Viikon kuulumiset: pahvilaatikkobuffet ja kakkajuttuja

Mifunen antibioottikuuri vetelee viimeisiä päiviään ja tulihan se antibioottiripulikin sitten vihdoin, vaikka niin kovasti olin yrittänyt pitää sitä loitolla maitohappobakteereilla. Myös Matsuilla on masu edelleen kuralla, joten yhtä kissankakan siivoamista on ollut tämä viikko. Tehobaktia on ostettu, mutta Mifunelle se ei näköjään auta. Sen sijaan luontaistuotekaupan Diarrex-maitohappobakteeri piti Mifun mahan kunnossa tähän saakka. Nyt se kuitenkin loppuu, enää kaksi kapselia jäljellä. Yritin siis vaihtaa Tehobaktiin, mutta velliksihän se homma meni.

Mifu on nyt nauttinut tätä kuvassa näkyvää litkua nelisen viikkoa. Kuurin pituus on 30 päivää ja se päättyy (onneksi) kolmen päivän kuluttua. (En nyt millään jaksa laittaa näihin kuviin KattilastaKajahtaa -logoa, menkööt siis ilman).

Doxybactin 5,8 ml kerran päivässä 30 päivän ajan.

Neste on ällöttävän hajuista ja luultavasti myös aika inhan makuista. Sitä pitää vielä antaa melkoisen paljon, peräti 5,8 ml, joten olemme antaneet sen kahdessa erässä niin, että kissa saa rauhoittua välillä. Suurin osa tuntuu silti menevän ohi suun ja osan kissa pulauttaa ulos. Ilmeisesti verenkiertoon on kuitenkin päätynyt sen verran paljon vaikuttavaa ainetta, että Mifunen klamydiaoireet (musta räkä nenänpielissä) ovat kadonneet eikä Matsuikaan ole alkanut oirehtia. JIPIII! Olisiko meidän perheen klamydiapöpö vihdoinkin voitettu? Toivottavasti.

Lääkekuurin lisäksi eläinlääkäri määräsi viime käynnillä Mifunen eliminaatiodieetille, eli kissa saa syödä parin kuukauden ajan ainoastaan ankasta valmistettuja ruokia. Mitään muuta eläinproteiinia ei saa antaa. Dieettiä oli suhteellisen helppoa noudattaa siihen asti, kunnes Matsui saapui talouteemme. Pikkuiselle täytyisi antaa ravitsevaa ja monipuolista penturuokaa monta kertaa päivässä, mutta näkisittepä, miten surullisena Mifune katsoo Matsuin ruokailua, kun itse joutuu nakertamaan päivästä toiseen samoja ankeita ankkaraksuja ja kuivattuja ankkasuikaleita. Sydäntä särkee ottaa ruokakuppi pois Mifune nenän edestä, jos se erehtyy tunkemaan itsensä Matsuin kupille. Mifu näyttää niin surulliselta ja lannistuneelta! Monta kertaa olen ollut siinä pisteessä, että haistatan pitkät koko dieetille ja annan Mifulle kupillisen kanaa.

Menin ruokajärjestelyissä jopa niin pitkälle, että tein Matsuille oman buffetin pahvilaatikkoon. Laatikko on kumollaan lattialla ja siinä on vain yksi pieni aukko, josta Matsui pääsee livahtamaan sisään, mutta Mifune ei mahdu. Laatikkobuffet toimii melko huonosti, koska Matsui ei tykkää syödä siellä. Nähtävästi hätätapauksessa sielläkin voi silti alentua ruokailemaan, sillä joka aamu laatikosta on löytynyt puhtaaksi nuoltu ruokakuppi, joka illalla vielä oli täynnä.

Eliminaatiodieetistä on ollut kyllä hyötyäkin. Mifunen takapää ei nimittäin enää haise. (Niin... tässä blogissa käsitellään aika usein kissojen ulosteita ja hajurauhasten toimintaa, mutta jos haluat mieluummin lukea kukista ja perhosista, niin sitten tämä ei ehkä ole oikea blogi sinulle.) Ilmeisesti ongelmana on siis ollut ruoka-aineallergia. Seuraavaksi ryhdytään testaamaan, mikä ruoka-aine aiheuttaa oireet. Oi, kun kiva.

