Maaliskuuta, kissaväki

Se on jo maaliskuu ja sen kyllä huomaa. Tällä viikolla on ollut kissamainen herätys joka aamu jo noin kuuden hujakoilla, vaikka kello soi meidän taloudessa arkisin aikaisintaan 7.30 (ja sekin on näin aamu-uniselle ihmiselle järkyttävän aikaisin). Myönnän, että Kattilassa on ollut viime kuukausina kovin hiljaista. Syynä on Kattilan emännän itselleen järjestämä ylikireä aikataulu, johon ei ole juuri vapaa-aikaa mahtunut. Nyt onneksi hieman helpottaa.

Mitä siis kuuluu? No, joululoman viimeisenä päivänä Matsui tuli ensimmäiseen kiimaansa. En heti edes tajunnut, mistä on kyse, mutta lopulta merkit olivat niin selvät, että tyhmempikin ymmärsi, että kiimahan se. Kotiin päästyämme varasin heti leikkausajan, koska arvostan suuresti yöuniani ja niistähän ei kiimaisen kissan omistajalla juurikaan ole mahdollisuus nauttia. Matsui leikattiin loppiaisen jälkeen ja kaikki meni tosi hyvin. Jyväskylän Animagissa on osaava ja mukava henkilökunta ja leikkaushaavaan annettiin ultraäänihoitoa, jonka avulla haava paranee nopeammin.

Matsuilla oli leikkauksen jälkeen tyylikäs potkupuku.
Asussaan se näytti erehdyttävästi kurkulta.

Muuten meillä on ollut ihan perusmeininki:

Kissat ovat nykyään myös tarkkoja tyylistään:

Black on black.

"I'm a lady!"

Että sellaista. Pian tuleekin pääsiäinen ja katit pääsevät taas maistamaan rairuohoa. Matsuilla on yksivuotissynttärit 28.3. ja Mifunella kolmevuotissynttärit pian sen jälkeen 6.4. Juhlahumua tiedossa!

Kaikki valmiina vauvaan - ainakin melkein

Kotona taas ja Zooplussan pakettikin oli tullut, joten nyt meillä on ainakin noin suurin piirtein kaikki valmiina kissanpennun saapumiseen. Edelliskerrasta viisastuneena hankin jo valmiiksi Feliway-feromonihaihduttimen, joka toivottavasti helpottaa kissojen tutustumista toisiinsa. Lisäksi piti tietysti tilata penturuokaa. Vähän innostuin myös leluosastolla ja ostoskoriin päätyi muovinen leikkirata. Yritin houkutella Mifunea leikkimään sillä, mutta häntä ei kauheasti kiinnostanut. Toivottavasti Matsuita innostaa enemmän tai meni yhdeksän euroa ihan hukkaan.

Siinäpä ne. Mifun piti tietysti photobombata tämäkin kuva. :)

Eräs ikävämpi asia, joka pitää hoitaa kuntoon ennen pennun saapumista, on Mifunella mahdollisesti olevat silmätulehduspöpöt. Vaihtoehtoina ovat klamydia, herpes ja kaliki. Mifune on aikoinaan rokotettu sekä herpestä että kalikia vastaan, mutta toki tartunta on voinut tulla ennen rokotusta, koska hänellähän oli silmätulehdus ihan pienenä pentuna. Aikoinaan Bronson sairastui silmätulehdukseen heti meille tultuaan, vaikka luulimme, että Mifunen silmäsairaus oli saatu hoidettua. Nyt haluan varmistaa, ettei Matsui sairastu samaan tautiin ja joudu heti antibioottikuurille.

Herpes-testiä ei ole järkevää ottaa oireettomalta kissalta, koska se näyttäisi kuitenkin negatiivista, joten päädyimme käyttämään Mifua klamydiatestissä. Se otettiin tänään ja tulokset tulevat tämän viikon aikana. Mikäli Mifunelta löytyy tarttuva bakteeri, se täytyy ensin hoitaa pois ennen kuin voimme tuoda Matsuin kotiin. Toivon kovasti, että mitään sellaista ei löytyisi ja Mifu olisi siltä osin terve. Eläinlääkäri tutki myös vaikkuiset korvat ja jatkuvasti vaivaavat anaalirauhaset ja molemmista löytyi mönjää, joten nyt kokeillaan niihin allergiadieettiä. Mifu syö jatkossa jonkin aikaa ainoastaan Royal Caninin Sensitivity Control -ruokaa, joka sisältää ankkaa ja riisiä. Mitään muita proteiininlähteitä ei saa antaa. Jos korva- ja peppuoireet alkavat hellittää tällä ruokavaliolla, niin proteiininlähteitä lisätään yksi kerrallaan ruokavalioon. Onneksi nirsoilijamme hyväksyi ruuan heti, joten eiköhän tästä selvitä. Myös HCM-sairauden hoitoon tarkoitettua betasalpaajalääkitystä tarkistettiin ja annostusta vähennettiin puoleen. Eläinlääkäri oli nimittäin sitä mieltä, että Mifunen pulssi oli vähän turhankin rauhallinen jännittävään näytteenottotilanteeseen nähden.

Maistuis varmaan sullekin.

Toivotaan, että näillä eväillä, lääkkeillä ja ohjeilla saadaan kisumirri taas voimaan paremmin ja lisäksi toinen kisumirri meille asumaan. Tänään lähti postissa myös kissavakuutuspaperi vakuutusyhtiöön siltä varalta, että huono tuurimme kissojen terveyden suhteen jatkuu. Matsui on toistaiseksi terve pikku vesseli, joten nyt on hyvä hetki vakuuttaa hänet tapaturmien ja akuuttien sairastumisten varalta. Niitä kun näyttää osuvan tähän perheeseen ihan yli kotitarpeen.

Kaikki, mitä tiedän FIPistä

Rakkaat lukijat, minulla on surullisia uutisia ja olen kerännyt voimia voidakseni kertoa ne teille. Bronson kuoli torstaina 12.9. klo 16.25 Keski-Suomen eläinklinikalla. Hänet nukutettiin pois, koska elimistö ei enää ottanut vastaan ravintoa ja kissa oli jo hyvin heikko. Perjantaina 13.9. diagnoosiksi varmistui Feline Infectious Peritonitis eli FIP.

