Bronsonin kuulumiset

Eilen perjantaina Bronsonin eläinlääkäri soitti ja kertoi, että maanantaina otetuttu verinäyte oli laboratoriossa todettu coronaviruksen suhteen positiiviseksi. Näin ollen diagnoosi varmistui ja se on kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus (FIP). Tautiin ei ole parannuskeinoa eikä eläinlääkäri ollut kovinkaan rohkaiseva. Hän kertoi, että jos haluamme vielä yrittää jatkaa Bronsonin elämää (siis jatkaa, paranemisesta ei ole kuulemma toivoa), niin voisimme kokeilla interferonihoitoa, jota käytetään muissa kissojen vakavissa virusinfektioissa, mutta yleensä sillä ei hoideta FIPiä. Lääke tullaan antamaan kerran päivässä ruiskeena ja sitä annetaan yhteensä viitenä perättäisenä päivänä. Hoito tulee maksamaan useita satoja euroja eikä tehosta ole takuita, joten eläinlääkäri kehotti meitä miettimään viikonlopun yli ja tutkimaan asiaa vaikkapa internetistä, jos haluamme lisätietoja.

Googletin kissojen interferonihoidon ja löysin tiedon, että joissain ulkomaisissa tutkimuksissa kissoja oli onnistuttu pelastamaan FIPistä interferonihoidolla! Jossain tutkimuksessa jopa kolmannes kissoista oli parantunut FIPistä. Soitin eläinlääkärille ja käskin tilata interferoni omegaa. Bronson on nimittäin valtavan hyvässä kunnossa, jos otetaan huomioon, että monet märkään FIPiin sairastuneet kissat kuolevat muutamassa päivässä. Tällä hetkellä ainoa oire sairaudesta on se, että Bronsu nukkuu todella paljon. Poju on myös hieman laihtunut, mikä huolestuttaa minua. Ruoka kuitenkin maistuu vanhaan malliin ja kissa on kiinnostunut ympäristöstään, ottaa kontaktia ja jopa hyppii pöydille. En voi ajatella, että luovuttaisimme nyt. Ostimme tänään pussillisen erityisen ravitsevaa penturuokaa ja olen yrittänyt ruokkia Bronsonia aina, kun se vaikuttaa nälkäiseltä - eli suurinpiirtein kymmenen kertaa päivässä. :) Jos en voi tehdä kissan hyväksi muuta, niin ainakin voin pitää huolen siitä, että se saa riittävästi syödäkseen.

Bronson emännän työpöydällä. Tärkeiden papereiden päällä, kuten yleensä. <3

FIP tuli taloon

Viime viikolla kirjoitin Mifune-kissan sydäntautilöydöksestä. Jo seuraavana päivänä Mifunen ultran jälkeen huomasimme, että Bronsonin vatsa pullotti todella oudosti. Mietimme, olisiko laiheliini vihdoinkin alkanut lihoa, mutta vatsa oli niin kummallinen suuri ja pinkeä pallo, että lihominen ei tuntunut todennäköiseltä vaihtoehdolta. Soitin eläinlääkärille (taas kerran) ja hoitaja suositteli antamaan ensialkuun matolääkityksen, koska madot voivat aiheuttaa vatsan pullistumista. Bronson ei kuitenkaan suostunut nielemään matolääkettä, vaikka sitä yritettiin maanitella, pakottaa, syöttää lääkettä ruuan joukossa ja hieroa tablettiin kissanminttua. Oli pakko luovuttaa. Drontal on ilmeisesti niin pahan makuista, että sitä ei tämä kissa suostu syömään edes herkkuruokaan sekoitettuna.

Seuraavana päivänä kissan masu oli entistä suurempi. Minusta kysymys ei millään voinut olla madoista, koska Bronson on sisäkissa ja ulkoillut ainoastaan muutamana päivänä valvotusti pihalla, mutta enhän minä ole mikään eläinlääkäri, joten yritimme vielä toisella matolääkkeellä (Axilur), josta Bronson suostui syömään ruuan mukana osan, mutta ei kaikkea. Soitin uudestaan eläinlääkäriasemalle, koska oli perjantai ja pelkäsin, että Bronsonin tila voisi pahentua viikonlopun aikana, kun eläinlääkäriasema on kiinni. Olin lukenut netistä kauhutarinoita kissojen tarttuvasta vatsakalvontulehduksesta eli FIPistä, joka aiheuttaa vatsan turpoamista ja jossain takaraivossani jyskytti hirveä pelko siitä, että Bronsonilla voisi olla kyseinen tauti. Hoitaja epäili edelleen matoja, mutta suostui varaamaan päivystysajan lauantaille. Mieheni yritti rauhoitella, että pelkään aina pahinta ja luulen, että kissoilla on kuolemantauti, vaikka niillä olisi vain vähän vatsanpuruja. Minä puolestani muistutin häntä, että luulimme Mifunen läähätyksenkin johtuvan vain jännityksestä, kunnes kissalle tuli sydänkohtaus. Halusin varmistaa asian.

