Joululomailua Kattilan tyyliin

Hyvää joulua. 

Tiedän. Joulu meni jo. Mutta ainahan voi toivottaa jälkikäteen. Kulunut syksy on ollut harvinaisen kiireinen enkä ole jaksanut pitkien koulu- ja työpäivien jälkeen edes ajatella blogin kirjoittamista, joten Kattilasta kajahtaa on pitänyt suosiolla taukoa muutaman kuukauden.

Tänä aikana Matsui on kasvanut hurjasti ja hänestä on tullut oikein sorja kissaneito, jonka ruokahalu on pohjaton ja energiaa riittäisi vaikka pienehkön haja-asutusalueen lämmitykseen. Mifune on voinut paksusti kuten ennenkin. Sydänsairaus ei ole oireillut ja molempia alkusyksystä vaivanneet vatsavaivat saatiin lopulta taltutettua antibioottikuurilla. Kysymyksessä oli kuin olikin giardia-tartunta, jonka Matsui lienee saanut emoltaan.

Olemme olleet kissojen kanssa noin viikon verran joululomailemassa Pohjois-Suomessa. Täällä on hurjasti lunta ja pakkastakin melkein kolmekymmentä astetta. Matkustimme maanantaina bussilla halki Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Kainuun. Matka kesti yhteensä kahdeksan tuntia. 

Kommellukset alkoivat jo alkumatkasta, kun Mifunelta pääsi hätäkakka kissojen yhteiseen kantokoppaan. En aluksi meinannut uskoa tätä todeksi. Mifune, vanha konkari, joka on ollut reissussa monet monituiset kerrat! Matsuille matka oli ensimmäinen, joten häneltä olisin voinut odottaakin jotain tällaista. Ei auttanut kuin nostaa Mifune pois kantokopasta. Onneksi se ei lähtenyt juoksemaan ympäri bussia, vaan jäi kaikessa rauhassa katselemaan maisemia viereiselle penkille. Matsuin nappasin kainaloon, kun sen toimista ei aina voi mennä takuuseen. Onni onnettomuudessa, että olin laittanut kopan pohjalle kaksi pehmustetta, joista päällimmäinen oli imukykyinen froteepyyhe. Käärin tuotoksen pyyhkeeseen ja heitin seuraavalla pysähdyspaikalla paikalliseen roskikseen. Loppumatkasta Mifune sitten vielä katsoi tarpeelliseksi pissiä siihen toiseen pehmusteeseen. Oi, mikä matka!

Mifune ja talvinen maisema.
Ulos emme ole uskaltaneet. Siellä on kylmä.

Koska liikumme julkisilla, tilasin Mifunen allergiaruoan ja läjän märkäruokia nettikaupasta kotiinkuljetuksena tänne perille jo edellisellä viikolla. Jotenkin onnistuin kuitenkin arvioimaan märkäruokien tarpeen väärin ja eilen piti sitten lähteä hakemaan täydennystä Kuusamon Mustista ja Mirristä. Joulunpyhinä kauppojen aukeamista odotellessamme erehdyin hätäpäissäni antamaan kissoille viime kesältä jäänyttä Pirkan tonnikalaa (sitä kissoille tarkoitettua) ja kuinka ollakaan, Mifunelle ilmestyi heti korviin ihottumaa. Se on siis todellakin allerginen kalalle. No, nyt ei sitten tarjoilla sitä enää edes pahimmassa nälänhädässä.

Matsuilla puolestaan on ollut juhlat. Se on närpsinyt kaikkia mahdollisia jouluruokia esille unohtuneista kupeista ja kulhoista. Lisäksi ahmatti on syönyt varmaan puoli kiloa broilerisuikaleita, jotka ovat sen suurta herkkua. Epäilen, että se on maistanut kaikkea porsaanpaistista kermavaahtoon ja todettakoon, että tänään se lysti loppuu, koska kaverilla meni tästä riemusta vatsa sekaisin. Tänään vain vatsaystävällistä kissanruokaa eikä yhtään herkkupalaa. Huomenna pitäisi nimittäin lähteä paluumatkalle ja ripulihan tästä vielä puuttuisikin.

Mitä? Minäkö? En ole maistanut joulukukkaa.
(Huomatkaa siitepölytahra nenänpielessä.)

Hyvää kurpitsajuhlaa!

Kekriterveisin Mifune ja Matsui

Meneekö kissa rinkulaan?

Pahoittelut viimeaikaisesta hiljaiselosta. Työn raskaan raataminen on vienyt Kattilan emännästä tänä syksynä mehut, mutta onneksi aina voi palata kissa-aiheiden pariin, kun kiireet vähän hellittävät.

Olettekin jo varmaan kaikki kokeilleet omilla kissoillanne, miten suuren suosion saavuttanut rinkulatesti toimii. Mekin kokeilimme eilen. Tässä kuvakooste tapahtumista.

Matsui tutkii lattialle ilmestynyttä rengasta.
(Eikös olekin pikkuinen kasvanut!)

Matsui asettuu renkaan päälle makaamaan.
Ei ihan täydellinen suoritus.

Mifune ylenkatsoo rinkulaa.

Lopulta rinkulaan meneekin Suomi-verkkareihin
sonustautunut villasukkamies. (Miksi?)

Yritetään uudestaan johtorinkulalla.

Se onnistuu!!

Ja sitten homma meneekin tappeluksi.