Muutoin tämä viikko on ollut lähinnä kuuma. Niin kuuma, että parvekkeen lämpömittarikaan ei enää pystynyt käsittelemään näitä lämpötiloja. Kissat ovat omaksuneet aamurutiinikseen juosta ihan täysillä ympäri asuntoa noin kello viiden ja seitsemän välisenä aikana, ja aina tasaisin väliajoin Mifune puree Matsuita niin kovaa, että Matsui alkaa kiljua. Kun näin tapahtuu, jompi kumpi meistä ihmisistä nousee kiroillen ylös ja käy erottamassa riitapukarit, jonka jälkeen hän vaipuu hikisenä takaisin sänkyyn toivoen saavansa nukkua edes vartin ennen seuraavaa yhteenottoa. Mutta se on vain leikkiä. Ei Mifune tarkoita pahaa ja Matsui säntää aina saman tien takaisin painimaan, joten ilmeisesti se on hänen mielestään enimmäkseen hauska leikki.

+ 50 eiku pakkastako siellä onkin?

Kissat tykkäävät viettää hellepäivät köllötellen parvekkeella, jonne tulin hankkineeksi kesäkuussa uuden tuolin. Mifune ei ole piitannut tuolista tuon taivaallista, mutta Matsui rakastui siihen ensi silmäyksellä. Tuolissa on keskellä reikä, josta on hauska työntää pää ja kiivetä ylös repien kynsillä muovisia naruja, joista tuoli koostuu. Kun on päässyt kiipeämään tuoliin, sen naruja on hupaisaa nakertaa pikkuruisilla naskalihampailla niin kauan, kunnes emäntä tulee vihaisena kieltämään ja ajamaan pois. Minun oli peitettävä kaunis tuolini vanhalla pöytäliinalla, jotta Matsui ei pääsisi enää järsimään naruja. Ehkäpä ensi kesänä voin sitten nauttia tuolin esteettisestä olemuksesta. Tänä vuonna lienee parasta keskittyä pitämään se jotenkin ehjänä. Matsui on lisäksi tykästynyt istumaan kasvattamissani pavuissa. Pavut ovat jo melkein kypsiä, mutta en tiedä, viitsiikö niitä syödä, kun tietää, että niiden päällä on toistuvasti levännyt pikkuisen kissan karvainen peppu.

Huomatkaa narujen välistä roikkuvat käpälät. <3

Kuningatar lakeijoineen.

Matsui jumaloi Mifua ja haluaa olla hänen kanssaan koko ajan. Pikkuisella on myös aivan rajattomasti energiaa. Mifune puolestaan ei aina jaksaisi telmiä, varsinkaan näin kuumalla. Ja ottaen huomioon kissaherran sydänvian (kardiomyopatia), se ei toki ole niin suotavaakaan. Tässä video, jossa Matsui leikkii Mifun hännällä. Ja kyllä, ne ovat ruokapöydällä. Olin juuri syömässä aamupalaa ja kissakamut tulivat pitämään minulle seuraa.

Matsuin ensimmäinen viikko

Tänään tuli täyteen viikko siitä, kun haimme Matsuin meille, enkä voi uskoa, miten hyvin tutustuminen Mifunen kanssa on mennyt. Kissoista tuli kavereita kolmessa päivässä! Maanantaiaamuna molemmat odottivat heräämistäni istuen säleikköoven molemmin puolin - Matsui keittiössä, Mifune eteisen puolella. Päästin Matsuin pois keittiöstä pahaa aavistellen, mutta kaverukset olivat ilmeisesti tehneet rauhan siinä aamun tunteina tuijottaessaan toisiaan säleikön läpi, sillä sähinäkohtauksen sijaan ne vain nuuhkivat huolella toistensa hännänaluset ja ryhtyivät leikkimään kaikessa ystävyydessä.

Aikoinaan, kun Bronson tuli meille, tutustumisvaihetta kesti useita viikkoja, ja se oli kerrassaan sietämätöntä sekä kissoille että ihmisille. Bronson pelkäsi Mifua ja Mifu jahtasi Bronsonia. Nyt sama vaihe kesti vain pari päivää. Äkkiseltään osaan nimetä ainakin kolme seikkaa, jotka saattoivat vaikuttaa tutustumisen jouhevuuteen.

