Bronsonin syntymäpäivä

Hei, Olen Bronson ja täytän tänään 1 vuotta. En olisi tiennyt tästä asiasta mitään elleivät ihmiseni olisi toitottaneet sitä aamusta saakka ja toinen heistä taisi laittaa kuvani myös Facebookiin saadakseen huomiota muilta ihmisiltä. Heillä on nolo tapa intoilla asioista, jotka eivät ole meistä kissoista millään tavalla huomion arvoisia. Ihmisilläni on myös taipumus käyttää hyväkseen kaikki tekosyyt syödä kakkua. Minä puolestani inhoan kakkua. 

Kerron nyt teille, mitä kaikkea minut on pakotettu tänään tekemään ns. "syntymäpäiväni kunniaksi".

Aluksi tänne kotiimme tuli joku tutulta tuoksuva ihminen, joka toi minulle syntymäpäivälahjaksi itse tehtyjä tupsupalloja. Ne oli pakattu aika hauskaan rapisevaan muoviin ja paketissa oli ihan hupaisat hohtavat nauhat, joita tutkin jonkin aikaa, mutta en viitsinyt ryhtyä leikkimään niillä, koska tämä vieraileva ihminen oli suvainnut tulla kotiimme juuri parhaaseen päiväuniaikaan.

Tässä tarkastelen syntymäpäivälahjaani.

Ottoveljeni Mifune oli kiinnostuneempi leluista kuin minä,
mutta hän onkin melko lapsellinen.

Ihmisten mielestä oli kovin hupaisaa pukea minut lahjanaruun.
Minusta se oli typerää.

Ihmeteltyämme aikamme uusia lelupalloja ja ihmisten keskusteltua epäkunnioittavasti terveydentilastani aivan kuin en olisi ollut lainkaan paikalla, siirryimme keittiöön. Ihmiseni olivat laittaneet pöydälle oudonhajuisia kakkuja ja keittäneet mustaa, pahanhajuista nestettä, jota he tapaavat juoda. Minulle sen sijaan oli varattu oma kakku! Ja minähän sanoin, että vihaan kakkua.

Tässä kakkuni. Siinä ei ole kermavaahtoa, koska söin veljeni 

Mifunen syntymäpäivänä huhtikuussa kermavaahtoa ja sain siitä ripulin. 

Sen jälkeen ihmiset eivät ole antaneet minulle maitotaloustuotteita. 

Minulle tehty kakku oli itse asiassa aivan tavallinen kissanruokapaté, jonka ihmiset olivat koristelleet kissanminttunapeilla. Ne eivät kuitenkaan olleet lempikissanminttunappejani, joten kieltäydyin koskemasta kakkuun. Mistä sitä tietää, missä nuo tuollaiset oudot, uudet kissanminttunapit oikein ovat olleet, eikö totta? Lisäksi ihmisteni pitäisi tietää, että inhoan markettiruokaa!

Mifune, tuo juntti, oli tietysti heti maistelemassa minun kakkuani.
No, hänelle markettiruoka sopiikin paremmin.

Ihmiset vaikuttivat hieman pettyneiltä, koska en suostunut syömään kakkuani, mutta itsepähän olivat laittaneet siihen vääränmerkkisiä kissanminttunappeja ja markettiruokaa. Päätin vetäytyä olohuoneeseen jatkamaan päiväuniani ja ihmiset pääsivät nauttimaan oudoista ihmiskakuistaan, joiden syömistä en oikeastaan pysty ymmärtämään. Mutta sehän heidän perimmäinen tarkoituksensa olikin - saada tekosyy syödä kakkua ja juoda sitä mustaa nestettä, joka haisee pahalta. 

Vihdoinkin lepoa ja rauhaa!

Feromonia, kortisonia ja interferonia

Keittiön pöytä alkaa näyttää apteekin alelaarilta. Kissojen lääkkeille varattu pienehkö valkoinen kori on käynyt jo aikapäiviä sitten liian pieneksi kaverusten lääkearsenaalille, johon kuuluvat mm. Mifunen beetasalpaaja, Bronsonin kolmenlaiset vitamiinit (annetaan paranemisen tukemiseksi), kipulääkkeet, interferoniruiskut, hoitosalvat, desinfiointiaineet jne.