Viikko sitten kirjoitin, kuinka Bronson lakkasi syömästä itsenäisesti ja maanantaiaamuna tilanne ei ollut muuttunut miksikään, joten päätin viedä pojan jälleen eläinlääkärille. Eläinlääkäri totesi vatsan täyttyneen taas nesteellä ja otti verikokeita sekä näytteen vatsanesteestä makrofagivärjäystä varten. Makrofagivärjäys on ainoa tapa saada varmuus kissan FIP-infektiosta. Oli vielä olemassa pikkiriikkinen mahdollisuus, että Bronsulla olisi jokin muu sairaus, joten emme halunneet luovuttaa. Bronson sai antibioottipistoksen ja ruokahalua lisäävän lääkkeen, jonka jälkeen meidät kotiutettiin kehotuksena "levätä ja syödä".

Bronsu ei kuitenkaan syönyt. Se ei koskenutkaan ruokaan, vaikka yritin maanitella ja tarjota kaikkea mahdollista kissanruuista raakaan lihaan. Koska paastoa oli jatkunut jo aivan liian pitkään (jo 24 tunnin paasto voi olla kissalle kohtalokas), jouduimme turvautumaan pakkoruokintaan, josta Bronson ei pitänyt ollenkaan. Sinnittelimme näin tiistaihin asti, jolloin minun oli taas pakko soittaa eläinlääkärille, koska ruokahalua ei vain kuulunut takaisin. Eläinlääkäri suositteli ruokintaletkun laittamista, jotta Bronson saataisiin pidettyä hengissä siihen saakka kunnes makrofagivärjäyksen tulokset ehtisivät tulla saksalaisesta laboratoriosta.

Ruokintaletku pujotetaan kissan ruokatorveen kaulaan tehdystä reiästä ja se pysyy paikoillaan tikeillä. Kissan kaulaan laitetaan lisäksi liitoskohtaa suojaava kauluri, joka estää letkun irtoamisen ja jossain määrin myös kaulan liikuttelun. Letku kiinnitetään kissan selkäpuolelle ja nestemäistä ruokaa annetaan ruiskun avulla letkua pitkin pieninä annoksina. Kissa saa myös pahoinvointilääkettä estämään oksennusrefleksiä. Ruokintaletku on eläinlääkärin mukaan kissalle vähemmän stressaava kuin toistuva pakkosyöttäminen ruiskulla. Leikkaushaavakaan ei kuulemma ole erityisen kivulias.

Bronson ruokintaletkuineen. Letku pysyy hyvin paikoillaan trikoopuvun alla.

Bronsun cocktail. Ylhäällä pahoinvointilääke,
keskellä puhdasta vettä ja antibiootti. Alhaalla toipilasruokaa,
joka sekoitetaan veteen ja annostellaan ruiskulla.

Bronsonin tapauksessa letkusta ei kuitenkaan ollut apua. Keskiviikkona ruokin Bronsonia kahden tunnin välein ja annoin sille kortisonia, antibioottia ja pahoinvointilääkettä aamuin illoin. Kissan vointi ei parantunut. Torstaina ruoka ei enää mennyt alas. Kissan vatsa oli turvonnut hirvittävän kokoiseksi palloksi (näkyy kuvassakin) ja Bronson naukui vähän väliä surkeasti aivan kuin sillä olisi ollut hätä. En osannut tehdä muuta kuin viedä kissan taas eläinlääkärille, jossa kerrottiin alustava FIP-testin tulos. Se oli 86% varmuudella positiivinen. Oli enää kaksi vaihtoehtoa: eutanasia nyt tai myöhemmin. Katsoin kärsivää kissaa ja valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Bronson eli kokonaista kuusi viikkoa FIPin oireiden ilmaantumisen jälkeen. Kyseessä on pahamaineinen tauti, johon suhtaudutaan (sanoisin, että syystä) lähes hysteerisesti. Usein eläinlääkärit tarjoavat eutanasiaa heti, kun kissan oireet viittaavat märkään FIPiin eli taudin helpommin diagnosoitavaan muotoon. FIPistä on kuitenkin liikkeellä myös paljon väärää tai vähintäänkin epätarkkaa tietoa. Aionkin nyt kertoa teille, mitä itse olen oppinut näiden kuuden viikon aikana kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta. Muistakaa, että en ole eläinlääkäri ja jos epäilette kissassanne jotain sairautta, viekää se heti asiantuntevaan hoitoon.  

1. FIPiä on kahdenlaista: märkää ja kuivaa. Märässä FIPissä kissan vatsa turpoaa, koska verisuonten seinämät muuttuvat ja alkavat läpäistä nestettä, joka kertyy vatsaonteloon. Myös rintaonteloon ja keuhkoihin voi kertyä nestettä samasta syystä. Tämä aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Jos kissasi vatsa on hyvin turvonnut, vie se välittömästi eläinlääkärille. Varsinkin, jos olet madottanut kissasi säännöllisesti tai se on sisäkissa, joka ei saa raakaa kalaa tai lihaa. Madot voivat aiheuttaa vatsan turvotusta, mutta FIP tekee vatsasta nopeasti valtavan pallon. Kuivassa FIPissä nestettä ei kerry, mutta muuten oireet ovat samantyyppisiä.

2. FIPin aiheuttaja on kissojen coronavirus, jota kantaa vaihtelevien tietojen mukaan 2/3 tai peräti 90% kaikista kissoista. Coronavirus (FECV) on harmiton suolistovirus, joka voi suotuisissa olosuhteissa mutatoitua ja kehittyä tappavaksi FIP-virukseksi (FIPV). Tärkein mutaatiota edistävä tekijä on kissan perimä. Jotkut kissat ovat geneettisesti alttiita sairastumaan FIPiin, kun taas toiset eivät ole. Jos kissasi sisaruksen (sama emo ja isä) tiedetään kuolleen FIPiin, kissallasi on nelinkertainen riski sairastua tautiin verrattuna sellaiseen kissaan, jonka lähisukulainen ei ole sairastunut infektioon. Jos kissasi pennun tiedetään kuolleen FIPiin, älä tuota enää kissanpentuja samalla geeniyhdistelmällä!

3. FIP laukeaa, koska kissan vastustuskyky on huonontunut stressin (tai muun syyn) seurauksena. Stressi on voinut aiheutua vaikkapa leikkauksesta, matkasta, uudesta kissasta samassa taloudessa, muutosta, remontista... lähes mistä tahansa, joten älä syytä itseäsi. Lisäksi vääränlainen ravinto tai toistuvat antibioottikuurit voivat huonontaa kissan vastustuskykyä. Mitä useampi stressitekijä, sitä parempi FIPille. 