Näin siis meillä. :)

Viikon kuulumiset: pahvilaatikkobuffet ja kakkajuttuja

Mifunen antibioottikuuri vetelee viimeisiä päiviään ja tulihan se antibioottiripulikin sitten vihdoin, vaikka niin kovasti olin yrittänyt pitää sitä loitolla maitohappobakteereilla. Myös Matsuilla on masu edelleen kuralla, joten yhtä kissankakan siivoamista on ollut tämä viikko. Tehobaktia on ostettu, mutta Mifunelle se ei näköjään auta. Sen sijaan luontaistuotekaupan Diarrex-maitohappobakteeri piti Mifun mahan kunnossa tähän saakka. Nyt se kuitenkin loppuu, enää kaksi kapselia jäljellä. Yritin siis vaihtaa Tehobaktiin, mutta velliksihän se homma meni.

Mifu on nyt nauttinut tätä kuvassa näkyvää litkua nelisen viikkoa. Kuurin pituus on 30 päivää ja se päättyy (onneksi) kolmen päivän kuluttua. (En nyt millään jaksa laittaa näihin kuviin KattilastaKajahtaa -logoa, menkööt siis ilman).

Doxybactin 5,8 ml kerran päivässä 30 päivän ajan.

Neste on ällöttävän hajuista ja luultavasti myös aika inhan makuista. Sitä pitää vielä antaa melkoisen paljon, peräti 5,8 ml, joten olemme antaneet sen kahdessa erässä niin, että kissa saa rauhoittua välillä. Suurin osa tuntuu silti menevän ohi suun ja osan kissa pulauttaa ulos. Ilmeisesti verenkiertoon on kuitenkin päätynyt sen verran paljon vaikuttavaa ainetta, että Mifunen klamydiaoireet (musta räkä nenänpielissä) ovat kadonneet eikä Matsuikaan ole alkanut oirehtia. JIPIII! Olisiko meidän perheen klamydiapöpö vihdoinkin voitettu? Toivottavasti.

Lääkekuurin lisäksi eläinlääkäri määräsi viime käynnillä Mifunen eliminaatiodieetille, eli kissa saa syödä parin kuukauden ajan ainoastaan ankasta valmistettuja ruokia. Mitään muuta eläinproteiinia ei saa antaa. Dieettiä oli suhteellisen helppoa noudattaa siihen asti, kunnes Matsui saapui talouteemme. Pikkuiselle täytyisi antaa ravitsevaa ja monipuolista penturuokaa monta kertaa päivässä, mutta näkisittepä, miten surullisena Mifune katsoo Matsuin ruokailua, kun itse joutuu nakertamaan päivästä toiseen samoja ankeita ankkaraksuja ja kuivattuja ankkasuikaleita. Sydäntä särkee ottaa ruokakuppi pois Mifune nenän edestä, jos se erehtyy tunkemaan itsensä Matsuin kupille. Mifu näyttää niin surulliselta ja lannistuneelta! Monta kertaa olen ollut siinä pisteessä, että haistatan pitkät koko dieetille ja annan Mifulle kupillisen kanaa.

Menin ruokajärjestelyissä jopa niin pitkälle, että tein Matsuille oman buffetin pahvilaatikkoon. Laatikko on kumollaan lattialla ja siinä on vain yksi pieni aukko, josta Matsui pääsee livahtamaan sisään, mutta Mifune ei mahdu. Laatikkobuffet toimii melko huonosti, koska Matsui ei tykkää syödä siellä. Nähtävästi hätätapauksessa sielläkin voi silti alentua ruokailemaan, sillä joka aamu laatikosta on löytynyt puhtaaksi nuoltu ruokakuppi, joka illalla vielä oli täynnä.

Eliminaatiodieetistä on ollut kyllä hyötyäkin. Mifunen takapää ei nimittäin enää haise. (Niin... tässä blogissa käsitellään aika usein kissojen ulosteita ja hajurauhasten toimintaa, mutta jos haluat mieluummin lukea kukista ja perhosista, niin sitten tämä ei ehkä ole oikea blogi sinulle.) Ilmeisesti ongelmana on siis ollut ruoka-aineallergia. Seuraavaksi ryhdytään testaamaan, mikä ruoka-aine aiheuttaa oireet. Oi, kun kiva.

Muutoin tämä viikko on ollut lähinnä kuuma. Niin kuuma, että parvekkeen lämpömittarikaan ei enää pystynyt käsittelemään näitä lämpötiloja. Kissat ovat omaksuneet aamurutiinikseen juosta ihan täysillä ympäri asuntoa noin kello viiden ja seitsemän välisenä aikana, ja aina tasaisin väliajoin Mifune puree Matsuita niin kovaa, että Matsui alkaa kiljua. Kun näin tapahtuu, jompi kumpi meistä ihmisistä nousee kiroillen ylös ja käy erottamassa riitapukarit, jonka jälkeen hän vaipuu hikisenä takaisin sänkyyn toivoen saavansa nukkua edes vartin ennen seuraavaa yhteenottoa. Mutta se on vain leikkiä. Ei Mifune tarkoita pahaa ja Matsui säntää aina saman tien takaisin painimaan, joten ilmeisesti se on hänen mielestään enimmäkseen hauska leikki.

+ 50 eiku pakkastako siellä onkin?