Bronson on nyt saanut interferonipistoshoitoa reilun viikon ja vointinsa on paljon parempi kuin ennen hoidon aloittamista. Kissa on pirteämpi, ei nuku enää ihan koko ajan, pyytää päästä ulkoilemaan parvekkeelle ja jahtailee laiskasti jopa sulkalelua. Eräänä päivänä yllätin Bronsun hyppimästä puolen metrin korkuisia loikkia kärpäsen perässä, joten sanoisin, että terveemmältä vaikuttaa. :) Jatkossa pistoksia annetaan kerran viikossa, mikä on mukavaa, koska en suuremmin välitä pistämisestä ja totta puhuen jouduimme yhtenä päivänä käyttämään kisua eläinlääkäriasemalla pistettävänä, koska se ei kertakaikkiaan pysynyt paikoillaan ja oli aivan paniikissa. Ymmärrän hyvin. En itsekään antaisi tällaisen tohelon pistää itseäni.

Herra Bronson on hankala potilas.

Bronsonin pari viikkoa sitten saama kortisonipistos lisäsi valtavasti ruokahalua ja kissa söi taukoamatta, mutta nyt kortisonitaso on laskenut eikä ruoka ole enää oikein maistunut pariin päivään. Eläinlääkärin ohjeistamana aloitamme tänään kortisonihoidon suun kautta: yksi tabletti aamuin illoin. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole, sillä Bronson vihaa tabletinantoa. Siis todella VIHAA. Se pelkää lääkkeitä niin paljon, että kavahtaa jopa lääkkeen hajua ruuan joukossa ja pakenee ruokakuppia. Tästä syystä emme koskaan onnistuneet antamaan hänelle edes matolääkettä. Bronson raapii ja kiemurtelee pakokauhun vallassa itsensä vapaaksi vaikka mistä vilteistä ja pyyhkeistä, joihin sitä on yritetty kääriä. Parasta tietenkin olisi, jos kissaa ei tarvitsisi pakottaa ja alistaa kovin voimallisesti, mutta pahoin pelkään, että tästä tulee vielä monta ihminen vs. kissa -ottelua ennen kuin kortisonikuuri loppuu. Ja pahinta on, että se ei lopu aivan lähiaikoina, vaan annosta vähennetään viikko kerrallaan yhteensä seitsemän viikon ajan, jonka jälkeen kissa tulee saamaan kortisonia puoli tablettia joka toinen päivä toistaiseksi. Voi elämä!

Tilanne vaati järeitä aseita, joten suuntasin tänään lähimpään eläinkauppaan ja ostin täyttöpullon Feliway-feromonihaihduttimeen sekä samaa ainetta suihkepullossa. Suunnitelmana on kuorruttaa kaikki paikat (myös lääkettä antavat ihmiset) ihanalla feromonipilvellä, jotta pahin lääkekammo mahdollisesti unohtuisi kissan mielestä.

Näistä saadaan hyvä pössis!

Feromonihaihduttimesta oli kovasti apua aikoinaan, kun Bronson tuli taloon arkana kissanpoikana ja Mifune jahtasi sitä ympäri asuntoa yötä päivää. Jospa se auttaisi nytkin ja rauhoittaisi tilannetta sen verran, että pahin lääkepaniikki saataisiin hallintaan. Lisäksi toivon, että leikkikaverinsa sairasteluun turhautunut Mifune rauhoittuisi feromonihuurujen avulla hieman, koska viime päivät olen saanut kuunnella ihan hirveää mouruamista ja kitinää, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, että Mifulla on tylsää. Sairastelu on tehnyt Bronsonista entistäkin pelokkaamman ja se suhtautuu Mifunen painiyrityksiin pakenemalla ja kiljumalla kauhusta. Feliway, Feliway, tuo rauha kotiimme!