Lauantaina menimme siis eläinlääkäripäivystykseen ja eläinlääkäri tunnusteli kissan vatsaa, joka oli siinä vaiheessa jo kuin täyteen pumpattu vesi-ilmapallo. Hän tiukkasi meiltä, oliko kissa pissannut ja kakannut, mutta en osannut vastata varmasti, koska Mifune ja Bronson käyttävät samaa hiekkalaatikkoa ja siellä olevat jätökset saattoivat hyvin olla vain Mifunen tuottamia. Tunsin itseni aivan idiootiksi, kun en ollut ymmärtänyt havainnoida kissan elintoimintoja tarkemmin. Osasin vain vastata, että kissa oli käynyt todistetusti kakalla viimeksi keskiviikkona eli kolme päivää sitten. Ultraäänitutkimuksessa näkyi, että kissan vatsaontelo oli kauttaaltaan täyttynyt nesteellä. Kaikki sisäelimet kelluivat tässä nesteessä, mutta virtsarakko oli ehjä. Neste ei siis voinut olla pissaa. Luojan kiitos! Sitten eläinlääkäri sanoi sen, mitä olin pelännyt: FIP-epäily. Otettiin verikokeita ja lämpö kuumemittarilla. Kissa riuhtoi, raapi, huusi ja sähisi. Se piti rauhoittaa. Ultrattiin lisää, otettiin röntgen. Verikokeiden tulokset olivat normaalin rajoissa. Ei varmaa diagnoosia suuntaan eikä toiseen. Eläinlääkäri päätti kotiuttaa kissan ja varasi leikkausajan maanantaille. Meidän oli siis yritettävä pitää kissa hengissä sunnuntain yli. Olin paniikissa ja itkin. Pelkäsin FIPiä, syöpää ja ties mitä. Eläinlääkäri oli realisti ja käski varautua pahimpaan. Vatsasta saattaisi löytyä mitä tahansa.

Sunnuntaiaamuna samainen eläinlääkäri soitti. Hän oli tarkastellut Bronsonin verikokeiden tuloksia edellisenä päivänä töiden jälkeen ja oli nyt lähes varma FIP-diagnoosista. Ainakin hän piti sitä todennäköisenä. Hoitosuunnitelmaa muutettiin ja Bronsonille varattiin aika vatsapunktioon heti maanantaiaamuna. Samalla aloitettaisiin myös kortisonihoito. Lääkäri kertoi, että yleensä FIPiä ei ryhdytä edes hoitamaan, koska taudin märkäversion kehittäneet kissat ovat tavallisesti jo niin huonossa kunnossa, että ainoa järkevä teko on lopettaa eläin. Bronson oli kuitenkin yllättävän pirteä. Se söi, joi ja jopa yritteli leikkimään. Se ei millään muotoa vaikuttanut kuolevalta ja tämä antoi meille toivoa.

Punktio tehtiin eilen maanantaina. Se oli pitkä ja piinaava operaatio meille ihmisille ja varmasti raskas myös kissalle, joka tietenkin nukutettiin punktion ajaksi. Bronsonin vatsasta valutettiin varmaankin lähes pari desilitraa nestettä ja sitä valui vatsanpeitteisiin tehdyistä aukoista vielä pitkään operaation jälkeenkin. Kissasta otettiin myös verinäyte, joka lähetettiin laboratorioon FIP-testiä varten. Kissojen coronavirus on kuitenkin niin yleinen, että vaikka testi näyttäisikin positiivista, se ei vielä aivan sataprosenttisen varmasti tarkoita, että Bronsonilla on vatsakalvontulehdus. Kaikki kuitenkin viittaa vahvasti siihen suuntaan. Bronson sai pitkäkestoista antibioottia ja kortisonia ruiskeina, koska sille ei pysty antamaan lääkitystä suun kautta. Kissan terveydelle ei tekisi hyvää tapella kaikilla voimillaan tabletinantoa vastaan kahdesti päivässä. Tänään kävin vielä noutamassa eläinlääkäriasemalta kipulääkereseptin, koska Bronson vaikutti levottomalta. Saatuaan pari tippaa vahvaa särkylääkettä se makoilee nyt raukeana työhuoneeni lattialla.