1. Feromonihaihdutin

Viime kerralla hankimme feromonihaihduttimen vasta pari viikkoa uuden pennun saapumisen jälkeen ja tutustuminen alkoi sujua heti paremmin. Nyt meillä oli haihdutin seinässä ensimmäisestä päivästä lähtien.

2. Luonne-ero

Bronson oli arkajalka ja hyvin pelokas kissa. Matsui on toista maata. Se piti puolensa alusta asti. Jo kolmantena päivänä näimme Matsuin jahtaavan Mifua. :)

3. Eristys ja hallittu tutustuminen

Säleikköovi oli todellinen ideaaliratkaisu kissojen erottamiseksi toisistaan. Molemmat saivat rauhan olla omissa oloissaan, mutta niillä oli kuitenkin jatkuvasti mahdollisuus nuuhkia toisiaan säleikön läpi ja olla katsekontaktissa toisiinsa, jos halusivat. Myös ruokkiminen säleikön lähellä saattoi vaikuttaa, sillä yleensähän neuvotaan tutustuttamaan kissat toisiinsa ruuan äärellä. 

Näin hienosti täällä siis menee! Mifunen eliminaatiodieetti ja antibioottikuuri jatkuvat edelleen. Seuraavassa postauksessa niistä tarkemmin. Ruokkiminen on ollut varsin hankalaa, kun on koko ajan vahdittava, että Mifune ei pääse syömään Matsuin ruokia (joita se tietenkin himoitsee, koska joutuu raukka syömään samaa ankeaa ruokaa joka päivä). Matsuilla ei näyttäisi olevan klamydian oireita, mutta vatsa hänellä on aivan kuralla. Olisiko muutto ja uudenlainen ruoka syynä? En tiedä. Olen syöttänyt molemmille ruuan mukana maitohappobakteerijauhetta ja Mifunella se näyttää pitävän vatsan kunnossa antibiootista huolimatta. Toivotaan, että Matsuinkin ruuansulatus alkaa pian normalisoitua.

"Hei, kamu!"

Matsui tuli kotiin!

Viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että en tiedä, kykenenkö ihan kaikkea tähän yhteen päivitykseen edes sullomaan, mutta tärkeimmät ensin. Matsui on täällä!

Matsui tuli meille hieman yllättäen eilen iltapäivällä. Hänen lapsuudenkotiinsa oli tulossa hoitoon kissavihamielinen koira, joten päätimme käydä hakemassa pennun pois ennen kuin koira ehtii tehdä siitä hermoraunion. Eläinlääkärikin siunasi päätöksen ja nyt toivotaan, että Mifunen antibioottikuuri on tehonnut sen verran, että klamydia ei enää tartu. Tarttumisvaaraa tuskin on muutoinkaan niin kauan kuin kaverukset kyräilevät toisiaan matkan päästä.

Saanko siis esitellä, tässä uusi perheenjäsenemme Matsui alias Machu Picchu alias Matsu.

Rakkaalla lapsella on jo monta nimeä.

Muutto uuteen kotiin oli hieman järkyttävä. Matsui kömpi varovaisesti ulos kuljetuslaatikosta, jonka edessä Mifune oli käynyt jo isottelemassa pari kertaa. Ensitöikseen uusi vauvamme meni tervehtimään Mifua eskimotyyliin nenäkosketuksella. No, siitähän Mifu ei tykännyt ollenkaan ja poksahti kuin märkä kattila kuumalla hellalevyllä. Tämän episodin jälkeen koko ilta oli aikamoista kyräilyä, sähinää, murinaa sekä villiä mouruamista. Jälkimmäisistä kolmesta piti huolta pelokas Matsui ja kyräilyä puolestaan harjoitti tuore isoveli Mifune. Päätimme erottaa kissat yörauhan saamiseksi muovisella köynnössäleiköllä, joka naulattiin kiinni keittiön oviaukkoon. Kiitokset tästä ideasta menevät mieheni isälle, joka keksi kissanhakumatkalla poiketa paikalliseen puutarhamyymälään, kun valitimme ovien puutetta kaksiossamme. Nerokasta!

Itsetehty väliovi.  