PS. Lopuksi jotain söpöä. Puspus. <3

Bronsonin interferonihoito

Bronson aloitti toissapäivänä interferonihoidon FIP-infektiota vastaan. Lääkettä pistetään joka toinen päivä kissan ihon alle ja tänään olisi sitten ensimmäinen kerta, kun joudun itse pistämään kissaa. Jännittää, vähän pelottaakin. Inhoan neuloja, mutta ei tässä muukaan auta. Eläinlääkäri kehotti ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että se on kissan parhaaksi, joten yritän keskittyä siihen ajatukseen, kun työnnän neulan kisuparan ihon alle. Hrrr...

Bronsonin pitäisi saada toipuakseen myös reilusti A-, B-, C- ja E-vitamiineja, joita kävin tänään etsimässä apteekista ja luontaistuotekaupasta. Nestemäistä E-vitamiinivalmistetta ei löytynyt mistään, joten meidän on tyydyttävä vehnänalkioöljyyn, jossa on paljon E-vitamiinia. Tarjosin pojulle tänään jauhelihan joukossa Multicat-vitamiinivalmistetta jauhettuna sekä pisaran vehnänalkioöljyä, mutta kaveri teki perinteisen temppunsa ja kieltäytyi syömästä ruokaa, koska se haisi ilmeisesti oudolle. Mifune taas - ihme eläin - söi kokonaisen Multicat-tabletin kuivamuonan joukossa ilman mitään ongelmia. Voi, kunpa Bronsoninkin lääkitseminen olisi yhtä helppoa. Mikään ei tunnu auttavan. Ostin eläinkaupasta superherkkuna mainostettuja broilerinsydämiä, jotka kyllä näköjään maistuvat herkullisilta sellaisenaan, mutta jos niihin on ripoteltu yhtään C-vitamiinijauhetta, niin ne lakkaavat kiinnostamasta välittömästi. Jos jollakulla on hyviä ideoita, miten kaikkeen epämääräisen tuoksuiseen ja makuiseen suurella vastenmielisyydellä suhtautuvaa kissaa voisi lääkitä, niin otan vinkit ilolla vastaan.

Rento potilas. Ja ei, tätä kuvaa ei ole otettu piikin
antamisen jälkeen, vaan pari päivää sitten. :)

PS. Ensimmäinen piikityskerta meni aika hyvin, vaikka jouduinkin pistämään kolme kertaa ennen kuin sain kaiken lääkkeen kissaan. Aina, kun kissa liikahtaa hieman, säikähdän, että NYT SE LIIKKUU JA PIIKKI KATKEAA SEN SISÄÄN! Pelkään verikokeessakin aina sitä, että yhtäkkiä heilautan jotenkin refleksillä kättäni ja piikki katkeaa sinne verisuoneen. Näin taannoin erään kauhuelokuvan, jonka yhdessä kohtauksessa kävi juuri näin ja se oli ehkä kamalin kauhuelokuvakohtaus ikinä. Hyi.

Bronsonin kuulumiset

Eilen perjantaina Bronsonin eläinlääkäri soitti ja kertoi, että maanantaina otetuttu verinäyte oli laboratoriossa todettu coronaviruksen suhteen positiiviseksi. Näin ollen diagnoosi varmistui ja se on kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus (FIP). Tautiin ei ole parannuskeinoa eikä eläinlääkäri ollut kovinkaan rohkaiseva. Hän kertoi, että jos haluamme vielä yrittää jatkaa Bronsonin elämää (siis jatkaa, paranemisesta ei ole kuulemma toivoa), niin voisimme kokeilla interferonihoitoa, jota käytetään muissa kissojen vakavissa virusinfektioissa, mutta yleensä sillä ei hoideta FIPiä. Lääke tullaan antamaan kerran päivässä ruiskeena ja sitä annetaan yhteensä viitenä perättäisenä päivänä. Hoito tulee maksamaan useita satoja euroja eikä tehosta ole takuita, joten eläinlääkäri kehotti meitä miettimään viikonlopun yli ja tutkimaan asiaa vaikkapa internetistä, jos haluamme lisätietoja.