4. FIP voidaan todeta vain vatsanesteestä otetun näytteen makrofagivärjäyksessä. Jos kissallesi on tehty ns. FIP-testi, kyseessä on todennäköisesti coronavirustesti, joka ei kerro mitään siitä, onko kissallasi FIP tai riski sairastua siihen. Tietenkin coronavirusta on oltava elimistössä, jotta se voisi muuntua FIP-virukseksi, mutta kuten toisessa kohdassa totesin, lähes kaikilla kissoilla on coronavirustartunta, joten testi ei ole kovin hyödyllinen. FIP-näytteen makrofagivärjäystä ei tällä hetkellä tehdä missään suomalaisessa laboratoriossa, joten näyte on toimitettava testattavaksi ulkomaille. Jos eläinlääkärisi puhuu FIP-testistä, tarkista, minkälaisesta testistä on tarkkaan ottaen kysymys.

5. FIPin oireita ovat: laihtuminen, apaattisuus, edestakaisin sahaava kuume, vatsan turpoaminen (märässä FIPissä), aneemisuus, oksentelu ja ripuli. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin kertoa, että Bronsonilla ei ollut ripulia eikä oksentelua ennen kuin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa ja sekin meni nopeasti ohi. Hemoglobiinikin oli normaali. Eräs oire, josta luin vain yhdestä lähteestä on valtava ruokahalu sairauden alussa ja lähes täydellinen ruokahaluttomuus sairauden lopussa. Myös FIPiin määrätty kortisonilääkitys voi lisätä ruokahalua, mutta Bronsonin tapauksessa ruokahalu laski kortisonimääristä riippumatta, joten epäilen, että ruokahalun vaihtelut kuuluvat itse tautiin. Tämä ei kuitenkaan ole tieteellisesti todistettu teoria, joten suhtautukaa siihen, miten haluatte. Koska kissa on todennäköisesti saanut coronavirustartunnan jo emoltaan, sillä on voinut olla toistuvaa ripulia pentuiällä, kuukausia ennen FIPin puhkeamista. Bronsulla oli aina herkkä vatsa.

6. FIPiin ei toistaiseksi ole olemassa parannuskeinoa. Eräs brittilääkäri väittää kyenneensä parantamaan peräti yhden kolmesta FIPiin sairastuneesta kissasta interferonihoidolla, mutta näitä tuloksia ei ole ilmeisesti pystytty toistamaan muualla (ellei oteta huomioon erästä japanilaista tutkimusta, joka on jo melko vanha ja jota en onnistunut löytämään netistä). Viimeisimmän tiedon mukaan interferonista on hyötyä FIPin hoidossa, mutta ei sen enempää kuin suurista määristä kortisonia. Eläinlääkärit määräävät FIPiin Prednisolon-nimistä kortisonivalmistetta, jota annetaan 2 mg/painokilo. Uusimman tiedon mukaan kortisonimäärää ei vähennetä vähitellen, vaan määrä pidetään samana hoidon loppuun asti. Kysy eläinlääkäriltäsi, onko hän tietoinen FIPin uusimmista hoitosuosituksista. Monet lääkärit eivät ole. (Ota myös huomioon, että tämä tieto on voinut muuttua tämän blogipostauksen julkaisemisen jälkeen).

7. FIPin diagnosointi on hyvin hankalaa. Kunnollisten testien puutteessa (makrofagivärjäystä ei tehdä Suomessa eikä siitä tiedetä vielä yleisesti) FIP-diagnoosiin päädytään yleensä sitten, kun kaikki muut syyt on voitu sulkea pois. Usein kuulee mainittavan, että lopullinen FIP-diagnoosi voidaan tehdä vasta ruumiinavauksessa, mutta joitakin vihjeitä on olemassa jo aikaisemmin. Esimerkiksi verikokeissa todettu albumiinin ja globuliinin suhde, joka on alle 0,8. Jos suhde on alle 0,4, FIP on todennäköinen. Bronsonin albumiini-globuliini -suhde oli sairauden alussa 0,4 ja viimeisellä viikolla 0,6. Jos suhdeluku on yli 0,8, FIP on epätodennäköinen. Lisää verikokeissa todettavista muutoksista esim. täällä. Märässä FIPissä vatsaonteloon kertynyt neste on tyypillisesti hyvin paksua (korkea proteiinipitoisuus), tahmeaa ja oljenkeltaista. Siinä ei tavallisesti ole verta, vaan se on läpinäkyvää.

8. Vaikka FIP on yhtä kuin kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus, itse FIP-virus ei tartu. Coronavirus tarttuu ulosteiden ja ilmeisesti myös syljen (?) välityksellä, mutta coronaviruksen muuntuminen FIP-virukseksi tapahtuu aina jokaisen kissan elimistössä erikseen. Samassa taloudessa asuvat kissat kantavat lopun ikäänsä coronavirusta, mutta eivät välttämättä koskaan sairastu FIPiin, mikäli heillä ei ole taudille altistavaa perimää ja heidän vastustuskykynsä on hyvä. Uuden kissan kohdalla olisikin mietittävä, onko sillä mahdollisesti alttius sairastua FIPiin. Usein tätä tietoa vain voi maatiaispentujen kohdalla olla vaikeaa saada. Rotukissojen terveyttä tarkkaillaan paremmin ja sukutaustatkin ovat yleensä paremmin selvillä.

9. FIPin uhrit ovat useimmiten alle vuoden ikäisiä pentuja (kuten Bronson) tai alle kaksivuotiaita nuoria kissoja. Riski kasvaa jälleen yli 10-vuotiailla senioreilla, mutta keski-ikäiset kissat näyttäisivät olevan paremmin turvassa FIPiltä. 

Lisää luettavaa:

Testeistä: http://www.vetlab.fi/?id=39F8B25C-557843FA9185-3966E195D4CD

Yleisesti: http://www.koirakissaklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=75:kissan-tarttuva-vatsakalvon-tulehdus-l-fip&catid=15&Itemid=126

ja http://www.clinivet.fi/artikkelit/kissa_artikkelit/artikkeli_17.html

Toivoisin, että yhdenkään kissan ei enää koskaan tarvitsisi kuolla FIPiin. Minulla oli suuria toiveita interferonihoidon suhteen ja netistä on helppo löytää tietoa, joka on joko vanhentunutta, epätarkkaa tai suorastaan valheellista. Kun hätä oman kissan voinnista on suuri, pienikin toivonkipinä tuntuu lottovoitolta. Kissojen tarttuvaa vatsakalvontulehdusta tutkitaan koko ajan, mutta kunnollista tietoa taudin syntymekanismista saati parannuskeinoista ei vielä ole. Otan osaa jokaisen kissansa FIPiin menettäneen ihmisen suruun. Bronsonin menettäminen tälle kurjalle taudille tuntuu edelleen niin epäreilulta ja väärältä, että minulla ei ole sille sanoja.