Kissat tykkäävät viettää hellepäivät köllötellen parvekkeella, jonne tulin hankkineeksi kesäkuussa uuden tuolin. Mifune ei ole piitannut tuolista tuon taivaallista, mutta Matsui rakastui siihen ensi silmäyksellä. Tuolissa on keskellä reikä, josta on hauska työntää pää ja kiivetä ylös repien kynsillä muovisia naruja, joista tuoli koostuu. Kun on päässyt kiipeämään tuoliin, sen naruja on hupaisaa nakertaa pikkuruisilla naskalihampailla niin kauan, kunnes emäntä tulee vihaisena kieltämään ja ajamaan pois. Minun oli peitettävä kaunis tuolini vanhalla pöytäliinalla, jotta Matsui ei pääsisi enää järsimään naruja. Ehkäpä ensi kesänä voin sitten nauttia tuolin esteettisestä olemuksesta. Tänä vuonna lienee parasta keskittyä pitämään se jotenkin ehjänä. Matsui on lisäksi tykästynyt istumaan kasvattamissani pavuissa. Pavut ovat jo melkein kypsiä, mutta en tiedä, viitsiikö niitä syödä, kun tietää, että niiden päällä on toistuvasti levännyt pikkuisen kissan karvainen peppu.

Huomatkaa narujen välistä roikkuvat käpälät. <3

Kuningatar lakeijoineen.

Matsui jumaloi Mifua ja haluaa olla hänen kanssaan koko ajan. Pikkuisella on myös aivan rajattomasti energiaa. Mifune puolestaan ei aina jaksaisi telmiä, varsinkaan näin kuumalla. Ja ottaen huomioon kissaherran sydänvian (kardiomyopatia), se ei toki ole niin suotavaakaan. Tässä video, jossa Matsui leikkii Mifun hännällä. Ja kyllä, ne ovat ruokapöydällä. Olin juuri syömässä aamupalaa ja kissakamut tulivat pitämään minulle seuraa.

Matsuin ensimmäinen viikko

Tänään tuli täyteen viikko siitä, kun haimme Matsuin meille, enkä voi uskoa, miten hyvin tutustuminen Mifunen kanssa on mennyt. Kissoista tuli kavereita kolmessa päivässä! Maanantaiaamuna molemmat odottivat heräämistäni istuen säleikköoven molemmin puolin - Matsui keittiössä, Mifune eteisen puolella. Päästin Matsuin pois keittiöstä pahaa aavistellen, mutta kaverukset olivat ilmeisesti tehneet rauhan siinä aamun tunteina tuijottaessaan toisiaan säleikön läpi, sillä sähinäkohtauksen sijaan ne vain nuuhkivat huolella toistensa hännänaluset ja ryhtyivät leikkimään kaikessa ystävyydessä.

Aikoinaan, kun Bronson tuli meille, tutustumisvaihetta kesti useita viikkoja, ja se oli kerrassaan sietämätöntä sekä kissoille että ihmisille. Bronson pelkäsi Mifua ja Mifu jahtasi Bronsonia. Nyt sama vaihe kesti vain pari päivää. Äkkiseltään osaan nimetä ainakin kolme seikkaa, jotka saattoivat vaikuttaa tutustumisen jouhevuuteen.

1. Feromonihaihdutin

Viime kerralla hankimme feromonihaihduttimen vasta pari viikkoa uuden pennun saapumisen jälkeen ja tutustuminen alkoi sujua heti paremmin. Nyt meillä oli haihdutin seinässä ensimmäisestä päivästä lähtien.

2. Luonne-ero

Bronson oli arkajalka ja hyvin pelokas kissa. Matsui on toista maata. Se piti puolensa alusta asti. Jo kolmantena päivänä näimme Matsuin jahtaavan Mifua. :)

3. Eristys ja hallittu tutustuminen

Säleikköovi oli todellinen ideaaliratkaisu kissojen erottamiseksi toisistaan. Molemmat saivat rauhan olla omissa oloissaan, mutta niillä oli kuitenkin jatkuvasti mahdollisuus nuuhkia toisiaan säleikön läpi ja olla katsekontaktissa toisiinsa, jos halusivat. Myös ruokkiminen säleikön lähellä saattoi vaikuttaa, sillä yleensähän neuvotaan tutustuttamaan kissat toisiinsa ruuan äärellä. 

Näin hienosti täällä siis menee! Mifunen eliminaatiodieetti ja antibioottikuuri jatkuvat edelleen. Seuraavassa postauksessa niistä tarkemmin. Ruokkiminen on ollut varsin hankalaa, kun on koko ajan vahdittava, että Mifune ei pääse syömään Matsuin ruokia (joita se tietenkin himoitsee, koska joutuu raukka syömään samaa ankeaa ruokaa joka päivä). Matsuilla ei näyttäisi olevan klamydian oireita, mutta vatsa hänellä on aivan kuralla. Olisiko muutto ja uudenlainen ruoka syynä? En tiedä. Olen syöttänyt molemmille ruuan mukana maitohappobakteerijauhetta ja Mifunella se näyttää pitävän vatsan kunnossa antibiootista huolimatta. Toivotaan, että Matsuinkin ruuansulatus alkaa pian normalisoitua.

"Hei, kamu!"

Matsui löysi oman tahdon

Viime yönä Matsui löysi oman tahdon. Se löytyi noin kello kahdentoista maissa, kun Matsui päätti, että häntäpä ei laitetakaan enää keittiöön yksikseen, vaan hän päätti tulla omin luvin säleikön läpi olohuoneen puolelle. Valitettavasti ressukka juuttui mahastaan ahtaaseen aukkoon ja siinä rytinässä koko säleikkö irtosi paikoiltaan. Sitä sitten naulattiin takaisin kiinni keskellä yötä. Anteeksi, naapurit.

Irti lähti.

