Kyllä maalla on mukavaa

Tulimme Mifunen kanssa maalle muutama päivä sitten ja näyttää siltä, että tänäkin vuonna kotiin viemisiksi jäävät mojovat univelat, koska kissa ei ymmärrä, että vaikka yöllä onkin valoisaa kuin päivällä, niin emäntä haluaisi silti nukkua pidempään kuin aamukolmeen. No, kaupungissa saan toivottavasti taas nukkua.

Matkustimme Pohjois-Suomeen bussilla ja Mifune onkin hyvin reipas ja kokenut matkaaja. Tällä kertaa tosin sattui pieni vahinko, kun hän ei ollut ilmeisesti muistanut käydä lähtöpissalla kotona ja tästä syystä kopan pehmusteet menivät pesuun. Onneksi ei sentään tullut isompaa hätää kesken matkan. Toivotaan, että paluumatka sujuisi kuivemmissa merkeissä.

Ei ole kiva matkustaa pissaisissa pehmusteissa.

Täällä korvessa on siitä mukavaa, että ei juurikaan tarvitse pelätä autoja tai muita kulkijoita, joten kissa pääsee ulkoilemaan joka päivä. Aiemmin olen uskaltanut pitää Mifua irti pihalla, mutta tällä reissulla kissa on pysynyt tiukasti valjaissa, koska Mifusta on keväisen mummo-onnettomuuden jälkeen tullut hirveän arka ja pelokas varsinkin ulkosalla. Kotona kaupungissa se ei uskaltaudu enää ollenkaan ulos. Maalla se sentään on ollut rohkeampi. On kummallista, että sisätiloissa se ei pelkää uusia ihmisiä ollenkaan, mutta ulkona tuttukin ihminen nostaa selkäkarvat pystyyn. Eilen rantasaunasta tulossa ollut isäni sai osakseen matalaa murinaa, koska yritti mennä sisään samasta ovesta, jonka kohdalle herra Kissa oli suvainnut asettua tarkastelemaan maisemia. Vähäistä kehitystä on tosin tapahtunut, mutta vain vähäistä ja monta kertaa olen saanut juosta kissan perässä kotiovelle, kun kaveria on alkanut pelottaa kesken metsäretken. Harmillista, koska Mifusta ulkoilu on IHAN MAHTAVAA, kunhan siellä vain saa olla rauhassa kaksin emännän kanssa.

Voi olla, että näytän nyrpeältä, mutta se johtuu siitä,
että olen syönyt liikaa heinää ja se kiertää vatsassa.

Ulkoilujen ja nukkumisen lomassa Mifu on onnistunut oppimaan tällä reissulla myös kaksi hyödyllistä asiaa. Ensimmäinen on se, että kuumalle liedelle ei kannata astua. Sattui nimittäin niin, että äitini oli juuri nostanut kuuman kattilan liedeltä, kun Mifu-herra päätti oikaista samaisen keittolevyn kautta tiskipöydälle. No, onneksi hän selvisi siitä säikähdyksellä, mutta on siitä lähtien kiertänyt tiskipöydälle toista kautta. Ei aivan hyödytön oppitunti, koska siinä olisi voinut tulla pahoja palovammoja. Eri asia on sitten se, onko kissalla mitään asiaa tiskipöydälle ylipäätään. Toinen opetus tuli sohvan selkänojalta kirjahyllyn päälle hyppäämisessä. Se ei kannata. Loikka jäi nimittäin lyhyeksi ja hyllyn päältä kissan niskaan tuli mm. iso ja painava savikukko. Kukko hajosi, mutta kissa säilyi ehjänä.

Täällä ollessamme hautasimme viimein myös Bronsonin tuhkat pihapiiriin juhannusruusun taakse piharakennuksen nurkalle. Se on hyvä paikka, sillä siinä kasvaa myös vanha perenna nimeltä särkynyt sydän - voisiko sopivampaa hautakukkaa olla?

Tässä on Pikku-Bronsonin viimeinen leposija.

Huomenna minä ja Mifune aiomme suunnata kuonomme taas kohti ihmisten ilmoja, mutta tässä vielä joitain tunnelmakuvia kuluneelta viikolta. Ensi viikolla pääsemmekin sitten käsiksi aivan uusiin seikkailuihin, koska Kattilassa on vihdoin tullut aika valmistautua uuden perheenjäsenen saapumiseen. Jännää!

Laitoin Mifulle pitkän liekanarun saadakseni itse lueskella
rauhassa kirjaa pihakeinussa.

Lieka toimi kohtalaisesti eikä se näyttänyt Mifuakaan häiritsevän.

Hankaluuksia tuli vain, jos kissa halusi kiipeillä pihakeinussa,
koska silloin lieka kiertyi tietenkin sen tuhannelle solmulle.

Tässä tutkitaan istutuksia.

Ja tässä chillaillaan ihan tiikerinä viidakossa. 

Puissa kiipeily ja kannoilla seisoskelu on myös erittäin hauskaa.

Ulkoilun jälkeen maittaa uni.