Tämä on viimeinen kuva Bronsonista. Pikku kulta <3

Viisi viikkoa FIPiä

On kulunut viisi viikkoa siitä, kun Bronsonilla todettiin FIP-infektio ja kissa on edelleen kipeänä. Sitten viime postauksen interferonipistoksia harvennettiin ensin kertaan viikossa, mutta koska Bronson alkoi viikko sitten perjantaina oksentaa rajusti, vanha rytmi palautettiin vähäksi aikaa, kunnes eläinlääkäri ilmoitti viime keskiviikkona, että interferonipistoksista ei uusimman tutkimustiedon valossa pitäisi olla sen enempää hyötyä kuin korkeista annoksista kortisonia, joten pistokset lopetettiin kokonaan. Vastustin ajatusta, koska minusta Bronson on voinut paljon paremmin saatuaan interferonia, mutta kukapa minä olen kyseenalaistamaan Euroopan johtavia FIP-tutkijoita, joten pistoksia ei ole annettu tiistain jälkeen. Oksentaminen saatiin kuriin pahoinvointilääkkeellä ja mahdolliseen suolistotulehdukseen annettiin antibioottikuuri, jota en kuitenkaan saanut syötettyä kissalle, koska tabletit olivat niin isoja ja - kuten olen täällä moneen kertaan todennut - Bronson vihaa lääkintää. Onneksi ripuli asettui itsestään.

Eilen ja tänään Bronson ei ole syönyt juuri mitään ja hän nukkuu oikeastaan koko ajan. Vatsa on vaikuttanut pulleammalta jo muutaman päivän, mutta nyt se tuntuu kasvaneen taas. Huomenna täytynee jälleen soittaa eläinlääkärille, joka lienee jo palannut työmatkaltaan ulkomailta. Jos Bronson jaksaa sinnitellä elossa vielä vähän aikaa, aion kokeilla paranisiko kissan olo homeopaattisella lääkinnällä. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään menetettävää, joten kaikki konstit on käytettävä. Kortisonilääkintä jatkuu suurina annoksina hamaan loppuun asti.

En enää uskalla toivoa Bronsonin paranemista, mutta toivon, että voisimme helpottaa kissan oloa ja pitää hänet oireettomana niin kauan kuin mahdollista. Vielä on tietysti se pikkuriikkinen mahdollisuus, että sairaus ei olekaan FIP, vaan jotain muuta. Mutta en osaa sanoa, olisiko esimerkiksi sisäelinvaurio juurikaan parempi vaihtoehto.

Tänään päätimme omin päin antaa Bronsulle interferoniruiskeen (ei siitä haittaakaan voi olla), mutta se meni aivan pieleen. Meinasi päästä itku, kun tajusin, että 25 euron edestä kallista ainetta oli ruiskutettu kissan viereen makuualustalle ja vain pieni osa itse kissaan. Ilmeisesti olin pistänyt neulan kissan ihon läpi kaksi kertaa - ensin sisään ja sitten taas ulos. *Huokaus*

Ruoka ei maistu, mutta ulkoilu on ihan jees.

FIP tuli taloon

Viime viikolla kirjoitin Mifune-kissan sydäntautilöydöksestä. Jo seuraavana päivänä Mifunen ultran jälkeen huomasimme, että Bronsonin vatsa pullotti todella oudosti. Mietimme, olisiko laiheliini vihdoinkin alkanut lihoa, mutta vatsa oli niin kummallinen suuri ja pinkeä pallo, että lihominen ei tuntunut todennäköiseltä vaihtoehdolta. Soitin eläinlääkärille (taas kerran) ja hoitaja suositteli antamaan ensialkuun matolääkityksen, koska madot voivat aiheuttaa vatsan pullistumista. Bronson ei kuitenkaan suostunut nielemään matolääkettä, vaikka sitä yritettiin maanitella, pakottaa, syöttää lääkettä ruuan joukossa ja hieroa tablettiin kissanminttua. Oli pakko luovuttaa. Drontal on ilmeisesti niin pahan makuista, että sitä ei tämä kissa suostu syömään edes herkkuruokaan sekoitettuna.

Seuraavana päivänä kissan masu oli entistä suurempi. Minusta kysymys ei millään voinut olla madoista, koska Bronson on sisäkissa ja ulkoillut ainoastaan muutamana päivänä valvotusti pihalla, mutta enhän minä ole mikään eläinlääkäri, joten yritimme vielä toisella matolääkkeellä (Axilur), josta Bronson suostui syömään ruuan mukana osan, mutta ei kaikkea. Soitin uudestaan eläinlääkäriasemalle, koska oli perjantai ja pelkäsin, että Bronsonin tila voisi pahentua viikonlopun aikana, kun eläinlääkäriasema on kiinni. Olin lukenut netistä kauhutarinoita kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta eli FIPistä, joka aiheuttaa vatsan turpoamista ja jossain takaraivossani jyskytti hirveä pelko siitä, että Bronsonilla voisi olla kyseinen tauti. Hoitaja epäili edelleen matoja, mutta suostui varaamaan päivystysajan lauantaille. Mieheni yritti rauhoitella, että pelkään aina pahinta ja luulen, että kissoilla on kuolemantauti, vaikka niillä olisi vain vähän vatsanpuruja. Minä puolestani muistutin häntä, että luulimme Mifunen läähätyksenkin johtuvan vain jännityksestä, kunnes kissalle tuli sydänkohtaus. Halusin varmistaa asian.