FIP-taudin ennuste on huono. Useimmat siihen sairastuneet kissat kuolevat. Huoli Bronsonin terveydestä on siis edelleen suuri. En voi uskoa, että yhteen kissaperheeseen voi tulla näin paljon huolta ja sairautta näin lyhyen ajan sisällä. Sitä ei voinut uskoa myöskään eläinlääkäri. Onneksi hän päätti auttaa meitä taistelemaan Bronsonin hengestä eikä luovuttanut, vaikka oireet olivat lannistavat. Toivomme parasta.

Bronsu yllättävän pirteänä pari tuntia operaation jälkeen.
Takajalat ovat kastuneet vatsasta tulleesta nesteestä.

Mifunen sydänultran tulokset

Mifune kävi tänään sydänultraäänitutkimuksessa Keski-Suomen eläinklinikalla toissapäivänä sattuneen läähätyskohtauksen takia. Tutkimuksessa todettiin sydämen HCM- eli sydänlihaksen paksuuntumasairaus, joka todetaan yleensä vasta 3-4 vuotiailla kissoilla. Mifune on siis epätavallisen nuori HCM-potilas. Eläinlääkäri arveli, että Mifun pentuna sairastama sitkeä flunssa on voinut aikaistaa tämän perinnöllisen sairauden puhkeamista. HCM-sairauteen ei tunneta parannuskeinoa ja se johtaa väistämättä kuolemaan jossain vaiheessa - ennemmin tai myöhemmin. Kissan elämää voidaan kuitenkin helpottaa ja sydämen toimintaa parantaa beetasalpaajalääkityksellä. Mifune tulee siis syömään beetasalpaajaa lopun ikäänsä.

Onni onnettomuudessa on se, että Mifunen sydänlihaksen seinämien paksuuntuminen ei ole vielä johtanut vasemman eteisen laajenemiseen. Sairauden edetessä näin tulee väistämättä käymään ja silloin lisälääkkeeksi otetaan Disperin estämään sydänveritulppaa. HCM-kissalla äkkikuoleman mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa, joten emme voi tietää, kuinka monta vuotta Mifune on vielä luonamme. Eläinlääkäri arvioi, että näin varhain alkanut HCM-sairaus tarkoittaa alle kymmenen vuoden elinikää. Mutta kymmenenkin vuotta on pitkä aika kissalle, joten toivokaamme parasta. Mifunen tulisi jatkossa välttää rajuja leikkejä eikä häntä saa ulkoiluttaa kuumalla säällä, sillä sydämen rasittaminen lisää äkkikuoleman mahdollisuutta. Mifunen tilaa tullaan jatkossa seuraamaan kerran vuodessa tehtävillä ultraäänitutkimuksilla ja lääkitystä lisätään taudin edetessä. Näin siis potilasparkamme on saanut tautiarsenaaliinsa vielä yhden vaivan lisää.

Tällä hetkellä Mifune pötköttelee ruokalevolla parvekkeella. Raukkaa piti paastottaa ennen tutkimuksia ja ressu maukui koko aamupäivän nälissään, joten kotiin tultuamme ruoka maittoi tavallistakin paremmin. Tänä iltana annamme Mifulle ensimmäisen beetasalpaajatabletin (niitä annetaan tästä lähtien kaksi kertaa päivässä). Toivokaamme, että lääkitys sopii eikä kissa mene siitä veteläksi. Jos niin käy, niin joudumme taas käymään lääkärissä.

Mifune - kävelevä sairauskertomus

Seuraavan kertomuksen on tarkoitus olla opettavainen tarina kaikille kissanpennun ostoa harkitseville ihmisille. Seuraava ohje on syytä ottaa vakavasti: Terve kissanpentu on leikkisä, sen turkki on kiiltävä ja puhdas, sen vatsa ei pömpötä ja sillä on kirkkaat silmät.

