interferonihoidon suhteen ja netistä on helppo löytää tietoa, joka on joko vanhentunutta, epätarkkaa tai suorastaan valheellista. Kun hätä oman kissan voinnista on suuri, pienikin toivonkipinä tuntuu lottovoitolta. Kissojen tarttuvaa vatsakalvontulehdusta tutkitaan koko ajan, mutta kunnollista tietoa taudin syntymekanismista saati parannuskeinoista ei vielä ole. Otan osaa jokaisen kissansa FIPiin menettäneen ihmisen suruun. Bronsonin menettäminen tälle kurjalle taudille tuntuu edelleen niin epäreilulta ja väärältä, että minulla ei ole sille sanoja.

Tämä on viimeinen kuva Bronsonista. Pikku kulta <3

Viisi viikkoa FIPiä

On kulunut viisi viikkoa siitä, kun Bronsonilla todettiin FIP-infektio ja kissa on edelleen kipeänä. Sitten viime postauksen interferonipistoksia harvennettiin ensin kertaan viikossa, mutta koska Bronson alkoi viikko sitten perjantaina oksentaa rajusti, vanha rytmi palautettiin vähäksi aikaa, kunnes eläinlääkäri ilmoitti viime keskiviikkona, että interferonipistoksista ei uusimman tutkimustiedon valossa pitäisi olla sen enempää hyötyä kuin korkeista annoksista kortisonia, joten pistokset lopetettiin kokonaan. Vastustin ajatusta, koska minusta Bronson on voinut paljon paremmin saatuaan interferonia, mutta kukapa minä olen kyseenalaistamaan Euroopan johtavia FIP-tutkijoita, joten pistoksia ei ole annettu tiistain jälkeen. Oksentaminen saatiin kuriin pahoinvointilääkkeellä ja mahdolliseen suolistotulehdukseen annettiin antibioottikuuri, jota en kuitenkaan saanut syötettyä kissalle, koska tabletit olivat niin isoja ja - kuten olen täällä moneen kertaan todennut - Bronson vihaa lääkintää. Onneksi ripuli asettui itsestään.

Eilen ja tänään Bronson ei ole syönyt juuri mitään ja hän nukkuu oikeastaan koko ajan. Vatsa on vaikuttanut pulleammalta jo muutaman päivän, mutta nyt se tuntuu kasvaneen taas. Huomenna täytynee jälleen soittaa eläinlääkärille, joka lienee jo palannut työmatkaltaan ulkomailta. Jos Bronson jaksaa sinnitellä elossa vielä vähän aikaa, aion kokeilla paranisiko kissan olo homeopaattisella lääkinnällä. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään menetettävää, joten kaikki konstit on käytettävä. Kortisonilääkintä jatkuu suurina annoksina hamaan loppuun asti.

En enää uskalla toivoa Bronsonin paranemista, mutta toivon, että voisimme helpottaa kissan oloa ja pitää hänet oireettomana niin kauan kuin mahdollista. Vielä on tietysti se pikkuriikkinen mahdollisuus, että sairaus ei olekaan FIP, vaan jotain muuta. Mutta en osaa sanoa, olisiko esimerkiksi sisäelinvaurio juurikaan parempi vaihtoehto.

Tänään päätimme omin päin antaa Bronsulle interferoniruiskeen (ei siitä haittaakaan voi olla), mutta se meni aivan pieleen. Meinasi päästä itku, kun tajusin, että 25 euron edestä kallista ainetta oli ruiskutettu kissan viereen makuualustalle ja vain pieni osa itse kissaan. Ilmeisesti olin pistänyt neulan kissan ihon läpi kaksi kertaa - ensin sisään ja sitten taas ulos. *Huokaus*

Ruoka ei maistu, mutta ulkoilu on ihan jees.

Feromonia, kortisonia ja interferonia

Keittiön pöytä alkaa näyttää apteekin alelaarilta. Kissojen lääkkeille varattu pienehkö valkoinen kori on käynyt jo aikapäiviä sitten liian pieneksi kaverusten lääkearsenaalille, johon kuuluvat mm. Mifunen beetasalpaaja, Bronsonin kolmenlaiset vitamiinit (annetaan paranemisen tukemiseksi), kipulääkkeet, interferoniruiskut, hoitosalvat, desinfiointiaineet jne.