Googletin kissojen interferonihoidon ja löysin tiedon, että joissain ulkomaisissa tutkimuksissa kissoja oli onnistuttu pelastamaan FIPistä interferonihoidolla! Jossain tutkimuksessa jopa kolmannes kissoista oli parantunut FIPistä. Soitin eläinlääkärille ja käskin tilata interferoni omegaa. Bronson on nimittäin valtavan hyvässä kunnossa, jos otetaan huomioon, että monet märkään FIPiin sairastuneet kissat kuolevat muutamassa päivässä. Tällä hetkellä ainoa oire sairaudesta on se, että Bronsu nukkuu todella paljon. Poju on myös hieman laihtunut, mikä huolestuttaa minua. Ruoka kuitenkin maistuu vanhaan malliin ja kissa on kiinnostunut ympäristöstään, ottaa kontaktia ja jopa hyppii pöydille. En voi ajatella, että luovuttaisimme nyt. Ostimme tänään pussillisen erityisen ravitsevaa penturuokaa ja olen yrittänyt ruokkia Bronsonia aina, kun se vaikuttaa nälkäiseltä - eli suurinpiirtein kymmenen kertaa päivässä. :) Jos en voi tehdä kissan hyväksi muuta, niin ainakin voin pitää huolen siitä, että se saa riittävästi syödäkseen.

Bronson emännän työpöydällä. Tärkeiden papereiden päällä, kuten yleensä. <3

FIP tuli taloon

Viime viikolla kirjoitin Mifune-kissan sydäntautilöydöksestä. Jo seuraavana päivänä Mifunen ultran jälkeen huomasimme, että Bronsonin vatsa pullotti todella oudosti. Mietimme, olisiko laiheliini vihdoinkin alkanut lihoa, mutta vatsa oli niin kummallinen suuri ja pinkeä pallo, että lihominen ei tuntunut todennäköiseltä vaihtoehdolta. Soitin eläinlääkärille (taas kerran) ja hoitaja suositteli antamaan ensialkuun matolääkityksen, koska madot voivat aiheuttaa vatsan pullistumista. Bronson ei kuitenkaan suostunut nielemään matolääkettä, vaikka sitä yritettiin maanitella, pakottaa, syöttää lääkettä ruuan joukossa ja hieroa tablettiin kissanminttua. Oli pakko luovuttaa. Drontal on ilmeisesti niin pahan makuista, että sitä ei tämä kissa suostu syömään edes herkkuruokaan sekoitettuna.

Seuraavana päivänä kissan masu oli entistä suurempi. Minusta kysymys ei millään voinut olla madoista, koska Bronson on sisäkissa ja ulkoillut ainoastaan muutamana päivänä valvotusti pihalla, mutta enhän minä ole mikään eläinlääkäri, joten yritimme vielä toisella matolääkkeellä (Axilur), josta Bronson suostui syömään ruuan mukana osan, mutta ei kaikkea. Soitin uudestaan eläinlääkäriasemalle, koska oli perjantai ja pelkäsin, että Bronsonin tila voisi pahentua viikonlopun aikana, kun eläinlääkäriasema on kiinni. Olin lukenut netistä kauhutarinoita kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta eli FIPistä, joka aiheuttaa vatsan turpoamista ja jossain takaraivossani jyskytti hirveä pelko siitä, että Bronsonilla voisi olla kyseinen tauti. Hoitaja epäili edelleen matoja, mutta suostui varaamaan päivystysajan lauantaille. Mieheni yritti rauhoitella, että pelkään aina pahinta ja luulen, että kissoilla on kuolemantauti, vaikka niillä olisi vain vähän vatsanpuruja. Minä puolestani muistutin häntä, että luulimme Mifunen läähätyksenkin johtuvan vain jännityksestä, kunnes kissalle tuli sydänkohtaus. Halusin varmistaa asian.