Muutenkin Matsui on nyt päättänyt, että vankeusaika saa hänen kohdallaan riittää. Se on liikkunut enimmäkseen vapaasti asunnossa, vaikka kohtaamiset Mifunen kanssa tahtovat vieläkin olla aika jännittyneitä. Tänään on kuitenkin jo haisteltu neniä ja hengailtu yhdessä lyhyitä hetkiä ilman sähinää ja murinaa, joten aika hyvältä näyttää!

Tätä kirjoittaessani Matsui pyörii työpöydällä näppäimistön päällä ja kehrää kuin traktori. Se rakastaa rapsutuksia ja erityisesti päästä täytyisi näköjään rapsuttaa koko ajan. Oli pakko viedä se keittiöön, että saan kirjoitettua tämän loppuun. Aikamoinen söpöliini.

Vähänkö olen söpönä tässä emännän paperipinon päällä.

Tuntuu, että koko ajan tapahtuu niin paljon, etten millään muista kaikkia kommelluksia enää kirjoittaessani blogia. Kellokin alkaa olla jo niin paljon, että taidan jättää tämän tältä erää tähän. Laitan tähän loppuun lapsukaisten sähistelyvideon. Pistäkää äänet täysille, niin kuulette kaikenmoista murinaa, mouruamista ja sähähtelyä.

PS. Matsui nukahti tuohon viereeni paperipinon päälle. Hain sen takaisin keittiöstä, kun se miukui niin surkeasti. :)

Matsui tuli kotiin!

Viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että en tiedä, kykenenkö ihan kaikkea tähän yhteen päivitykseen edes sullomaan, mutta tärkeimmät ensin. Matsui on täällä!

Matsui tuli meille hieman yllättäen eilen iltapäivällä. Hänen lapsuudenkotiinsa oli tulossa hoitoon kissavihamielinen koira, joten päätimme käydä hakemassa pennun pois ennen kuin koira ehtii tehdä siitä hermoraunion. Eläinlääkärikin siunasi päätöksen ja nyt toivotaan, että Mifunen antibioottikuuri on tehonnut sen verran, että klamydia ei enää tartu. Tarttumisvaaraa tuskin on muutoinkaan niin kauan kuin kaverukset kyräilevät toisiaan matkan päästä.

Saanko siis esitellä, tässä uusi perheenjäsenemme Matsui alias Machu Picchu alias Matsu.

Rakkaalla lapsella on jo monta nimeä.

Muutto uuteen kotiin oli hieman järkyttävä. Matsui kömpi varovaisesti ulos kuljetuslaatikosta, jonka edessä Mifune oli käynyt jo isottelemassa pari kertaa. Ensitöikseen uusi vauvamme meni tervehtimään Mifua eskimotyyliin nenäkosketuksella. No, siitähän Mifu ei tykännyt ollenkaan ja poksahti kuin märkä kattila kuumalla hellalevyllä. Tämän episodin jälkeen koko ilta oli aikamoista kyräilyä, sähinää, murinaa sekä villiä mouruamista. Jälkimmäisistä kolmesta piti huolta pelokas Matsui ja kyräilyä puolestaan harjoitti tuore isoveli Mifune. Päätimme erottaa kissat yörauhan saamiseksi muovisella köynnössäleiköllä, joka naulattiin kiinni keittiön oviaukkoon. Kiitokset tästä ideasta menevät mieheni isälle, joka keksi kissanhakumatkalla poiketa paikalliseen puutarhamyymälään, kun valitimme ovien puutetta kaksiossamme. Nerokasta!

Itsetehty väliovi.  

Eihän tuollainen heppoinen säleikkö tietenkään kovin kauaa kahlekuningas Mifune-Houdinia pidätellyt, ja kahden maissa yöllä heräsimme hirveään kirkunaan. Kirkuna lähti Matsuista, joka oli nähtävästi pahanpäiväisesti säikäytetty kesken unien. Pikkuinen oli sännännyt eteisen lipaston alle turvaan ja piti siellä hirveää meteliä. Kesti kauan, että saimme Matsuin houkuteltua lipaston alta pois ja takaisin keittiön puolelle turvaan. Sitten naulasin säleikön kiinni ovenkarmiin myös toisesta reunastaan. Tämä siis keskellä yötä. Terveisiä vain naapureille. Tämän jälkeen Mifune ilmeisesti totesi, että rajansa hänenkin lukkomestarinkyvyillään ja tuli loppuyöksi sängyn jalkopäähän nukkumaan.

Tänä aamuna virittelin säleikköoveen tällaisen lukkosysteemin. Luultavasti sekään ei pidättele Mifua, jos se tosissaan tahtoo mennä toiselle puolelle. Tänään on kuitenkin näyttänyt siltä, että Mifu on menettänyt enimmän kiinnostuksensa Matsuita kohtaan, joten ehkäpä ensi yönä saadaan nukkua ilman herätyksiä.

Ovenkarmiin on kiinnitetty kaksi taulukoukkua. 

Näin ovi on helppo avata ja sulkea, mutta yöksi on 

hyvä laittaa vielä kuminauhavarmistus. Ja joku painava 

laatikko siihen eteen. Ja ehkä naulata se varmuuden vuoksi 

vielä kiinni... 

Tänään Matsui on pelännyt huomattavasti vähemmän kuin eilen. Hän on syönyt ihan mahdottomat määrät ruokaa (miten voi noin pieneen eläimeen mahtua noin paljon sapuskaa?), leikkinyt palloradalla, huiskulla, pallolla ja hiirihyrrällä sekä käynyt ensimmäistä kertaa kakalla ja pissalla uuteen laatikkoon. Mahtavaa! Laitan tähän loppuun vielä joitain kuvia ja ihan lopussa on tänä aamuna kuvaamani video Matsuin leikistä. Reipas pieni kissa hän on. 