Lauantaina menimme siis eläinlääkäripäivystykseen ja eläinlääkäri tunnusteli kissan vatsaa, joka oli siinä vaiheessa jo kuin täyteen pumpattu vesi-ilmapallo. Hän tiukkasi meiltä, oliko kissa pissannut ja kakannut, mutta en osannut vastata varmasti, koska Mifune ja Bronson käyttävät samaa hiekkalaatikkoa ja siellä olevat jätökset saattoivat hyvin olla vain Mifunen tuottamia. Tunsin itseni aivan idiootiksi, kun en ollut ymmärtänyt havainnoida kissan elintoimintoja tarkemmin. Osasin vain vastata, että kissa oli käynyt todistetusti kakalla viimeksi keskiviikkona eli kolme päivää sitten. Ultraäänitutkimuksessa näkyi, että kissan vatsaontelo oli kauttaaltaan täyttynyt nesteellä. Kaikki sisäelimet kelluivat tässä nesteessä, mutta virtsarakko oli ehjä. Neste ei siis voinut olla pissaa. Luojan kiitos! Sitten eläinlääkäri sanoi sen, mitä olin pelännyt: FIP-epäily. Otettiin verikokeita ja lämpö kuumemittarilla. Kissa riuhtoi, raapi, huusi ja sähisi. Se piti rauhoittaa. Ultrattiin lisää, otettiin röntgen. Verikokeiden tulokset olivat normaalin rajoissa. Ei varmaa diagnoosia suuntaan eikä toiseen. Eläinlääkäri päätti kotiuttaa kissan ja varasi leikkausajan maanantaille. Meidän oli siis yritettävä pitää kissa hengissä sunnuntain yli. Olin paniikissa ja itkin. Pelkäsin FIPiä, syöpää ja ties mitä. Eläinlääkäri oli realisti ja käski varautua pahimpaan. Vatsasta saattaisi löytyä mitä tahansa.

Sunnuntaiaamuna samainen eläinlääkäri soitti. Hän oli tarkastellut Bronsonin verikokeiden tuloksia edellisenä päivänä töiden jälkeen ja oli nyt lähes varma FIP-diagnoosista. Ainakin hän piti sitä todennäköisenä. Hoitosuunnitelmaa muutettiin ja Bronsonille varattiin aika vatsapunktioon heti maanantaiaamuna. Samalla aloitettaisiin myös kortisonihoito. Lääkäri kertoi, että yleensä FIPiä ei ryhdytä edes hoitamaan, koska taudin märkäversion kehittäneet kissat ovat tavallisesti jo niin huonossa kunnossa, että ainoa järkevä teko on lopettaa eläin. Bronson oli kuitenkin yllättävän pirteä. Se söi, joi ja jopa yritteli leikkimään. Se ei millään muotoa vaikuttanut kuolevalta ja tämä antoi meille toivoa.

Punktio tehtiin eilen maanantaina. Se oli pitkä ja piinaava operaatio meille ihmisille ja varmasti raskas myös kissalle, joka tietenkin nukutettiin punktion ajaksi. Bronsonin vatsasta valutettiin varmaankin lähes pari desilitraa nestettä ja sitä valui vatsanpeitteisiin tehdyistä aukoista vielä pitkään operaation jälkeenkin. Kissasta otettiin myös verinäyte, joka lähetettiin laboratorioon FIP-testiä varten. Kissojen coronavirus on kuitenkin niin yleinen, että vaikka testi näyttäisikin positiivista, se ei vielä aivan sataprosenttisen varmasti tarkoita, että Bronsonilla on vatsakalvontulehdus. Kaikki kuitenkin viittaa vahvasti siihen suuntaan. Bronson sai pitkäkestoista antibioottia ja kortisonia ruiskeina, koska sille ei pysty antamaan lääkitystä suun kautta. Kissan terveydelle ei tekisi hyvää tapella kaikilla voimillaan tabletinantoa vastaan kahdesti päivässä. Tänään kävin vielä noutamassa eläinlääkäriasemalta kipulääkereseptin, koska Bronson vaikutti levottomalta. Saatuaan pari tippaa vahvaa särkylääkettä se makoilee nyt raukeana työhuoneeni lattialla.

FIP-taudin ennuste on huono. Useimmat siihen sairastuneet kissat kuolevat. Huoli Bronsonin terveydestä on siis edelleen suuri. En voi uskoa, että yhteen kissaperheeseen voi tulla näin paljon huolta ja sairautta näin lyhyen ajan sisällä. Sitä ei voinut uskoa myöskään eläinlääkäri. Onneksi hän päätti auttaa meitä taistelemaan Bronsonin hengestä eikä luovuttanut, vaikka oireet olivat lannistavat. Toivomme parasta.

Bronsu yllättävän pirteänä pari tuntia operaation jälkeen.
Takajalat ovat kastuneet vatsasta tulleesta nesteestä.

Mifunen sydänultran tulokset

Mifune kävi tänään sydänultraäänitutkimuksessa Keski-Suomen eläinklinikalla toissapäivänä sattuneen läähätyskohtauksen takia. Tutkimuksessa todettiin sydämen HCM- eli sydänlihaksen paksuuntumasairaus, joka todetaan yleensä vasta 3-4 vuotiailla kissoilla. Mifune on siis epätavallisen nuori HCM-potilas. Eläinlääkäri arveli, että Mifun pentuna sairastama sitkeä flunssa on voinut aikaistaa tämän perinnöllisen sairauden puhkeamista. HCM-sairauteen ei tunneta parannuskeinoa ja se johtaa väistämättä kuolemaan jossain vaiheessa - ennemmin tai myöhemmin. Kissan elämää voidaan kuitenkin helpottaa ja sydämen toimintaa parantaa beetasalpaajalääkityksellä. Mifune tulee siis syömään beetasalpaajaa lopun ikäänsä.

Onni onnettomuudessa on se, että Mifunen sydänlihaksen seinämien paksuuntuminen ei ole vielä johtanut vasemman eteisen laajenemiseen. Sairauden edetessä näin tulee väistämättä käymään ja silloin lisälääkkeeksi otetaan Disperin estämään sydänveritulppaa. HCM-kissalla äkkikuoleman mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, joten emme voi tietää, kuinka monta vuotta Mifune on vielä luonamme. Eläinlääkäri arvioi, että näin varhain alkanut HCM-sairaus tarkoittaa alle kymmenen vuoden elinikää. Mutta kymmenenkin vuotta on pitkä aika kissalle, joten toivokaamme parasta. Mifunen tulisi jatkossa välttää rajuja leikkejä eikä häntä saa ulkoiluttaa kuumalla säällä, sillä sydämen rasittaminen lisää äkkikuoleman mahdollisuutta. Mifunen tilaa tullaan jatkossa seuraamaan kerran vuodessa tehtävillä ultraäänitutkimuksilla ja lääkitystä lisätään taudin edetessä. Näin siis potilasparkamme on saanut tautiarsenaaliinsa vielä yhden vaivan lisää.