Lauantaina menimme siis eläinlääkäripäivystykseen ja eläinlääkäri tunnusteli kissan vatsaa, joka oli siinä vaiheessa jo kuin täyteen pumpattu vesi-ilmapallo. Hän tiukkasi meiltä, oliko kissa pissannut ja kakannut, mutta en osannut vastata varmasti, koska Mifune ja Bronson käyttävät samaa hiekkalaatikkoa ja siellä olevat jätökset saattoivat hyvin olla vain Mifunen tuottamia. Tunsin itseni aivan idiootiksi, kun en ollut ymmärtänyt havainnoida kissan elintoimintoja tarkemmin. Osasin vain vastata, että kissa oli käynyt todistetusti kakalla viimeksi keskiviikkona eli kolme päivää sitten. Ultraäänitutkimuksessa näkyi, että kissan vatsaontelo oli kauttaaltaan täyttynyt nesteellä. Kaikki sisäelimet kelluivat tässä nesteessä, mutta virtsarakko oli ehjä. Neste ei siis voinut olla pissaa. Luojan kiitos! Sitten eläinlääkäri sanoi sen, mitä olin pelännyt: FIP-epäily. Otettiin verikokeita ja lämpö kuumemittarilla. Kissa riuhtoi, raapi, huusi ja sähisi. Se piti rauhoittaa. Ultrattiin lisää, otettiin röntgen. Verikokeiden tulokset olivat normaalin rajoissa. Ei varmaa diagnoosia suuntaan eikä toiseen. Eläinlääkäri päätti kotiuttaa kissan ja varasi leikkausajan maanantaille. Meidän oli siis yritettävä pitää kissa hengissä sunnuntain yli. Olin paniikissa ja itkin. Pelkäsin FIPiä, syöpää ja ties mitä. Eläinlääkäri oli realisti ja käski varautua pahimpaan. Vatsasta saattaisi löytyä mitä tahansa.

Sunnuntaiaamuna samainen eläinlääkäri soitti. Hän oli tarkastellut Bronsonin verikokeiden tuloksia edellisenä päivänä töiden jälkeen ja oli nyt lähes varma FIP-diagnoosista. Ainakin hän piti sitä todennäköisenä. Hoitosuunnitelmaa muutettiin ja Bronsonille varattiin aika vatsapunktioon heti maanantaiaamuna. Samalla aloitettaisiin myös kortisonihoito. Lääkäri kertoi, että yleensä FIPiä ei ryhdytä edes hoitamaan, koska taudin märkäversion kehittäneet kissat ovat tavallisesti jo niin huonossa kunnossa, että ainoa järkevä teko on lopettaa eläin. Bronson oli kuitenkin yllättävän pirteä. Se söi, joi ja jopa yritteli leikkimään. Se ei millään muotoa vaikuttanut kuolevalta ja tämä antoi meille toivoa.

Punktio tehtiin eilen maanantaina. Se oli pitkä ja piinaava operaatio meille ihmisille ja varmasti raskas myös kissalle, joka tietenkin nukutettiin punktion ajaksi. Bronsonin vatsasta valutettiin varmaankin lähes pari desilitraa nestettä ja sitä valui vatsanpeitteisiin tehdyistä aukoista vielä pitkään operaation jälkeenkin. Kissasta otettiin myös verinäyte, joka lähetettiin laboratorioon FIP-testiä varten. Kissojen coronavirus on kuitenkin niin yleinen, että vaikka testi näyttäisikin positiivista, se ei vielä aivan sataprosenttisen varmasti tarkoita, että Bronsonilla on vatsakalvontulehdus. Kaikki kuitenkin viittaa vahvasti siihen suuntaan. Bronson sai pitkäkestoista antibioottia ja kortisonia ruiskeina, koska sille ei pysty antamaan lääkitystä suun kautta. Kissan terveydelle ei tekisi hyvää tapella kaikilla voimillaan tabletinantoa vastaan kahdesti päivässä. Tänään kävin vielä noutamassa eläinlääkäriasemalta kipulääkereseptin, koska Bronson vaikutti levottomalta. Saatuaan pari tippaa vahvaa särkylääkettä se makoilee nyt raukeana työhuoneeni lattialla.

FIP-taudin ennuste on huono. Useimmat siihen sairastuneet kissat kuolevat. Huoli Bronsonin terveydestä on siis edelleen suuri. En voi uskoa, että yhteen kissaperheeseen voi tulla näin paljon huolta ja sairautta näin lyhyen ajan sisällä. Sitä ei voinut uskoa myöskään eläinlääkäri. Onneksi hän päätti auttaa meitä taistelemaan Bronsonin hengestä eikä luovuttanut, vaikka oireet olivat lannistavat. Toivomme parasta.

Bronsu yllättävän pirteänä pari tuntia operaation jälkeen.
Takajalat ovat kastuneet vatsasta tulleesta nesteestä.