Mifune vartiopaikallaan.

Kokeilin tällaista Animal Planetin kissankesytysohjelmassa
näkemääni kikkaa. Ideana on testata, kuinka lähelle pelon aiheuttajaa
kissa uskaltaa mennä herkkujen houkutelemana, ja toisaalta antaa kissalle
positiivinen kokemus pelottavasti asiasta. Mifune tuijottaa tuolla säleikön
takana, mutta Matsui uskalsi silti syödä kaikki namut aivan Mifunen nenän
edestä. Tosin muristen samalla ja lopuksi piti vähän sähistäkin. 

Siinä viimeiset namut. Kyllä uskaltaa!

Matsui lempipaikka on keittiön pöydän alla tuolilla.
Siellä on turvallista ottaa päiväunet.

Ja tässä se lupaamani kissavideo:

Takapakkia vauvauutisiin

Oi ja voi! Mifunen klamydiatestin tulos saatiin tänään ja se on tietysti positiivinen. Kuinkas muuten! Enpä muista, että mikään testi olisi koskaan ollut tällä kissalla negatiivinen. Jos jotain epäillään, niin aina se löytyy. Tämä on tätä Kattilan tuuria tämä.

No, älkäämme vaipuko synkkyyteen. Mifune aloittaa huomenna 30 päivän antibioottikuurin, joka toivottavasti tekee klamydiabakteerista lopullisesti selvää. Matsuita emme voi hakea kotiin kuin aikaisintaan parin viikon kuluttua, jos Mifunen oireet ovat kadonneet siihen menessä. Matsui on nyt 12 viikkoa vanha, eli juuri luovutusikäinen, mutta meidän täytyy malttaa mielemme ja odottaa, että Mifune on ihan terve ennen kuin pikkuinen tulee kotiin. Harmillista, mutta parempi olla varovainen. Klamydiaan pureva antibiootti on nimittäin sellainen, jota ei voi antaa kasvuiässä olevalle kissanpennulle. On siis hyvin tärkeää, että Matsui ei saa tartuntaa.

Mifunen ankkadieetti on puolestaan osoittautunut hankalaksi toteuttaa käytännössä. Mistään ei saa märkäruokaa, jossa ei olisi muuta kuin ankkaa. Kiersin tänään monta eläinkauppaa ja barf-ruokaa myyvän erikoisliikkeen, mutta ankkaa ei ole. Mifunen on siis pärjättävä pari kuukautta pelkillä Sensitive-raksuilla ja tänään löytämälläni toisella kuivaruualla, jossa on vain ankkaa. Kissaparka.

Ai niin! Joko kerroin, että Matsui on tyttö. :)

Ei silmätulehdusta näihin silmiin, kiitos!

Kaikki valmiina vauvaan - ainakin melkein

Kotona taas ja Zooplussan pakettikin oli tullut, joten nyt meillä on ainakin noin suurin piirtein kaikki valmiina kissanpennun saapumiseen. Edelliskerrasta viisastuneena hankin jo valmiiksi Feliway-feromonihaihduttimen, joka toivottavasti helpottaa kissojen tutustumista toisiinsa. Lisäksi piti tietysti tilata penturuokaa. Vähän innostuin myös leluosastolla ja ostoskoriin päätyi muovinen leikkirata. Yritin houkutella Mifunea leikkimään sillä, mutta häntä ei kauheasti kiinnostanut. Toivottavasti Matsuita innostaa enemmän tai meni yhdeksän euroa ihan hukkaan.

Siinäpä ne. Mifun piti tietysti photobombata tämäkin kuva. :)

Eräs ikävämpi asia, joka pitää hoitaa kuntoon ennen pennun saapumista, on Mifunella mahdollisesti olevat silmätulehduspöpöt. Vaihtoehtoina ovat klamydia, herpes ja kaliki. Mifune on aikoinaan rokotettu sekä herpestä että kalikia vastaan, mutta toki tartunta on voinut tulla ennen rokotusta, koska hänellähän oli silmätulehdus ihan pienenä pentuna. Aikoinaan Bronson sairastui silmätulehdukseen heti meille tultuaan, vaikka luulimme, että Mifunen silmäsairaus oli saatu hoidettua. Nyt haluan varmistaa, ettei Matsui sairastu samaan tautiin ja joudu heti antibioottikuurille.

Herpes-testiä ei ole järkevää ottaa oireettomalta kissalta, koska se näyttäisi kuitenkin negatiivista, joten päädyimme käyttämään Mifua klamydiatestissä. Se otettiin tänään ja tulokset tulevat tämän viikon aikana. Mikäli Mifunelta löytyy tarttuva bakteeri, se täytyy ensin hoitaa pois ennen kuin voimme tuoda Matsuin kotiin. Toivon kovasti, että mitään sellaista ei löytyisi ja Mifu olisi siltä osin terve. Eläinlääkäri tutki myös vaikkuiset korvat ja jatkuvasti vaivaavat anaalirauhaset ja molemmista löytyi mönjää, joten nyt kokeillaan niihin allergiadieettiä. Mifu syö jatkossa jonkin aikaa ainoastaan Royal Caninin Sensitivity Control -ruokaa, joka sisältää ankkaa ja riisiä. Mitään muita proteiininlähteitä ei saa antaa. Jos korva- ja peppuoireet alkavat hellittää tällä ruokavaliolla, niin proteiininlähteitä lisätään yksi kerrallaan ruokavalioon. Onneksi nirsoilijamme hyväksyi ruuan heti, joten eiköhän tästä selvitä. Myös HCM-sairauden hoitoon tarkoitettua betasalpaajalääkitystä tarkistettiin ja annostusta vähennettiin puoleen. Eläinlääkäri oli nimittäin sitä mieltä, että Mifunen pulssi oli vähän turhankin rauhallinen jännittävään näytteenottotilanteeseen nähden.

