Joululomailua Kattilan tyyliin

Hyvää joulua. 

Tiedän. Joulu meni jo. Mutta ainahan voi toivottaa jälkikäteen. Kulunut syksy on ollut harvinaisen kiireinen enkä ole jaksanut pitkien koulu- ja työpäivien jälkeen edes ajatella blogin kirjoittamista, joten Kattilasta kajahtaa on pitänyt suosiolla taukoa muutaman kuukauden.

Tänä aikana Matsui on kasvanut hurjasti ja hänestä on tullut oikein sorja kissaneito, jonka ruokahalu on pohjaton ja energiaa riittäisi vaikka pienehkön haja-asutusalueen lämmitykseen. Mifune on voinut paksusti kuten ennenkin. Sydänsairaus ei ole oireillut ja molempia alkusyksystä vaivanneet vatsavaivat saatiin lopulta taltutettua antibioottikuurilla. Kysymyksessä oli kuin olikin giardia-tartunta, jonka Matsui lienee saanut emoltaan.

Olemme olleet kissojen kanssa noin viikon verran joululomailemassa Pohjois-Suomessa. Täällä on hurjasti lunta ja pakkastakin melkein kolmekymmentä astetta. Matkustimme maanantaina bussilla halki Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Kainuun. Matka kesti yhteensä kahdeksan tuntia. 

Kommellukset alkoivat jo alkumatkasta, kun Mifunelta pääsi hätäkakka kissojen yhteiseen kantokoppaan. En aluksi meinannut uskoa tätä todeksi. Mifune, vanha konkari, joka on ollut reissussa monet monituiset kerrat! Matsuille matka oli ensimmäinen, joten häneltä olisin voinut odottaakin jotain tällaista. Ei auttanut kuin nostaa Mifune pois kantokopasta. Onneksi se ei lähtenyt juoksemaan ympäri bussia, vaan jäi kaikessa rauhassa katselemaan maisemia viereiselle penkille. Matsuin nappasin kainaloon, kun sen toimista ei aina voi mennä takuuseen. Onni onnettomuudessa, että olin laittanut kopan pohjalle kaksi pehmustetta, joista päällimmäinen oli imukykyinen froteepyyhe. Käärin tuotoksen pyyhkeeseen ja heitin seuraavalla pysähdyspaikalla paikalliseen roskikseen. Loppumatkasta Mifune sitten vielä katsoi tarpeelliseksi pissiä siihen toiseen pehmusteeseen. Oi, mikä matka!

Mifune ja talvinen maisema.
Ulos emme ole uskaltaneet. Siellä on kylmä.

Koska liikumme julkisilla, tilasin Mifunen allergiaruoan ja läjän märkäruokia nettikaupasta kotiinkuljetuksena tänne perille jo edellisellä viikolla. Jotenkin onnistuin kuitenkin arvioimaan märkäruokien tarpeen väärin ja eilen piti sitten lähteä hakemaan täydennystä Kuusamon Mustista ja Mirristä. Joulunpyhinä kauppojen aukeamista odotellessamme erehdyin hätäpäissäni antamaan kissoille viime kesältä jäänyttä Pirkan tonnikalaa (sitä kissoille tarkoitettua) ja kuinka ollakaan, Mifunelle ilmestyi heti korviin ihottumaa. Se on siis todellakin allerginen kalalle. No, nyt ei sitten tarjoilla sitä enää edes pahimmassa nälänhädässä.

Matsuilla puolestaan on ollut juhlat. Se on närpsinyt kaikkia mahdollisia jouluruokia esille unohtuneista kupeista ja kulhoista. Lisäksi ahmatti on syönyt varmaan puoli kiloa broilerisuikaleita, jotka ovat sen suurta herkkua. Epäilen, että se on maistanut kaikkea porsaanpaistista kermavaahtoon ja todettakoon, että tänään se lysti loppuu, koska kaverilla meni tästä riemusta vatsa sekaisin. Tänään vain vatsaystävällistä kissanruokaa eikä yhtään herkkupalaa. Huomenna pitäisi nimittäin lähteä paluumatkalle ja ripulihan tästä vielä puuttuisikin.

Mitä? Minäkö? En ole maistanut joulukukkaa.
(Huomatkaa siitepölytahra nenänpielessä.)

Viikon kuulumiset: pahvilaatikkobuffet ja kakkajuttuja

Mifunen antibioottikuuri vetelee viimeisiä päiviään ja tulihan se antibioottiripulikin sitten vihdoin, vaikka niin kovasti olin yrittänyt pitää sitä loitolla maitohappobakteereilla. Myös Matsuilla on masu edelleen kuralla, joten yhtä kissankakan siivoamista on ollut tämä viikko. Tehobaktia on ostettu, mutta Mifunelle se ei näköjään auta. Sen sijaan luontaistuotekaupan Diarrex-maitohappobakteeri piti Mifun mahan kunnossa tähän saakka. Nyt se kuitenkin loppuu, enää kaksi kapselia jäljellä. Yritin siis vaihtaa Tehobaktiin, mutta velliksihän se homma meni.