Bronson on nyt saanut interferonipistoshoitoa reilun viikon ja vointinsa on paljon parempi kuin ennen hoidon aloittamista. Kissa on pirteämpi, ei nuku enää ihan koko ajan, pyytää päästä ulkoilemaan parvekkeelle ja jahtailee laiskasti jopa sulkalelua. Eräänä päivänä yllätin Bronsun hyppimästä puolen metrin korkuisia loikkia kärpäsen perässä, joten sanoisin, että terveemmältä vaikuttaa. :) Jatkossa pistoksia annetaan kerran viikossa, mikä on mukavaa, koska en suuremmin välitä pistämisestä ja totta puhuen jouduimme yhtenä päivänä käyttämään kisua eläinlääkäriasemalla pistettävänä, koska se ei kertakaikkiaan pysynyt paikoillaan ja oli aivan paniikissa. Ymmärrän hyvin. En itsekään antaisi tällaisen tohelon pistää itseäni.

Herra Bronson on hankala potilas.

Bronsonin pari viikkoa sitten saama kortisonipistos lisäsi valtavasti ruokahalua ja kissa söi taukoamatta, mutta nyt kortisonitaso on laskenut eikä ruoka ole enää oikein maistunut pariin päivään. Eläinlääkärin ohjeistamana aloitamme tänään kortisonihoidon suun kautta: yksi tabletti aamuin illoin. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole, sillä Bronson vihaa tabletinantoa. Siis todella VIHAA. Se pelkää lääkkeitä niin paljon, että kavahtaa jopa lääkkeen hajua ruuan joukossa ja pakenee ruokakuppia. Tästä syystä emme koskaan onnistuneet antamaan hänelle edes matolääkettä. Bronson raapii ja kiemurtelee pakokauhun vallassa itsensä vapaaksi vaikka mistä vilteistä ja pyyhkeistä, joihin sitä on yritetty kääriä. Parasta tietenkin olisi, jos kissaa ei tarvitsisi pakottaa ja alistaa kovin voimallisesti, mutta pahoin pelkään, että tästä tulee vielä monta ihminen vs. kissa -ottelua ennen kuin kortisonikuuri loppuu. Ja pahinta on, että se ei lopu aivan lähiaikoina, vaan annosta vähennetään viikko kerrallaan yhteensä seitsemän viikon ajan, jonka jälkeen kissa tulee saamaan kortisonia puoli tablettia joka toinen päivä toistaiseksi. Voi elämä!

Tilanne vaati järeitä aseita, joten suuntasin tänään lähimpään eläinkauppaan ja ostin täyttöpullon Feliway-feromonihaihduttimeen sekä samaa ainetta suihkepullossa. Suunnitelmana on kuorruttaa kaikki paikat (myös lääkettä antavat ihmiset) ihanalla feromonipilvellä, jotta pahin lääkekammo mahdollisesti unohtuisi kissan mielestä.

Näistä saadaan hyvä pössis!

Feromonihaihduttimesta oli kovasti apua aikoinaan, kun Bronson tuli taloon arkana kissanpoikana ja Mifune jahtasi sitä ympäri asuntoa yötä päivää. Jospa se auttaisi nytkin ja rauhoittaisi tilannetta sen verran, että pahin lääkepaniikki saataisiin hallintaan. Lisäksi toivon, että leikkikaverinsa sairasteluun turhautunut Mifune rauhoittuisi feromonihuurujen avulla hieman, koska viime päivät olen saanut kuunnella ihan hirveää mouruamista ja kitinää, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, että Mifulla on tylsää. Sairastelu on tehnyt Bronsonista entistäkin pelokkaamman ja se suhtautuu Mifunen painiyrityksiin pakenemalla ja kiljumalla kauhusta. Feliway, Feliway, tuo rauha kotiimme!

PS. Lopuksi jotain söpöä. Puspus. <3

Bronsonin interferonihoito

Bronson aloitti toissapäivänä interferonihoidon FIP-infektiota vastaan. Lääkettä pistetään joka toinen päivä kissan ihon alle ja tänään olisi sitten ensimmäinen kerta, kun joudun itse pistämään kissaa. Jännittää, vähän pelottaakin. Inhoan neuloja, mutta ei tässä muukaan auta. Eläinlääkäri kehotti ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että se on kissan parhaaksi, joten yritän keskittyä siihen ajatukseen, kun työnnän neulan kisuparan ihon alle. Hrrr...