Maistuis varmaan sullekin.

Toivotaan, että näillä eväillä, lääkkeillä ja ohjeilla saadaan kisumirri taas voimaan paremmin ja lisäksi toinen kisumirri meille asumaan. Tänään lähti postissa myös kissavakuutuspaperi vakuutusyhtiöön siltä varalta, että huono tuurimme kissojen terveyden suhteen jatkuu. Matsui on toistaiseksi terve pikku vesseli, joten nyt on hyvä hetki vakuuttaa hänet tapaturmien ja akuuttien sairastumisten varalta. Niitä kun näyttää osuvan tähän perheeseen ihan yli kotitarpeen.

Kyllä maalla on mukavaa

Tulimme Mifunen kanssa maalle muutama päivä sitten ja näyttää siltä, että tänäkin vuonna kotiin viemisiksi jäävät mojovat univelat, koska kissa ei ymmärrä, että vaikka yöllä onkin valoisaa kuin päivällä, niin emäntä haluaisi silti nukkua pidempään kuin aamukolmeen. No, kaupungissa saan toivottavasti taas nukkua.

Matkustimme Pohjois-Suomeen bussilla ja Mifune onkin hyvin reipas ja kokenut matkaaja. Tällä kertaa tosin sattui pieni vahinko, kun hän ei ollut ilmeisesti muistanut käydä lähtöpissalla kotona ja tästä syystä kopan pehmusteet menivät pesuun. Onneksi ei sentään tullut isompaa hätää kesken matkan. Toivotaan, että paluumatka sujuisi kuivemmissa merkeissä.

Ei ole kiva matkustaa pissaisissa pehmusteissa.

Täällä korvessa on siitä mukavaa, että ei juurikaan tarvitse pelätä autoja tai muita kulkijoita, joten kissa pääsee ulkoilemaan joka päivä. Aiemmin olen uskaltanut pitää Mifua irti pihalla, mutta tällä reissulla kissa on pysynyt tiukasti valjaissa, koska Mifusta on keväisen mummo-onnettomuuden jälkeen tullut hirveän arka ja pelokas varsinkin ulkosalla. Kotona kaupungissa se ei uskaltaudu enää ollenkaan ulos. Maalla se sentään on ollut rohkeampi. On kummallista, että sisätiloissa se ei pelkää uusia ihmisiä ollenkaan, mutta ulkona tuttukin ihminen nostaa selkäkarvat pystyyn. Eilen rantasaunasta tulossa ollut isäni sai osakseen matalaa murinaa, koska yritti mennä sisään samasta ovesta, jonka kohdalle herra Kissa oli suvainnut asettua tarkastelemaan maisemia. Vähäistä kehitystä on tosin tapahtunut, mutta vain vähäistä ja monta kertaa olen saanut juosta kissan perässä kotiovelle, kun kaveria on alkanut pelottaa kesken metsäretken. Harmillista, koska Mifusta ulkoilu on IHAN MAHTAVAA, kunhan siellä vain saa olla rauhassa kaksin emännän kanssa.

Voi olla, että näytän nyrpeältä, mutta se johtuu siitä,
että olen syönyt liikaa heinää ja se kiertää vatsassa.

Ulkoilujen ja nukkumisen lomassa Mifu on onnistunut oppimaan tällä reissulla myös kaksi hyödyllistä asiaa. Ensimmäinen on se, että kuumalle liedelle ei kannata astua. Sattui nimittäin niin, että äitini oli juuri nostanut kuuman kattilan liedeltä, kun Mifu-herra päätti oikaista samaisen keittolevyn kautta tiskipöydälle. No, onneksi hän selvisi siitä säikähdyksellä, mutta on siitä lähtien kiertänyt tiskipöydälle toista kautta. Ei aivan hyödytön oppitunti, koska siinä olisi voinut tulla pahoja palovammoja. Eri asia on sitten se, onko kissalla mitään asiaa tiskipöydälle ylipäätään. Toinen opetus tuli sohvan selkänojalta kirjahyllyn päälle hyppäämisessä. Se ei kannata. Loikka jäi nimittäin lyhyeksi ja hyllyn päältä kissan niskaan tuli mm. iso ja painava savikukko. Kukko hajosi, mutta kissa säilyi ehjänä.

Täällä ollessamme hautasimme viimein myös Bronsonin tuhkat pihapiiriin juhannusruusun taakse piharakennuksen nurkalle. Se on hyvä paikka, sillä siinä kasvaa myös vanha perenna nimeltä särkynyt sydän - voisiko sopivampaa hautakukkaa olla?

Tässä on Pikku-Bronsonin viimeinen leposija.

Huomenna minä ja Mifune aiomme suunnata kuonomme taas kohti ihmisten ilmoja, mutta tässä vielä joitain tunnelmakuvia kuluneelta viikolta. Ensi viikolla pääsemmekin sitten käsiksi aivan uusiin seikkailuihin, koska Kattilassa on vihdoin tullut aika valmistautua uuden perheenjäsenen saapumiseen. Jännää!

Laitoin Mifulle pitkän liekanarun saadakseni itse lueskella
rauhassa kirjaa pihakeinussa.