Mifu on nyt nauttinut tätä kuvassa näkyvää litkua nelisen viikkoa. Kuurin pituus on 30 päivää ja se päättyy (onneksi) kolmen päivän kuluttua. (En nyt millään jaksa laittaa näihin kuviin KattilastaKajahtaa -logoa, menkööt siis ilman).

Doxybactin 5,8 ml kerran päivässä 30 päivän ajan.

Neste on ällöttävän hajuista ja luultavasti myös aika inhan makuista. Sitä pitää vielä antaa melkoisen paljon, peräti 5,8 ml, joten olemme antaneet sen kahdessa erässä niin, että kissa saa rauhoittua välillä. Suurin osa tuntuu silti menevän ohi suun ja osan kissa pulauttaa ulos. Ilmeisesti verenkiertoon on kuitenkin päätynyt sen verran paljon vaikuttavaa ainetta, että Mifunen klamydiaoireet (musta räkä nenänpielissä) ovat kadonneet eikä Matsuikaan ole alkanut oirehtia. JIPIII! Olisiko meidän perheen klamydiapöpö vihdoinkin voitettu? Toivottavasti.

Lääkekuurin lisäksi eläinlääkäri määräsi viime käynnillä Mifunen eliminaatiodieetille, eli kissa saa syödä parin kuukauden ajan ainoastaan ankasta valmistettuja ruokia. Mitään muuta eläinproteiinia ei saa antaa. Dieettiä oli suhteellisen helppoa noudattaa siihen asti, kunnes Matsui saapui talouteemme. Pikkuiselle täytyisi antaa ravitsevaa ja monipuolista penturuokaa monta kertaa päivässä, mutta näkisittepä, miten surullisena Mifune katsoo Matsuin ruokailua, kun itse joutuu nakertamaan päivästä toiseen samoja ankeita ankkaraksuja ja kuivattuja ankkasuikaleita. Sydäntä särkee ottaa ruokakuppi pois Mifune nenän edestä, jos se erehtyy tunkemaan itsensä Matsuin kupille. Mifu näyttää niin surulliselta ja lannistuneelta! Monta kertaa olen ollut siinä pisteessä, että haistatan pitkät koko dieetille ja annan Mifulle kupillisen kanaa.

Menin ruokajärjestelyissä jopa niin pitkälle, että tein Matsuille oman buffetin pahvilaatikkoon. Laatikko on kumollaan lattialla ja siinä on vain yksi pieni aukko, josta Matsui pääsee livahtamaan sisään, mutta Mifune ei mahdu. Laatikkobuffet toimii melko huonosti, koska Matsui ei tykkää syödä siellä. Nähtävästi hätätapauksessa sielläkin voi silti alentua ruokailemaan, sillä joka aamu laatikosta on löytynyt puhtaaksi nuoltu ruokakuppi, joka illalla vielä oli täynnä.

Eliminaatiodieetistä on ollut kyllä hyötyäkin. Mifunen takapää ei nimittäin enää haise. (Niin... tässä blogissa käsitellään aika usein kissojen ulosteita ja hajurauhasten toimintaa, mutta jos haluat mieluummin lukea kukista ja perhosista, niin sitten tämä ei ehkä ole oikea blogi sinulle.) Ilmeisesti ongelmana on siis ollut ruoka-aineallergia. Seuraavaksi ryhdytään testaamaan, mikä ruoka-aine aiheuttaa oireet. Oi, kun kiva.

Muutoin tämä viikko on ollut lähinnä kuuma. Niin kuuma, että parvekkeen lämpömittarikaan ei enää pystynyt käsittelemään näitä lämpötiloja. Kissat ovat omaksuneet aamurutiinikseen juosta ihan täysillä ympäri asuntoa noin kello viiden ja seitsemän välisenä aikana, ja aina tasaisin väliajoin Mifune puree Matsuita niin kovaa, että Matsui alkaa kiljua. Kun näin tapahtuu, jompi kumpi meistä ihmisistä nousee kiroillen ylös ja käy erottamassa riitapukarit, jonka jälkeen hän vaipuu hikisenä takaisin sänkyyn toivoen saavansa nukkua edes vartin ennen seuraavaa yhteenottoa. Mutta se on vain leikkiä. Ei Mifune tarkoita pahaa ja Matsui säntää aina saman tien takaisin painimaan, joten ilmeisesti se on hänen mielestään enimmäkseen hauska leikki.