Eilen illalla olin puhdistamassa kissojen hiekkalaatikkoa, kun Mifune päätti vääntää siihen pötkylänsä. No, tätä tapahtuu melko usein ja hajuhaitta on toki ikävä, mutta siihen on totuttu. Nyt huomasin kuitenkin jotain hälyttävää: kissan kakassa oli selvästi verta! Soitin aamulla ensimmäiseksi eläinlääkärille ja kissalle varattiin tutkimusaika huomiselle aamupäivällä. Tämän jälkeen päätin viedä Mifunen ulkoilemaan valjaissa, koska se oli aivan sietämättömän levoton, maukui koko ajan ja seurasi minua joka paikkaan. Mifunen kielellä tämä tarkoittaa jotakuinkin: "jumalauta, nainen, vie mut ulos nyt heti!". Kissa oli lisäksi arvatenkin samasta syystä naukunut aamuviidestä saakka sänkyni vieressä, joten asia oli tullut harvinaisen selväksi.

Ulkona oli lähes +30 astetta varjossa, aurinko paistoi ja kissa juoksi riemulla ympäriinsä, jahtasi perhosia ja kärpäsiä sekä nuuhki kaikki mahdolliset pensaat, joissa lähiseudun kollit taitavat käydä levittämässä hajuaan. Jonkin aikaa riehuttuaan kissa alkoi kuitenkin selvästi läähättää. Tämä oli jo kolmas kerta tänä kesänä, kun huomaan kissan läähättävän riehuttuaan ulkona. Nyt se oli kuitenkin voimakkaampaa kuin aikaisemmin. Kissa läähätti kieli ulkona, suu auki, sydän takoi nopeasti ja eläin asettui koko ajan makuulle nurmikolle. Kun nostin kissan syliini, se sähisi minulle. Tällainen käytös oli aivan tavatonta! Menimme sisään ja kissan läähätys vain jatkui. Kissa makasi lattialla velttona ja vatsa kohoili kovaa vauhtia. Oli pakko soittaa uudestaan eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tutkimuksiin.

***

Mifunella on ollut kaikenlaisia vaivoja koko tähänastisen elämänsä ajan. Kun haimme kissan eräästä maatalosta reilu vuosi sitten, sillä oli silmätulehdus. Talon emäntä sanoi, että heidän kissoillaan on ollut välillä silmätulehdusta, mutta se menee kyllä itsestään ohi - ja jos ei mene, niin eläinlääkäri antaa silmätippoja, joilla se varmasti saadaan hoidettua. Emokissa oli kuulemma ulkokissa ja tästä syystä pöpöjä pääsi helposti myös pentuihin. Pikkuinen, oranssi pentu oli punoittavia silmiä lukuunottamatta reipas ja leikkisä, se söi kissanruokaa kupista ja oli talon emännän mukaan sisäsiisti. Päätimme ottaa pennun silmävaivasta huolimatta, koska talon emäntä ei näyttänyt pitävän sitä minään ongelmana ja pennut oli asianmukaisesti madotettu, vaikkakaan ei vielä rokotettu - siitä huolehtiminen jäisi meidän vastuullemme. Voi, kunpa olisin tiennyt enemmän kissojen silmätulehduksia aiheuttavista sairauksista tuolloin! Niihin on tullutkin perehdyttyä todella huolellisesti myöhemmin.

Veimme kissanpennun kotiin ja jo seuraavana päivänä silmätulehdus oli pahentunut. Silmien sisäkulmissa olevat vilkkuluomet olivat näkyvissä ja kissa aivasteli. Turvauduin Googleen ja luin koko liudan kauhutarinoita kissainfluenssasta ja muista silmätulehduksia aiheuttavista sairauksista, jotka voisivat olla pienelle kissanpennulle kohtalokkaita. Soitin eläinlääkärille. Siitä alkoi Mifunen eläinlääkärikierre.

Mifunen silmätulehdus paheni nopeasti.

Eläinlääkäri teki seuraavan diagnoosin: kissan paino 800 g (alipainoinen), korvasyyhy, nuha, silmätulehdus, anaalirauhaset tulehtuneet. Kissaruton oireita ei onneksi ollut. Ei myöskään keuhkokuumetta, joka olisi hyvinkin voinut koitua kuolemaksi. Mifune sai ensimmäisen antibioottikuurinsa ja silmätippoja, me saimme ohjeen ruokkia kissaa mahdollisimman ravitsevalla penturuualla, kermalla ja suolattomalla voilla. Lähetin tekstiviestin naiselle, jolta olimme ostaneet kissanpennun ja kerroin, mitä eläinlääkäri oli sanonut. Kirjoitin myös, että mielestäni kaikki pentueen loput pennut sekä emokissa olisi syytä viedä tutkittaviksi eläinlääkärille. Nainen vaikutti aidosti kauhistuneelta ja vastasi, että ainoastaan yksi pentu oli enää myymättä. En tiedä, miten Mifunen sisaruksille on käynyt, mutta toivon, että mahdollisimman hyvin. Pelkään kuitenkin, että kaikki pennut eivät ehkä ole selvinneet hengissä, niin kipeä Mifune oli.