Lieka toimi kohtalaisesti eikä se näyttänyt Mifuakaan häiritsevän.

Hankaluuksia tuli vain, jos kissa halusi kiipeillä pihakeinussa,
koska silloin lieka kiertyi tietenkin sen tuhannelle solmulle.

Tässä tutkitaan istutuksia.

Ja tässä chillaillaan ihan tiikerinä viidakossa. 

Puissa kiipeily ja kannoilla seisoskelu on myös erittäin hauskaa.

Ulkoilun jälkeen maittaa uni.

Vauvauutisia!

Uutisia, uutisia! Kattilaan tulee kesäkuun loppupuolella uusi katti.

Kävin tänään katsomassa yhdeksän viikon ikäisiä kissavauvoja ja tässä hieman kuvamateriaalia uudesta tulokkaasta sisaruksineen. Uuden perjeenjäsenemme nimeksi tulee Matsui ja hän on väriltään pikimusta. Karvapeite vaikuttaa hieman lyhyttä maatiaiskarvaa pidemmältä, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti angora-karvalta. Katsotaan, miten se siitä lähtee kasvamaan ja tuleeko turkista lyhyt, pitkä vai jotain siltä väliltä.

On muuten todella vaikeaa määrittää mustan kissanpennun sukupuolta. Pentujen omistaja ei ollut saanut siitä vieläkään selkoa ja yhdessä yritimme tiirailla kaverin hännänalusia, mutta ihan varma en ole, että näinkö todella pienet kassit vaiko enkö. Ihan sama. Kyllä se sukupuoli viimeistään luovutusikään mennessä selviää ja otamme nassikan, olipa hän sitten tyttö, poika tai intersukupuolinen.

Matsuilla on kaksi tabby-kuvioista sisarusta, sisko ja veli. Heilläkin on jo tuleva koti valmiina odottamassa. Matsui on muuten Bronsonin emon sisaren pentu, joten ihmiskielellä häntä voinee tituleerata Bronsonin serkuksi.

Hei, olen Matsui, pikkuinen maatiaiskissa.

Isona minusta tulee hurrrrja pantteli.

Sisarukseni ovat harmaaraidallisia.

Tällä videolla telmimme tuolissa:

Lintujen kosto

Huomasin, että joku linnunpentele oli yrittänyt täräyttää Mifua hajuammuksella. Ymmärrän kyllä. Kaiken sen jälkeen, mitä kissojen heimo on aikojen saatossa tehnyt linnuille. Mifun onneksi välissä oli parvekelasi. Parvekelasi, jonka minä joudun pesemään.

Huokaus.

Haittaa vähän näkyvyyttä.

Mifune 2 vuotta!

Mifulla oli tänään kaksivuotissynttärit. Päivä alkoi isännän äidin lähettämän syntymäpäivälahjan avaamisella. Tälläkin kertaa sellofaani ja naru olivat hauskempia kuin lahjan varsinainen sisältö: lankapallo. Otimme myös virallisen syntymäpäiväpotretin, jossa Mifulla on lahjanauha rusettina kaulassa.

Enkös olekin hienona? Kuvassa myös lahjapallo.

Mifulle tehtiin tietysti myös kakku. Siinä oli pohjalla Almo Naturen tonnikalaa ja päällä laktoositonta kermavaahtoa ja kissanminttunamuja. Kakku ei herättänyt suurta innostusta, mutta kyllä kissa sitä vähän lopulta suostui maistamaan.

Tässä kakku. Huomatkaa kissankarva, joka sojottaa keskellä kakkua.
Meillä kaikessa ruuassa on kissankarvoja. Tiedoksi kyläilijöille.

Muuten päivämme on ollut varsin tavanomainen. Mifune on enimmäkseen nukkunut viltin alla ja käynyt välillä parvekkeella stalkkaamassa lenkkeilijöitä. Perusmenoa.

Miltä kissani luulee näyttävänsä?

Tämän kuvan inspiroimana:

Miltä kissani luulee näyttävänsä?

Tältä.

Miltä hän todellisuudessa näyttää?

Tältä. :D

Voi toista. <3

Ihana kevät!

Mahtava auringonpaiste! Otin tänään aamulla kuvaa ikkunalaudalla itävistä yrteistä ja kasviksista, kun Mifu päätti poseerata minikasvihuoneen lasin läpi. Tästä se lähtee - kevät!

Hyvä vinkki kissan lääkintään

Mifune säikähti toissapäivänä ulkoilulenkillä naapuritalon mummoa ja juoksi päin betoniseinää satuttaen kaikki tassunsa ja vähän myös nenänpäätään. Lopputuloksena oli eläinlääkärireissu, antibioottikuuri ja kipulääkitys siihen saakka, kunnes tassut eivät näytä enää vaivaavan. Antibioottia ja kipulääkettä annetaan aamuin illoin ja lisäksihän Mifunella on myös beetasalpaajalääkitys kroonisen sydänsairauden hoitoon, joten taas päästään lääkitsemään kisua oikein urakalla. Ihanaa (not).

Kaikki kissanomistajat tietävät, miten äärettömän viheliäistä hommaa kissojen lääkitseminen on. Onneksi meillä on sattunut ihan uskomaton tuuri ja Mifune suhtautuu lääkkeen ottamiseen kuin se olisi jokin mukava yhteinen harrastus, joten en voi valittaa. Edesmenneen pikku-Bronsonin kanssa jokainen lääkkeenantokerta oli hirveää taistelua.