Tällä hetkellä Mifune pötköttelee ruokalevolla parvekkeella. Raukkaa piti paastottaa ennen tutkimuksia ja ressu maukui koko aamupäivän nälissään, joten kotiin tultuamme ruoka maittoi tavallistakin paremmin. Tänä iltana annamme Mifulle ensimmäisen beetasalpaajatabletin (niitä annetaan tästä lähtien kaksi kertaa päivässä). Toivokaamme, että lääkitys sopii eikä kissa mene siitä veteläksi. Jos niin käy, niin joudumme taas käymään lääkärissä.

Mifune - kävelevä sairauskertomus

Seuraavan kertomuksen on tarkoitus olla opettavainen tarina kaikille kissanpennun ostoa harkitseville ihmisille. Seuraava ohje on syytä ottaa vakavasti: Terve kissanpentu on leikkisä, sen turkki on kiiltävä ja puhdas, sen vatsa ei pömpötä ja sillä on kirkkaat silmät.

Eilen illalla olin puhdistamassa kissojen hiekkalaatikkoa, kun Mifune päätti vääntää siihen pötkylänsä. No, tätä tapahtuu melko usein ja hajuhaitta on toki ikävä, mutta siihen on totuttu. Nyt huomasin kuitenkin jotain hälyttävää: kissan kakassa oli selvästi verta! Soitin aamulla ensimmäiseksi eläinlääkärille ja kissalle varattiin tutkimusaika huomiselle aamupäivällä. Tämän jälkeen päätin viedä Mifunen ulkoilemaan valjaissa, koska se oli aivan sietämättömän levoton, maukui koko ajan ja seurasi minua joka paikkaan. Mifunen kielellä tämä tarkoittaa jotakuinkin: "jumalauta, nainen, vie mut ulos nyt heti!". Kissa oli lisäksi arvatenkin samasta syystä naukunut aamuviidestä saakka sänkyni vieressä, joten asia oli tullut harvinaisen selväksi.

Ulkona oli lähes +30 astetta varjossa, aurinko paistoi ja kissa juoksi riemulla ympäriinsä, jahtasi perhosia ja kärpäsiä sekä nuuhki kaikki mahdolliset pensaat, joissa lähiseudun kollit taitavat käydä levittämässä hajuaan. Jonkin aikaa riehuttuaan kissa alkoi kuitenkin selvästi läähättää. Tämä oli jo kolmas kerta tänä kesänä, kun huomaan kissan läähättävän riehuttuaan ulkona. Nyt se oli kuitenkin voimakkaampaa kuin aikaisemmin. Kissa läähätti kieli ulkona, suu auki, sydän takoi nopeasti ja eläin asettui koko ajan makuulle nurmikolle. Kun nostin kissan syliini, se sähisi minulle. Tällainen käytös oli aivan tavatonta! Menimme sisään ja kissan läähätys vain jatkui. Kissa makasi lattialla velttona ja vatsa kohoili kovaa vauhtia. Oli pakko soittaa uudestaan eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tutkimuksiin.

***

Mifunella on ollut kaikenlaisia vaivoja koko tähänastisen elämänsä ajan. Kun haimme kissan eräästä maatalosta reilu vuosi sitten, sillä oli silmätulehdus. Talon emäntä sanoi, että heidän kissoillaan on ollut välillä silmätulehdusta, mutta se menee kyllä itsestään ohi - ja jos ei mene, niin eläinlääkäri antaa silmätippoja, joilla se varmasti saadaan hoidettua. Emokissa oli kuulemma ulkokissa ja tästä syystä pöpöjä pääsi helposti myös pentuihin. Pikkuinen, oranssi pentu oli punoittavia silmiä lukuunottamatta reipas ja leikkisä, se söi kissanruokaa kupista ja oli talon emännän mukaan sisäsiisti. Päätimme ottaa pennun silmävaivasta huolimatta, koska talon emäntä ei näyttänyt pitävän sitä minään ongelmana ja pennut oli asianmukaisesti madotettu, vaikkakaan ei vielä rokotettu - siitä huolehtiminen jäisi meidän vastuullemme. Voi, kunpa olisin tiennyt enemmän kissojen silmätulehduksia aiheuttavista sairauksista tuolloin! Niihin on tullutkin perehdyttyä todella huolellisesti myöhemmin.

Veimme kissanpennun kotiin ja jo seuraavana päivänä silmätulehdus oli pahentunut. Silmien sisäkulmissa olevat vilkkuluomet olivat näkyvissä ja kissa aivasteli. Turvauduin Googleen ja luin koko liudan kauhutarinoita kissainfluenssasta ja muista silmätulehduksia aiheuttavista sairauksista, jotka voisivat olla pienelle kissanpennulle kohtalokkaita. Soitin eläinlääkärille. Siitä alkoi Mifunen eläinlääkärikierre.

Mifunen silmätulehdus paheni nopeasti.

Eläinlääkäri teki seuraavan diagnoosin: kissan paino 800 g (alipainoinen), korvasyyhy, nuha, silmätulehdus, anaalirauhaset tulehtuneet. Kissaruton oireita ei onneksi ollut. Ei myöskään keuhkokuumetta, joka olisi hyvinkin voinut koitua kuolemaksi. Mifune sai ensimmäisen antibioottikuurinsa ja silmätippoja, me saimme ohjeen ruokkia kissaa mahdollisimman ravitsevalla penturuualla, kermalla ja suolattomalla voilla. Lähetin tekstiviestin naiselle, jolta olimme ostaneet kissanpennun ja kerroin, mitä eläinlääkäri oli sanonut. Kirjoitin myös, että mielestäni kaikki pentueen loput pennut sekä emokissa olisi syytä viedä tutkittaviksi eläinlääkärille. Nainen vaikutti aidosti kauhistuneelta ja vastasi, että ainoastaan yksi pentu oli enää myymättä. En tiedä, miten Mifunen sisaruksille on käynyt, mutta toivon, että mahdollisimman hyvin. Pelkään kuitenkin, että kaikki pennut eivät ehkä ole selvinneet hengissä, niin kipeä Mifune oli.

Ote Mifunen "neuvolakortista" ensimmäiseltä eläinlääkärikäynniltä.