Ote Mifunen "neuvolakortista" ensimmäiseltä eläinlääkärikäynniltä.

Mifune ei parantunut ensimmäisellä lääkekuurilla. Silmät oireilivat vielä pitkälle syksyyn. Vasta Terra Cortril -silmätipat taltuttivat sinnikkään silmätulehduksen (myöhemmin opin, että tämä seikka viittaa taudinaiheuttajan olevan klamydiabakteeri, kissoilla hyvin yleinen ja usein oireeton sairaus). Kissan nenästä tuli mustaa eritettä ja korvissa oli hoidosta ja säännöllisestä puhdistamisesta huolimatta aina vain mustaa "vaikkua". Eläinlääkärillä kävimme n. kuukauden välein, koska aina tuli jotain uusia oireita. Kissa hengitti tukkoisesti nukkuessaan ja on aina ollut taipuvainen kuorsaamaan. Se väsyi myös helposti leikkiessään. Eläinlääkäri kokeili useita eri lääkkeitä ja hoitoja. Anaalirauhaset tulehtuivat yhä uudestaan eivätkä tyhjentyneet normaalisti. Kun Mifune kastroitiin 7 kk ikäisenä, eläinlääkäri pelkäsi, että tulehdus voisi levitä leikkaushaavaan. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Toivoimme, että rauhasongelmat loppuisivat sukuhormonin tuotannon loputtua, mutta ei.

Marraskuussa luulimme, että Mifunen silmätulehduskierre oli lopulta nujerrettu eikä nuhaakaan ollut ollut enää aikoihin. Hankimme (eläinlääkärin luvalla) toisen kissan: Bronsonin. Meni vain muutama viikko, kun Bronson alkoi oireilla täsmälleen samalla tavalla kuin Mifune pentuna. Silmät tulehtuivat ja rähmivät, vilkkuluomi turposi. Tälla kertaa kävimme eri eläinlääkärillä, joka totesi sairauden aiheuttajan olevan todennäköisesti kissaklamydia. Sekä Mifune että Bronson oli rokotettu kissaruttoa, kissainfluenssaa ja kissojen herpesvirusta vastaan, joten nämä sairaudet olivat epätodennäköisiä. Opin, että kissojen herpesrokotus ei kuitenkaan suojaa 100% varmuudella, vaan kissa voi silti kantaa virusta. Mifune testattiin herpeksen varalta, mutta testi näytti negatiivista. Mifune sai tetrasykliinikuurin, jonka oli tarkoitus nujertaa sitkeä bakteeri kissaparan elimistöstä lopullisesti. Bronsonille ei voitu antaa samaa lääkettä, koska tetrasykliiniä ei suositella kasvuikäisille kissoille. Jouduimme tyytymään toiseen antibioottiin ja toivomaan, että se tepsisi.

Molempien kissojen silmä- ja ylähengitystievaivat saatiin nujerrettua kevättalvella. Mifunella oli maaliskuussa jälleen anaalirauhastulehdus, joka hoidettiin antibioottikuurilla. Bronson puolestaan satutti tassunsa kesäkuussa. Näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olin jo ehtinyt toivoa, että pahin sairauskierre olisi meidän osaltamme nyt ohi. Sitten tapahtui tämänpäiväinen.

***

Palataan siis takaisin tähän iltapäivään. Kissalla oli ollut veristä ulostetta ja rasituksen jälkeinen läähätyskohtaus. Syytä kumpaankaan ei löytynyt. Ei anaalirauhastulehdusta tällä kertaa, eikä sivuääniä sydämessä. Eläinlääkäri epäili synnynnäistä sydänvikaa, joka voidaan todeta vain sydämen ultraäänitutkimuksessa. Sellaisia tehdään kahdessa paikassa Jyväskylässä. Joudumme siis varaamaan ajan tutkimuksiin jommalta kummalta näistä eläinlääkäriasemista. Siihen saakka Mifune on rasituskiellossa. Ei ulkoilua, ei reuhaamista eikä villejä saalistusleikkejä. Saa nähdä, miten saamme pidettyä nopeasti pitkästyvän kissan edes jotenkin paikoillaan. Mikäli Mifunella todetaan synnynnäinen sydänvika, ennuste on masentava. Eläinlääkärin mukaan "kaikki sydänvikaiset kissat kohtaavat ennenaikaisen kuoleman, mitään ei ole tehtävissä". Kerron myöhemmin täällä blogissa, mitä tutkimuksissa selvisi. Nyt voimme vain toivoa parasta.