Eihän tuollainen heppoinen säleikkö tietenkään kovin kauaa kahlekuningas Mifune-Houdinia pidätellyt, ja kahden maissa yöllä heräsimme hirveään kirkunaan. Kirkuna lähti Matsuista, joka oli nähtävästi pahanpäiväisesti säikäytetty kesken unien. Pikkuinen oli sännännyt eteisen lipaston alle turvaan ja piti siellä hirveää meteliä. Kesti kauan, että saimme Matsuin houkuteltua lipaston alta pois ja takaisin keittiön puolelle turvaan. Sitten naulasin säleikön kiinni ovenkarmiin myös toisesta reunastaan. Tämä siis keskellä yötä. Terveisiä vain naapureille. Tämän jälkeen Mifune ilmeisesti totesi, että rajansa hänenkin lukkomestarinkyvyillään ja tuli loppuyöksi sängyn jalkopäähän nukkumaan.

Tänä aamuna virittelin säleikköoveen tällaisen lukkosysteemin. Luultavasti sekään ei pidättele Mifua, jos se tosissaan tahtoo mennä toiselle puolelle. Tänään on kuitenkin näyttänyt siltä, että Mifu on menettänyt enimmän kiinnostuksensa Matsuita kohtaan, joten ehkäpä ensi yönä saadaan nukkua ilman herätyksiä.

Ovenkarmiin on kiinnitetty kaksi taulukoukkua. 

Näin ovi on helppo avata ja sulkea, mutta yöksi on 

hyvä laittaa vielä kuminauhavarmistus. Ja joku painava 

laatikko siihen eteen. Ja ehkä naulata se varmuuden vuoksi 

vielä kiinni... 

Tänään Matsui on pelännyt huomattavasti vähemmän kuin eilen. Hän on syönyt ihan mahdottomat määrät ruokaa (miten voi noin pieneen eläimeen mahtua noin paljon sapuskaa?), leikkinyt palloradalla, huiskulla, pallolla ja hiirihyrrällä sekä käynyt ensimmäistä kertaa kakalla ja pissalla uuteen laatikkoon. Mahtavaa! Laitan tähän loppuun vielä joitain kuvia ja ihan lopussa on tänä aamuna kuvaamani video Matsuin leikistä. Reipas pieni kissa hän on. 

Mifune vartiopaikallaan.

Kokeilin tällaista Animal Planetin kissankesytysohjelmassa
näkemääni kikkaa. Ideana on testata, kuinka lähelle pelon aiheuttajaa
kissa uskaltaa mennä herkkujen houkutelemana, ja toisaalta antaa kissalle
positiivinen kokemus pelottavasti asiasta. Mifune tuijottaa tuolla säleikön
takana, mutta Matsui uskalsi silti syödä kaikki namut aivan Mifunen nenän
edestä. Tosin muristen samalla ja lopuksi piti vähän sähistäkin. 

Siinä viimeiset namut. Kyllä uskaltaa!

Matsui lempipaikka on keittiön pöydän alla tuolilla.
Siellä on turvallista ottaa päiväunet.

Ja tässä se lupaamani kissavideo:

Bronson tuli kotiin

Huomaan, että en ole juurikaan jaksanut kirjoitella blogiin Bronsonin kuoleman jälkeen. Perustin tämän blogin siksi, että kahden kissapojan edesottamusten seuraaminen oli vain niin loputtoman hupaisaa, että halusin jakaa sen huvin kaikkien kanssa. Nyt kissapoikia on enää yksi ja on vaikeaa olla ajattelematta, että joku puuttuu.

Tänään meille tuotiin Bronsonin tuhkat pikkuisessa pahviuurnassa. Bronsu tuhkattiin Pieneläintuhkaamo Usvassa Lievestuoreella - lyhyen matkan päässä syntymäpaikastaan. Huomasin tämän hämmentävän yhteensattuman tänään, kun tarkistin tuhkaamon osoitetta netistä. Universumi on outo paikka. :)

Mifune ei taida ymmärtää, mikä laatikko siinä oikein on.