Mifune ei parantunut ensimmäisellä lääkekuurilla. Silmät oireilivat vielä pitkälle syksyyn. Vasta Terra Cortril -silmätipat taltuttivat sinnikkään silmätulehduksen (myöhemmin opin, että tämä seikka viittaa taudinaiheuttajan olevan klamydiabakteeri, kissoilla hyvin yleinen ja usein oireeton sairaus). Kissan nenästä tuli mustaa eritettä ja korvissa oli hoidosta ja säännöllisestä puhdistamisesta huolimatta aina vain mustaa "vaikkua". Eläinlääkärillä kävimme n. kuukauden välein, koska aina tuli jotain uusia oireita. Kissa hengitti tukkoisesti nukkuessaan ja on aina ollut taipuvainen kuorsaamaan. Se väsyi myös helposti leikkiessään. Eläinlääkäri kokeili useita eri lääkkeitä ja hoitoja. Anaalirauhaset tulehtuivat yhä uudestaan eivätkä tyhjentyneet normaalisti. Kun Mifune kastroitiin 7 kk ikäisenä, eläinlääkäri pelkäsi, että tulehdus voisi levitä leikkaushaavaan. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Toivoimme, että rauhasongelmat loppuisivat sukuhormonin tuotannon loputtua, mutta ei.

Marraskuussa luulimme, että Mifunen silmätulehduskierre oli lopulta nujerrettu eikä nuhaakaan ollut ollut enää aikoihin. Hankimme (eläinlääkärin luvalla) toisen kissan: Bronsonin. Meni vain muutama viikko, kun Bronson alkoi oireilla täsmälleen samalla tavalla kuin Mifune pentuna. Silmät tulehtuivat ja rähmivät, vilkkuluomi turposi. Tälla kertaa kävimme eri eläinlääkärillä, joka totesi sairauden aiheuttajan olevan todennäköisesti kissaklamydia. Sekä Mifune että Bronson oli rokotettu kissaruttoa, kissainfluenssaa ja kissojen herpesvirusta vastaan, joten nämä sairaudet olivat epätodennäköisiä. Opin, että kissojen herpesrokotus ei kuitenkaan suojaa 100% varmuudella, vaan kissa voi silti kantaa virusta. Mifune testattiin herpeksen varalta, mutta testi näytti negatiivista. Mifune sai tetrasykliinikuurin, jonka oli tarkoitus nujertaa sitkeä bakteeri kissaparan elimistöstä lopullisesti. Bronsonille ei voitu antaa samaa lääkettä, koska tetrasykliiniä ei suositella kasvuikäisille kissoille. Jouduimme tyytymään toiseen antibioottiin ja toivomaan, että se tepsisi.

Molempien kissojen silmä- ja ylähengitystievaivat saatiin nujerrettua kevättalvella. Mifunella oli maaliskuussa jälleen anaalirauhastulehdus, joka hoidettiin antibioottikuurilla. Bronson puolestaan satutti tassunsa kesäkuussa. Näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olin jo ehtinyt toivoa, että pahin sairauskierre olisi meidän osaltamme nyt ohi. Sitten tapahtui tämänpäiväinen.

***

Palataan siis takaisin tähän iltapäivään. Kissalla oli ollut veristä ulostetta ja rasituksen jälkeinen läähätyskohtaus. Syytä kumpaankaan ei löytynyt. Ei anaalirauhastulehdusta tällä kertaa, eikä sivuääniä sydämessä. Eläinlääkäri epäili synnynnäistä sydänvikaa, joka voidaan todeta vain sydämen ultraäänitutkimuksessa. Sellaisia tehdään kahdessa paikassa Jyväskylässä. Joudumme siis varaamaan ajan tutkimuksiin jommalta kummalta näistä eläinlääkäriasemista. Siihen saakka Mifune on rasituskiellossa. Ei ulkoilua, ei reuhaamista eikä villejä saalistusleikkejä. Saa nähdä, miten saamme pidettyä nopeasti pitkästyvän kissan edes jotenkin paikoillaan. Mikäli Mifunella todetaan synnynnäinen sydänvika, ennuste on masentava. Eläinlääkärin mukaan "kaikki sydänvikaiset kissat kohtaavat ennenaikaisen kuoleman, mitään ei ole tehtävissä". Kerron myöhemmin täällä blogissa, mitä tutkimuksissa selvisi. Nyt voimme vain toivoa parasta.

Kissanpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Tämän viikon tiistaina huomasin Bronsonin ontuvan oikeaa etutassuaan. Se piti tassua koholla aina, kun seisahtui, eikä antanut kenenkään koskea siihen. Soitin eläinlääkäriasemalle ja sieltä kehotettiin seuraamaan vielä jonkin aikaa ja mikäli vaiva ei parane itsestään, varaamaan ajan. Vaiva ei parantunut, vaan paheni. Seuraavana päivänä Bronson oli alkanut silminnähden ontua ja pysytteli enimmäkseen makuulla. Kissan turkkia harjatessani pääsin lopulta tutkimaan varovasti etukäpälän, josta löytyikin pahannäköinen haava aivan polkuanturan juuresta. Ihmettelimme, mistä moinen on voinut aiheutua, kun olemme aina koettaneet pitää kaikki terävät esineet poissa kissojen käpälistä. Sitten tajusimme, että parvekkeen ikkunapellin reunassa on veitsenterävä pelti aivan suojaamattomana, koska satuin sisustamaan parvekkeella viime viikonloppuna ja siirsin tuolloin selkänojallisen penkin pois ikkunan edestä. Samalla kissoille tuli suorempi pääsy ikkunaan. Sanomattakin selvää, että kävin hakemassa siltä seisomalta vasaran ja ilmastointiteippiä ja vasaroin ja teippasin kaikki löytämäni terävät kulmat, jotta jatkossa vältyttäisiin tällaisilta vammoilta. Naapurit varmasti arvostivat suuresti sitä, että hakkasin ikkunapeltiä vasaralla kello kymmenen aikaan tiistai-iltana. :)

Sain ajan eläinlääkärille torstaiksi. Hoitaja antoi puhelimessa ohjeeksi paastottaa kissaa 10-12 h ennen tutkimuksia, koska se jouduttaisiin todennäköisesti rauhoittamaan. Sovimme, että pitkään suunnitelmissa ollut kastraatio tehtäisiin samalla kertaa, mikäli tassu ei ollut kovin pahasti tulehtunut. Tulehtunut tassu ja kastraatio olisivat hoitajan mukaan saattaneet olla kissan elimistölle liian suuri rasitus. Myös Bronsonin masun alla olevat ikävät takut voitaisiin ajaa samalla kertaa pois, kun kiveksethän täytyy kuitenkin ajaa kaljuiksi leikkausta varten. Kissaparka oli torstaiaamuna hyvin hämmästynyt, kun se ei saanutkaan  normaalia kello viiden (kyllä, kello 05.00!) aamupalaansa, vaikka istui toiveikkaana odottamassa lattialla siinä kohtaa, jossa ruokakuppi tavallisesti on. Mifune-ressukin joutui paastolle, koska ruokakuppeja ei voinut jättää lattialle. Onneksi Mifulle on kertynyt vararavintoa tällaisia tilanteita varten.