+ 50 eiku pakkastako siellä onkin?

Kissat tykkäävät viettää hellepäivät köllötellen parvekkeella, jonne tulin hankkineeksi kesäkuussa uuden tuolin. Mifune ei ole piitannut tuolista tuon taivaallista, mutta Matsui rakastui siihen ensi silmäyksellä. Tuolissa on keskellä reikä, josta on hauska työntää pää ja kiivetä ylös repien kynsillä muovisia naruja, joista tuoli koostuu. Kun on päässyt kiipeämään tuoliin, sen naruja on hupaisaa nakertaa pikkuruisilla naskalihampailla niin kauan, kunnes emäntä tulee vihaisena kieltämään ja ajamaan pois. Minun oli peitettävä kaunis tuolini vanhalla pöytäliinalla, jotta Matsui ei pääsisi enää järsimään naruja. Ehkäpä ensi kesänä voin sitten nauttia tuolin esteettisestä olemuksesta. Tänä vuonna lienee parasta keskittyä pitämään se jotenkin ehjänä. Matsui on lisäksi tykästynyt istumaan kasvattamissani pavuissa. Pavut ovat jo melkein kypsiä, mutta en tiedä, viitsiikö niitä syödä, kun tietää, että niiden päällä on toistuvasti levännyt pikkuisen kissan karvainen peppu.

Huomatkaa narujen välistä roikkuvat käpälät. <3

Kuningatar lakeijoineen.

Matsui jumaloi Mifua ja haluaa olla hänen kanssaan koko ajan. Pikkuisella on myös aivan rajattomasti energiaa. Mifune puolestaan ei aina jaksaisi telmiä, varsinkaan näin kuumalla. Ja ottaen huomioon kissaherran sydänvian (kardiomyopatia), se ei toki ole niin suotavaakaan. Tässä video, jossa Matsui leikkii Mifun hännällä. Ja kyllä, ne ovat ruokapöydällä. Olin juuri syömässä aamupalaa ja kissakamut tulivat pitämään minulle seuraa.

Kyllä maalla on mukavaa

Tulimme Mifunen kanssa maalle muutama päivä sitten ja näyttää siltä, että tänäkin vuonna kotiin viemisiksi jäävät mojovat univelat, koska kissa ei ymmärrä, että vaikka yöllä onkin valoisaa kuin päivällä, niin emäntä haluaisi silti nukkua pidempään kuin aamukolmeen. No, kaupungissa saan toivottavasti taas nukkua.

Matkustimme Pohjois-Suomeen bussilla ja Mifune onkin hyvin reipas ja kokenut matkaaja. Tällä kertaa tosin sattui pieni vahinko, kun hän ei ollut ilmeisesti muistanut käydä lähtöpissalla kotona ja tästä syystä kopan pehmusteet menivät pesuun. Onneksi ei sentään tullut isompaa hätää kesken matkan. Toivotaan, että paluumatka sujuisi kuivemmissa merkeissä.

Ei ole kiva matkustaa pissaisissa pehmusteissa.

Täällä korvessa on siitä mukavaa, että ei juurikaan tarvitse pelätä autoja tai muita kulkijoita, joten kissa pääsee ulkoilemaan joka päivä. Aiemmin olen uskaltanut pitää Mifua irti pihalla, mutta tällä reissulla kissa on pysynyt tiukasti valjaissa, koska Mifusta on keväisen mummo-onnettomuuden jälkeen tullut hirveän arka ja pelokas varsinkin ulkosalla. Kotona kaupungissa se ei uskaltaudu enää ollenkaan ulos. Maalla se sentään on ollut rohkeampi. On kummallista, että sisätiloissa se ei pelkää uusia ihmisiä ollenkaan, mutta ulkona tuttukin ihminen nostaa selkäkarvat pystyyn. Eilen rantasaunasta tulossa ollut isäni sai osakseen matalaa murinaa, koska yritti mennä sisään samasta ovesta, jonka kohdalle herra Kissa oli suvainnut asettua tarkastelemaan maisemia. Vähäistä kehitystä on tosin tapahtunut, mutta vain vähäistä ja monta kertaa olen saanut juosta kissan perässä kotiovelle, kun kaveria on alkanut pelottaa kesken metsäretken. Harmillista, koska Mifusta ulkoilu on IHAN MAHTAVAA, kunhan siellä vain saa olla rauhassa kaksin emännän kanssa.

Voi olla, että näytän nyrpeältä, mutta se johtuu siitä,
että olen syönyt liikaa heinää ja se kiertää vatsassa.