Mifune ei ole surrut pikkuveljensä poismenoa kovin näkyvästi. Se on hieman läheisriippuvaisempi kuin aikaisemmin ja käpertyy usein sohvalla kylkeäni vasten. Asia, jota se ei ole tehnyt sitten pentuaikojen. Ensimmäisenä iltana, kun Bronson ei enää tullut takaisin eläinlääkäriasemalta, Mifune etsi kaveriaan vähän aikaa, mutta rahoittui sitten nopeasti. Luulen, että Bronson oli viimeisinä viikkoinaan jo niin poissaoleva, että Mifune ehti tottua leikkimään yksikseen. Kissan mielenliikkeet ovat kuitenkin meille ihmisille aikamoinen arvoitus, joten mistäpä minä varmaksi tiedän, kuinka paljon Mifu kaipaa tai on kaipaamatta leikkikaveriaan. 

Mifune taitaa itse asiassa nauttia olostaan huomion ainoana keskipisteenä ja ottaa kaiken irti pakkasilmojen myötä käynnistyneestä lattialämmityksestä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Lattialämmitys on kissan paras ystävä.

Lopuksi vielä suloinen kuva nukkuvasta Bronsonista elokuulta vähän sairastumisen jälkeen. 

Lisää kuvia kissoista löytyy muuten Instagramista osoitteesta: http://instagram.com/kattiakanssa

Feromonia, kortisonia ja interferonia

Keittiön pöytä alkaa näyttää apteekin alelaarilta. Kissojen lääkkeille varattu pienehkö valkoinen kori on käynyt jo aikapäiviä sitten liian pieneksi kaverusten lääkearsenaalille, johon kuuluvat mm. Mifunen beetasalpaaja, Bronsonin kolmenlaiset vitamiinit (annetaan paranemisen tukemiseksi), kipulääkkeet, interferoniruiskut, hoitosalvat, desinfiointiaineet jne.

Bronson on nyt saanut interferonipistoshoitoa reilun viikon ja vointinsa on paljon parempi kuin ennen hoidon aloittamista. Kissa on pirteämpi, ei nuku enää ihan koko ajan, pyytää päästä ulkoilemaan parvekkeelle ja jahtailee laiskasti jopa sulkalelua. Eräänä päivänä yllätin Bronsun hyppimästä puolen metrin korkuisia loikkia kärpäsen perässä, joten sanoisin, että terveemmältä vaikuttaa. :) Jatkossa pistoksia annetaan kerran viikossa, mikä on mukavaa, koska en suuremmin välitä pistämisestä ja totta puhuen jouduimme yhtenä päivänä käyttämään kisua eläinlääkäriasemalla pistettävänä, koska se ei kertakaikkiaan pysynyt paikoillaan ja oli aivan paniikissa. Ymmärrän hyvin. En itsekään antaisi tällaisen tohelon pistää itseäni.

Herra Bronson on hankala potilas.

Bronsonin pari viikkoa sitten saama kortisonipistos lisäsi valtavasti ruokahalua ja kissa söi taukoamatta, mutta nyt kortisonitaso on laskenut eikä ruoka ole enää oikein maistunut pariin päivään. Eläinlääkärin ohjeistamana aloitamme tänään kortisonihoidon suun kautta: yksi tabletti aamuin illoin. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole, sillä Bronson vihaa tabletinantoa. Siis todella VIHAA. Se pelkää lääkkeitä niin paljon, että kavahtaa jopa lääkkeen hajua ruuan joukossa ja pakenee ruokakuppia. Tästä syystä emme koskaan onnistuneet antamaan hänelle edes matolääkettä. Bronson raapii ja kiemurtelee pakokauhun vallassa itsensä vapaaksi vaikka mistä vilteistä ja pyyhkeistä, joihin sitä on yritetty kääriä. Parasta tietenkin olisi, jos kissaa ei tarvitsisi pakottaa ja alistaa kovin voimallisesti, mutta pahoin pelkään, että tästä tulee vielä monta ihminen vs. kissa -ottelua ennen kuin kortisonikuuri loppuu. Ja pahinta on, että se ei lopu aivan lähiaikoina, vaan annosta vähennetään viikko kerrallaan yhteensä seitsemän viikon ajan, jonka jälkeen kissa tulee saamaan kortisonia puoli tablettia joka toinen päivä toistaiseksi. Voi elämä!

Tilanne vaati järeitä aseita, joten suuntasin tänään lähimpään eläinkauppaan ja ostin täyttöpullon Feliway-feromonihaihduttimeen sekä samaa ainetta suihkepullossa. Suunnitelmana on kuorruttaa kaikki paikat (myös lääkettä antavat ihmiset) ihanalla feromonipilvellä, jotta pahin lääkekammo mahdollisesti unohtuisi kissan mielestä.