Koska molemmilla kissoilla on ollut sairauksia enemmän kuin olisi kohtuullista, niin olen tullut testanneeksi monia erilaisia lääkitsemistekniikoita ja ajattelin jakaa parhaaksi havaitsemani tavan antaa monta lääkettä - ja varsinkin pahanmakuisia lääkkeitä - kerralla. Sain tämän vinkin Facebook-ryhmässä eräältä henkilöltä, jonka nimeä en nyt tässä käy mainitsemaan, mutta olen vinkistä edelleen hyvin kiitollinen!

Homman juju on läpinäkyvä gelatiinikapseli, joita voi ostaa esimerkiksi netistä tai kysellä apteekista. Kannattaa valita kaikkein pienin koko ja sitäkin voi vielä leikata lyhyemmäksi saksilla, jos kyseessä on pentukissa tai muuten hankala tapaus. Kapseliin voi ahtaa niin monta erilaista lääkettä kuin siihen saa mahtumaan, kunhan pitää huolen siitä, että lääkkeet sopivat annettaviksi yhtä aikaa. Esimerkiksi Mifunelle annoin kapselissa pahanmakuiseksi tietämäni Tramalin (kipulääke) ja antibiootin yhdellä nielaisulla. Kapseli takertuu helposti kitalakeen, joten sitä kannattaa kostuttaa vaikka vedellä tai liukastaa jollakin rasvalla. Itse olen käyttänyt vehnänalkioöljyä, jota ostin aikoinaan Bronsonin FIPin tukihoitoa varten. Vehnänalkiöljyä voi antaa kissalle ja kissat (ainakin Mifu ja Bronsu) pitävät sen mausta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki öljyt eivät sovi kissoille, joten suosittelen turvallisimmaksi vaihtoehdoksi ihan tavallista voita. Se ei ainakaan ole myrkyllistä. :)

Mifun aamu-combo: neljä tippaa Tramalia, puolitoista
antibioottitablettia ja 1/4 beetasalpaaja. Kuvassa myös
tyhjä gelatiinikapseli, johon lääkkeet laitetaan.

Tramal, antibiootti ja beetasalpaaja samassa kapselissa.

Tällä kapselikonstilla sain aikoinaan annettua myös vastahakoiselle Bronsonille useita eri lääkkeitä samanaikaisesti ja vehnänalkioöljy liukastaa kapselin niin liukkaaksi, että kissa ei oikeastaan edes ehdi huomata koko asiaa, kun lääkkeet ovat jo mahassa. Perään hieman vettä ruiskulla, niin avot! Tosin Bronson pelkäsi ruiskujakin, mutta se on taas eri tarina se...

Lopuksi pari kuukautta sitten kuvaamamme video, jonka oli tarkoitus esitellä, kuinka valtavan kiltisti Mifune osaa ottaa beetasalpaajalääkkeen aamuin-illoin. No, tietysti juuri kuvaushetkellä hän päätti ryhtyä hankalaksi ja alkoi huitoa minua tassullaan. :D Verrattuna vimmaisesti riehuneeseen Bronsoniin, Mifu on kyllä tässäkin kuin pieni (karvainen) enkeli.

Huom. Gelatiinikapselilinkki vaihdettu 18.8.2014.

Myyräseikkailu

Sunnuntaiaamuna Mifu oli päättänyt kylvettää lelumyyränsä juomakupissa.

Mauri Myyrän sunnuntai alkoi kylmällä kylvyllä.

Nostin myyrän kuivumaan kylpyhuoneen lämpöpatterille, jossa se kökötti koko eilisen päivän. Kun heräsin aamulla ja menin kylpyhuoneeseen, Mifu tuli tapansa mukaan kanssani aamupesulle - siis katselemaan. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että Mauri Myyrä on sellainen vikisevä myyrälelu, joka vingahtaa aina, kun sitä heilauttaa tai se putoaa lattialle. Mifu äkkäsi välittömästi myyränsä kylppärin patterilta ja nappasi sen yhdellä tassunheilautuksella alas lattialle. Ja silloin myyrä alkoi huutaa. Ja se huusi, ja huusi ja huusi eikä lopettanut, vaikka yritin puristaa sen sisällä olevaa kaiutinta, hakkasin sitä lattiaan, ja paiskasin pari kertaa päin seinää.  

Lopulta säikähdin, että vinkinä herättää asunnon toisen ihmiseläjän, jonka työpäivän alkuun oli vielä monta tuntia aikaa, joten piilotin myyränpenteleen syvälle pyykkikoriin, mikä vaimensikin ääntä ihan kohtalaisesti. Siellä se jatkoi vikinäänsä ja kissa yritti tohkeissaan kaivautua myyrän perässä likaisten t-paitojen ja lakanapyykin joukkoon. Myyräparka oli kai yllättävästä aamupesusta järkyttyneenä jotenkin seonnut eikä sitä tosiaan enää saanut hiljennettyä millään konstilla. Siinä sitten aamutuimaan itsekseni ihmettelin, että on tämäkin aikuisen ihmisen hommaa, kätkeä nyt vinkuvia leikkimyyriä pyykkikoriin seitsemältä maanantaiaamuna.

Hetken tuumittuani päätin lopulta kantaa huutavan myyrän parvekkeelle ja sulkea oven. Matkalla myyrä kuitenkin hiljeni. Ilmeisesti ulkoruokinnalla uhkaaminen sai sen pään lopulta selkenemään ja sain juoda aamukahvit rauhassa.

Tänä aamuna juomakupista löytyikin sitten hiiri.

Onneksi hiiressä ei ole elektronisia äänilaitteita.