Bronsonin pitäisi saada toipuakseen myös reilusti A-, B-, C- ja E-vitamiineja, joita kävin tänään etsimässä apteekista ja luontaistuotekaupasta. Nestemäistä E-vitamiinivalmistetta ei löytynyt mistään, joten meidän on tyydyttävä vehnänalkioöljyyn, jossa on paljon E-vitamiinia. Tarjosin pojulle tänään jauhelihan joukossa Multicat-vitamiinivalmistetta jauhettuna sekä pisaran vehnänalkioöljyä, mutta kaveri teki perinteisen temppunsa ja kieltäytyi syömästä ruokaa, koska se haisi ilmeisesti oudolle. Mifune taas - ihme eläin - söi kokonaisen Multicat-tabletin kuivamuonan joukossa ilman mitään ongelmia. Voi, kunpa Bronsoninkin lääkitseminen olisi yhtä helppoa. Mikään ei tunnu auttavan. Ostin eläinkaupasta superherkkuna mainostettuja broilerinsydämiä, jotka kyllä näköjään maistuvat herkullisilta sellaisenaan, mutta jos niihin on ripoteltu yhtään C-vitamiinijauhetta, niin ne lakkaavat kiinnostamasta välittömästi. Jos jollakulla on hyviä ideoita, miten kaikkeen epämääräisen tuoksuiseen ja makuiseen suurella vastenmielisyydellä suhtautuvaa kissaa voisi lääkitä, niin otan vinkit ilolla vastaan.

Rento potilas. Ja ei, tätä kuvaa ei ole otettu piikin
antamisen jälkeen, vaan pari päivää sitten. :)

PS. Ensimmäinen piikityskerta meni aika hyvin, vaikka jouduinkin pistämään kolme kertaa ennen kuin sain kaiken lääkkeen kissaan. Aina, kun kissa liikahtaa hieman, säikähdän, että NYT SE LIIKKUU JA PIIKKI KATKEAA SEN SISÄÄN! Pelkään verikokeessakin aina sitä, että yhtäkkiä heilautan jotenkin refleksillä kättäni ja piikki katkeaa sinne verisuoneen. Näin taannoin erään kauhuelokuvan, jonka yhdessä kohtauksessa kävi juuri näin ja se oli ehkä kamalin kauhuelokuvakohtaus ikinä. Hyi.

FIP tuli taloon

Viime viikolla kirjoitin Mifune-kissan sydäntautilöydöksestä. Jo seuraavana päivänä Mifunen ultran jälkeen huomasimme, että Bronsonin vatsa pullotti todella oudosti. Mietimme, olisiko laiheliini vihdoinkin alkanut lihoa, mutta vatsa oli niin kummallinen suuri ja pinkeä pallo, että lihominen ei tuntunut todennäköiseltä vaihtoehdolta. Soitin eläinlääkärille (taas kerran) ja hoitaja suositteli antamaan ensialkuun matolääkityksen, koska madot voivat aiheuttaa vatsan pullistumista. Bronson ei kuitenkaan suostunut nielemään matolääkettä, vaikka sitä yritettiin maanitella, pakottaa, syöttää lääkettä ruuan joukossa ja hieroa tablettiin kissanminttua. Oli pakko luovuttaa. Drontal on ilmeisesti niin pahan makuista, että sitä ei tämä kissa suostu syömään edes herkkuruokaan sekoitettuna.

Seuraavana päivänä kissan masu oli entistä suurempi. Minusta kysymys ei millään voinut olla madoista, koska Bronson on sisäkissa ja ulkoillut ainoastaan muutamana päivänä valvotusti pihalla, mutta enhän minä ole mikään eläinlääkäri, joten yritimme vielä toisella matolääkkeellä (Axilur), josta Bronson suostui syömään ruuan mukana osan, mutta ei kaikkea. Soitin uudestaan eläinlääkäriasemalle, koska oli perjantai ja pelkäsin, että Bronsonin tila voisi pahentua viikonlopun aikana, kun eläinlääkäriasema on kiinni. Olin lukenut netistä kauhutarinoita kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta eli FIPistä, joka aiheuttaa vatsan turpoamista ja jossain takaraivossani jyskytti hirveä pelko siitä, että Bronsonilla voisi olla kyseinen tauti. Hoitaja epäili edelleen matoja, mutta suostui varaamaan päivystysajan lauantaille. Mieheni yritti rauhoitella, että pelkään aina pahinta ja luulen, että kissoilla on kuolemantauti, vaikka niillä olisi vain vähän vatsanpuruja. Minä puolestani muistutin häntä, että luulimme Mifunen läähätyksenkin johtuvan vain jännityksestä, kunnes kissalle tuli sydänkohtaus. Halusin varmistaa asian.