Eläinlääkäri totesi saman kuin minäkin eli tassussa oli haava. Se ei kuitenkaan ollut niin vakava, etteikö kastraatiota olisi voitu tehdä samalla. Myös Bronsonin alahuuleen ilmaantuneiden outojen näppylöiden salaisuus selvisi. Eläinlääkäri totesi ne aknenäppylöiksi. Teinillä on siis akne! Minusta se oli hieman hupaisaa, mutta eläinlääkäri kertoi, että kissojen akne voi äityä todella pahaksi ja voi tarvita parantuakseen antibioottikuurin. Näppylöitä täytyy siis seurata siltä varalta, että akne leviää. Toisaalta - kuten ihmisenkin finnit - kissojen akne on yhteydessä sukuhormonin eritykseen ja sehän loppuu kastraation jälkeen, joten eiköhän iho-ongelmat saada kuriin.

Bronson siis nukutettiin ja tassun haava puhdistettiin. Myös nivuskarvat ajeltiin pois, joten heppuli on nykyään siltä osastolta aivan kalju. Myös molemmissa etukäpälissä on karvattomat laikut niissä kohdissa, joihin kanyyli on pistetty (kuulemma se ei ollut jostain syystä mennyt ensin yritettyyn etujalkaan, joten oli täytynyt ajella toinenkin käpälä). Leikkauksen jälkeen kisu oli kovasti tokkurassa, kuten voitte arvata. Se sai kaulaansa muovisen kaulurin, jonka pitäisi estää kissaa nuolemasta tassuaan. Eläinlääkärin mukaan kollit eivät yleensä ole kovin kiinnostuneita kivespusseihin tehdyistä leikkaushaavoista, jotka muuten jätetään avoimiksi eikä niihin tule mitään tikkejä tai "laastareita". Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että ainakin Mifune nuoli aivan riivatusti leikkaushaavojaan kaulurista huolimatta ja jouduin lopulta askartelemaan sille eräänlaiset "alushousut", jotka estivät sitä tökkimästä kaulurin terävällä reunalla paikkojaan rikki. Eli tässäkin kissat taitavat olla yksilöitä.

Leikkauksen jälkeen hieman heikottaa.

Tassuhaavan vuoksi Bronsonille määrättiin kipulääkettä annettavaksi kerran päivässä sekä antibioottikuuri, jota annetaan kahdesti vuorokaudessa. Tassu täytyy desinfioida aamuin-illoin ja siihen levitetään hoitosalvaa. Kissanpojan hoitaminen on siis lähes kokopäivätoimista hommaa. Luulimme, että suun kautta annettavien lääkkeiden syöttäminen olisi helppo nakki, koska molemmat kissat ovat aiemmin sairastaneet sitkeän kissanuhan toistuvine silmätulehduksineen ja näin ollen kissojen lääkitseminen alkaa sujua rutiinilla. Mifune on aina ollut helppo lääkittävä, koska se tottui jo pentuna siihen, että ihminen on vähän väliä tunkemassa jotain ainetta joko silmiin tai suuhun.  Se ottaa tabletit mukisematta ja odottaa rauhassa, että annetaan ruiskulla vettä kyytipojaksi. Kissoille tarkoitetut antibiootit ovat siinä mielessä käteviä, että niihin on usein lisätty jotain kissoja miellyttävää makuainetta. Mifune söi pentuna antibioottitabletteja kuin parasta herkkua. No, väärin luultu taas kerran. Bronson pisti välittömästi annosteluruiskun nähdessään päälle raivokkaan vastarinnan. Avomieheni yritti pitää kissaa paikoillaan ja seurauksena oli useita syviä raapimahaavoja ympäri miesparan kehoa. Yritimme vielä kääriä kissan vilttiin (tämä toimi pentuna!), mutta Bronson on jo niin vahva, että sitä ei saa pidettyä paikoillaan ja mokoma kauluri estää kissan päästä kiinni pitämisen. Kaulurin pois ottaminen lääkinnän ajaksi taas on todella työlästä, koska kissa ei halua sitä enää takaisin. Lopulta Bronson suostui nuolemaan nestemäisen kipulääkkeen muovirasian kannelta, kun lääketipan keskelle asetettiin kissanminttukarkki. Annosteluruiskua se kammoaa edelleen kuin maailmanlopun hirviötä. Antibiootit eivät oikein maistu, mutta herkkuruuan seassa ne näyttävät menevän joten kuten alas, kunhan on tarpeeksi kova nälkä. Tassun desinfiointi onnistuu parhaiten, kun laittaa laimennettua Betadinea suihkepulloon ja suihkauttaa ainetta haavaan silloin, kun kissa makaa raukeana lattialla. Hoitovoidetta voi vaivihkaa sivellä tassuun samalla, kun silittelee nukkuvaa kissaa. Bronson viettääkin suurimman osan ajasta köllötellen. Toivon, että tämä on merkki siitä, että lääkitys puree ja kisu on taas pian leikkikunnossa. Leikkaushaavojenkin pitäisi parantua muutamassa päivässä.

Sairastelu on aiheuttanut jännittäviä seurauksia kissojen välisissä suhteissa. Mifune jahtasi aluksi tokkuraista Bronsonia niin, että se säntäili hädissään päin seiniä, koska ei kauluriltaan nähnyt, minne oli menossa. Lopulta Bronson löysi turvapaikan ihmisen sylistä eikä enää tahtonut mennä takaisin lattialle isomman kissan kiusattavaksi. Bronson vaikuttaa häpeilevän päässään olevaa tötteröä ja väistää Mifunea, joka puolestaan on kiinnostunut oudosta ilmiöstä kaverinsa päässä. Aikaisemmin Bronson on ollut ruokailupaikan ehdoton kuningas, joka syö aina ensin, mutta nyt se väistää korvat luimussa Mifunea ja antaa tämän syödä ensin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, palautuuko arvoasteikko normaaliksi, kun Bronson on tervehtynyt ja kauluri voidaan ottaa pois. Eilen talouteemme tuli pariksi päiväksi asustelemaan myös kissojen vanha kaveri Elmo-kani. Mutta siitä lisää tuonnempana. :)