Näistä saadaan hyvä pössis!

Feromonihaihduttimesta oli kovasti apua aikoinaan, kun Bronson tuli taloon arkana kissanpoikana ja Mifune jahtasi sitä ympäri asuntoa yötä päivää. Jospa se auttaisi nytkin ja rauhoittaisi tilannetta sen verran, että pahin lääkepaniikki saataisiin hallintaan. Lisäksi toivon, että leikkikaverinsa sairasteluun turhautunut Mifune rauhoittuisi feromonihuurujen avulla hieman, koska viime päivät olen saanut kuunnella ihan hirveää mouruamista ja kitinää, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, että Mifulla on tylsää. Sairastelu on tehnyt Bronsonista entistäkin pelokkaamman ja se suhtautuu Mifunen painiyrityksiin pakenemalla ja kiljumalla kauhusta. Feliway, Feliway, tuo rauha kotiimme!

PS. Lopuksi jotain söpöä. Puspus. <3

Hassu kissalomavideo

Mifune houkuttelee Bronsonia leikkimään. Bronson ei uskalla poistua pihakiveykseltä. Ääniraidan heikkouden vuoksi höystettynä puhekuplilla. :)

Pupumies vierailulla

Elmo on täällä!

Juuri, kun Bronsonin leikkauksesta oli hädintuskin selvitty, huusholliimme tuli vieras: Elmo-kani. Elmo on ollut meillä hoidossa ennenkin ja kissat ovat aina suhtautuneet pupuun kuin hieman omalaatuiseen sukulaismieheen - kummastuksella ja väistellen. Bronson keskittyy yleensä kiertämään pupun kaukaa ja pakenee, jos kani käy liian tuttavalliseksi. Mifune sen sijaan näyttää pitävän Elmoa lähtökohtaisesti aika jännänä, mutta uskaltaa lähestyä sitä vain varovasti, kuten oheiselta videolta voimme todeta.

Hei, kuka sä oot?

Eilen äitienpäivänä juhlistimme Mifunen kanssa kevättä käymällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen ulkoilemassa. Viime kesänä Mifu rakastui valjaissa ulkoiluun niin, että lopulta ulko-oven kahvassa kirjaimellisesti roikkuva kissa (Mifune osaa avata ovia hyppäämällä roikkumaan oven kahvaan, jolloin se painuu alas. Onneksi tämä temppu tepsii vain sisempään ulko-oveen) alkoi käydä melko pahasti hermoille. Sittemmin Mifu on kuitenkin kastroitu ja pahin kulkuvimma näyttää talttuneen, mikäli ensimmäisestä ulkoilukerrasta saattoi päätellä jotain. Viime syksynä tyyppi nimittäin painoi niska körmyssä pitkin naapurin parkkipaikkaa lotkauttamatta korvaansakaan flexinarun toisessa päässä olevan ihmisen kehotuksille kääntyä jo kotia päin. Kun yritin kantaa vastahankaisen kolliherran takaisin kotiin, hän iski kyntensä käsivarteeni. :) 

Innokas ulkoilija odottaa eteisessä. Kuva viime kesältä.

Mutta eilen ulkoilu sujui oikein mutkattomasti. Ensin kaikenlaiset äänet vähän pelottivat ja valjaatkin näyttivät ahdistavan, mutta aika nopeasti jutun juju avautui ja lopulta Mifu jahtasi perhosia ympäri takapihan nurmikkoa hyppien valtavia loikkia korkealle ilmaan. 

Kun tulimme takaisin sisään, tapahtui kuitenkin kummia. Bronson ei nimittäin enää tunnistanut oudolta tuoksuvaa kaveriaan, vaan kiersi Mifua turvallisen välimatkan päässä niskakarvat pystyssä ja häntä paksuna. En aivan onnistunut tallentamaan suurinta hämmennystä, mutta oheiselta videolta välittyy kyllä kaverin kummastus, kun toinen ei vaikuta ollenkaan siltä tutulta leikkikaverilta, jonka kanssa on vietetty koko talvi yhdessä. Hassuja elukoita. :D