Lauantaina menimme siis eläinlääkäripäivystykseen ja eläinlääkäri tunnusteli kissan vatsaa, joka oli siinä vaiheessa jo kuin täyteen pumpattu vesi-ilmapallo. Hän tiukkasi meiltä, oliko kissa pissannut ja kakannut, mutta en osannut vastata varmasti, koska Mifune ja Bronson käyttävät samaa hiekkalaatikkoa ja siellä olevat jätökset saattoivat hyvin olla vain Mifunen tuottamia. Tunsin itseni aivan idiootiksi, kun en ollut ymmärtänyt havainnoida kissan elintoimintoja tarkemmin. Osasin vain vastata, että kissa oli käynyt todistetusti kakalla viimeksi keskiviikkona eli kolme päivää sitten. Ultraäänitutkimuksessa näkyi, että kissan vatsaontelo oli kauttaaltaan täyttynyt nesteellä. Kaikki sisäelimet kelluivat tässä nesteessä, mutta virtsarakko oli ehjä. Neste ei siis voinut olla pissaa. Luojan kiitos! Sitten eläinlääkäri sanoi sen, mitä olin pelännyt: FIP-epäily. Otettiin verikokeita ja lämpö kuumemittarilla. Kissa riuhtoi, raapi, huusi ja sähisi. Se piti rauhoittaa. Ultrattiin lisää, otettiin röntgen. Verikokeiden tulokset olivat normaalin rajoissa. Ei varmaa diagnoosia suuntaan eikä toiseen. Eläinlääkäri päätti kotiuttaa kissan ja varasi leikkausajan maanantaille. Meidän oli siis yritettävä pitää kissa hengissä sunnuntain yli. Olin paniikissa ja itkin. Pelkäsin FIPiä, syöpää ja ties mitä. Eläinlääkäri oli realisti ja käski varautua pahimpaan. Vatsasta saattaisi löytyä mitä tahansa.

Sunnuntaiaamuna samainen eläinlääkäri soitti. Hän oli tarkastellut Bronsonin verikokeiden tuloksia edellisenä päivänä töiden jälkeen ja oli nyt lähes varma FIP-diagnoosista. Ainakin hän piti sitä todennäköisenä. Hoitosuunnitelmaa muutettiin ja Bronsonille varattiin aika vatsapunktioon heti maanantaiaamuna. Samalla aloitettaisiin myös kortisonihoito. Lääkäri kertoi, että yleensä FIPiä ei ryhdytä edes hoitamaan, koska taudin märkäversion kehittäneet kissat ovat tavallisesti jo niin huonossa kunnossa, että ainoa järkevä teko on lopettaa eläin. Bronson oli kuitenkin yllättävän pirteä. Se söi, joi ja jopa yritteli leikkimään. Se ei millään muotoa vaikuttanut kuolevalta ja tämä antoi meille toivoa.

Punktio tehtiin eilen maanantaina. Se oli pitkä ja piinaava operaatio meille ihmisille ja varmasti raskas myös kissalle, joka tietenkin nukutettiin punktion ajaksi. Bronsonin vatsasta valutettiin varmaankin lähes pari desilitraa nestettä ja sitä valui vatsanpeitteisiin tehdyistä aukoista vielä pitkään operaation jälkeenkin. Kissasta otettiin myös verinäyte, joka lähetettiin laboratorioon FIP-testiä varten. Kissojen coronavirus on kuitenkin niin yleinen, että vaikka testi näyttäisikin positiivista, se ei vielä aivan sataprosenttisen varmasti tarkoita, että Bronsonilla on vatsakalvontulehdus. Kaikki kuitenkin viittaa vahvasti siihen suuntaan. Bronson sai pitkäkestoista antibioottia ja kortisonia ruiskeina, koska sille ei pysty antamaan lääkitystä suun kautta. Kissan terveydelle ei tekisi hyvää tapella kaikilla voimillaan tabletinantoa vastaan kahdesti päivässä. Tänään kävin vielä noutamassa eläinlääkäriasemalta kipulääkereseptin, koska Bronson vaikutti levottomalta. Saatuaan pari tippaa vahvaa särkylääkettä se makoilee nyt raukeana työhuoneeni lattialla.

FIP-taudin ennuste on huono. Useimmat siihen sairastuneet kissat kuolevat. Huoli Bronsonin terveydestä on siis edelleen suuri. En voi uskoa, että yhteen kissaperheeseen voi tulla näin paljon huolta ja sairautta näin lyhyen ajan sisällä. Sitä ei voinut uskoa myöskään eläinlääkäri. Onneksi hän päätti auttaa meitä taistelemaan Bronsonin hengestä eikä luovuttanut, vaikka oireet olivat lannistavat. Toivomme parasta.

Bronsu yllättävän pirteänä pari tuntia operaation jälkeen.
Takajalat ovat kastuneet vatsasta tulleesta nesteestä.