Ulkoilujen ja nukkumisen lomassa Mifu on onnistunut oppimaan tällä reissulla myös kaksi hyödyllistä asiaa. Ensimmäinen on se, että kuumalle liedelle ei kannata astua. Sattui nimittäin niin, että äitini oli juuri nostanut kuuman kattilan liedeltä, kun Mifu-herra päätti oikaista samaisen keittolevyn kautta tiskipöydälle. No, onneksi hän selvisi siitä säikähdyksellä, mutta on siitä lähtien kiertänyt tiskipöydälle toista kautta. Ei aivan hyödytön oppitunti, koska siinä olisi voinut tulla pahoja palovammoja. Eri asia on sitten se, onko kissalla mitään asiaa tiskipöydälle ylipäätään. Toinen opetus tuli sohvan selkänojalta kirjahyllyn päälle hyppäämisessä. Se ei kannata. Loikka jäi nimittäin lyhyeksi ja hyllyn päältä kissan niskaan tuli mm. iso ja painava savikukko. Kukko hajosi, mutta kissa säilyi ehjänä.

Täällä ollessamme hautasimme viimein myös Bronsonin tuhkat pihapiiriin juhannusruusun taakse piharakennuksen nurkalle. Se on hyvä paikka, sillä siinä kasvaa myös vanha perenna nimeltä särkynyt sydän - voisiko sopivampaa hautakukkaa olla?

Tässä on Pikku-Bronsonin viimeinen leposija.

Huomenna minä ja Mifune aiomme suunnata kuonomme taas kohti ihmisten ilmoja, mutta tässä vielä joitain tunnelmakuvia kuluneelta viikolta. Ensi viikolla pääsemmekin sitten käsiksi aivan uusiin seikkailuihin, koska Kattilassa on vihdoin tullut aika valmistautua uuden perheenjäsenen saapumiseen. Jännää!

Laitoin Mifulle pitkän liekanarun saadakseni itse lueskella
rauhassa kirjaa pihakeinussa.

Lieka toimi kohtalaisesti eikä se näyttänyt Mifuakaan häiritsevän.

Hankaluuksia tuli vain, jos kissa halusi kiipeillä pihakeinussa,
koska silloin lieka kiertyi tietenkin sen tuhannelle solmulle.

Tässä tutkitaan istutuksia.

Ja tässä chillaillaan ihan tiikerinä viidakossa. 

Puissa kiipeily ja kannoilla seisoskelu on myös erittäin hauskaa.

Ulkoilun jälkeen maittaa uni.

Kissamainen kesäloma

Kattilan katit ovat viettäneet jo kohta viikon leppoisaa maalaiselämää metsän keskellä. Olemme käyneet ulkoilemassa lähes joka päivä ja Bronson on päässyt maistamaan ulkona juoksemisen ihanuutta ensimmäistä kertaa elämässään. Aluksi se ei uskaltanut poistua oven edessä olevalta pihakiveykseltä, koska ruoho tuntui ilmeisesti märältä ja kylmältä tassujen alla. Ressu nähkääs on tottunut tähän saakka ulkoilemaan vain kerrostalon parvekkeella. Sain videolle hupaisan tilanteen, kun ulkoilukonkari Mifune yritti houkutella vastahakoista kaveriaan mukaan leikkiin, mutta koska internetyhteyksien jumalat eivät ole olleet suotuisia, en ole saanut ladattua videota tänne blogiin ja joudutte nyt odottamaan siihen, että pääsen takaisin kiinteiden laajakaistayhteyksien kantoalueelle.

Hurrja tiikeri viidakossa, aistit valppaina.

Kaupunkilaiskatti tutustuu (ihmis)ruuantuotantoon kasvimaalla.
Samalla voi bongailla myös kissaravinnoksi kelpaavia myyriä.

Kävimme Mifunen kanssa myös retkellä lähimetsikössä.

Metsästä löytyi vuodenaikaan nähden yllättävän paljon mustikoita.

Aluksi Bronsonin mielestä oli varminta pysytellä turvallisesti pihakiveyksellä.

Mutta lopulta uteliaisuus voitti pelon. 

Rohkaistuttuaan juoksemaan vapaasti ympäriinsä, Bronson on nauttinut ulkoilusta kovasti. Ulkoelämää rakastavan Mifunen houkutteleminen takaisin sisään alkaa puolestaan olla melkoista kilpajuoksua. Viimeksi herra keksi kiivetä korkealle mäntyyn, kun yritin saada sen kiinni viedäkseni sisälle. Lomailua on jäljellä vielä muutama päivä ja harkitsen valjaiden käyttämistä jatkossa, jotta kissat eivät katoa jäljettömiin sopivasti päivää ennen lähtöä. :)