Parvekeviljelyä

Minulla on nyt jo yli vuoden ajan ollut ensimmäistä kertaa elämässäni parveke, ja jo viime kesänä innostuin viljelemään parvekelaatikoissa erilaisia yrttejä. Tänä kesänä viljely on laajentunut yrttien lisäksi myös kirsikkatomaatteihin. Kissaperheessä vain tämäkin asia tuntuu välillä niin tavattoman hankalalta. Jo siemeniä kylväessä täytyi ottaa huomioon, että kaikki missä ei ole kantta, päätyy väistämättä kissojen suuhun tai lattialle (luultavimmin sekä että). Tästä syystä taimet piti kasvattaa muovisissa, kannellisissa tomaattirasioissa huoneessa, johon kissoilla ei ole vapaata pääsyä. Parvekelaatikoissa taas on se vika, että Mifunen mielestä ne ovat parvekkeella sitä varten, että hän voi istua niissä katselemassa maisemia. Tämä ei haitannut talvella, mutta nyt olisin suonut, että rucolan päällä ei istuta. Turha toivo. Onneksi basilika sentään kasvaa ihan kivasti ja persiljakin on... no hengissä.

Osaatteko arvata, missä kohtaa tässä kuvassa on pulskan kissan istumapaikka?

Parvekkeella olisi kiva pitää myös joitain kukkivia kasveja. Mutta kaikille kissanomistajille suosittelisin, että niiden on syytä olla todella pahanmakuisia, koska muuten käy kuten minun orvokeilleni. Bronson nimittäin söi niistä kaikki kukat - vain vihreät varret ja lehdet jäivät jäljelle. Orvokit olivat aluksi lattiaruukussa, mutta siinä ne olivat aivan liian hyvin kissan hampaiden ulottuvilla. Niinpä siirsin ne ylemmäs, toiseen parvekelaatikkoon, mutta tämäkään ei auttanut. Bronson kiipesi penkin selkänojalle ja jatkoi kukkasilla herkuttelua. Valkoiset orvokit eivät tästä traumasta enää selvinneet, vaan kuolivat pois. Siniset orvokit sen sijaan jatkoivat sisukkaasti uusien kukkanuppujen kasvattamista, vaikka kissa kävi syömässä kukkia sitä mukaa pois, kun uusia ilmestyi. Orvokin onneksi lähdimme heinäkuun puolivälissä yli viikon mittaiselle lomamatkalle ja sillä aikaa kukkaparka ehti toipua aika hienosti. Vai mitä sanotte?

Orvokki kukkii taas!

Parveketomaatti on toistaiseksi säästynyt kissojen tuhotöiltä, vaikka siinä on kivat roikkuvat lehdet ja se sijaitsee aivan kissojen kiipeilypuun juurella. Luulen, että tomaatin onneksi on koitunut se, että se on liian veltto kiipeilyyn ja tomaatit sijaitsevat suhteellisen korkealla, joten niiden hamuaminen palloleikkeihin ei onnistu. Viime kesänä tein sen virheen, että ostin torilta kirsikoita ja jätin ne yöksi keittiön pöydälle laakeaan kulhoon. Aamulla puolet kirsikoista oli levitetty ympäri keittiön lattiaa ja suurinta osaa oli maistettu. Sen jälkeen kaikki pyöreät hedelmät on säilytetty korkeassa maljakossa, josta kissa ei pysty vierittämään niitä pois. 

Tomaattivahti nukahti kesken vahtivuoron.

Hassu kissalomavideo

Mifune houkuttelee Bronsonia leikkimään. Bronson ei uskalla poistua pihakiveykseltä. Ääniraidan heikkouden vuoksi höystettynä puhekuplilla. :)

Kissamainen kesäloma

Kattilan katit ovat viettäneet jo kohta viikon leppoisaa maalaiselämää metsän keskellä. Olemme käyneet ulkoilemassa lähes joka päivä ja Bronson on päässyt maistamaan ulkona juoksemisen ihanuutta ensimmäistä kertaa elämässään. Aluksi se ei uskaltanut poistua oven edessä olevalta pihakiveykseltä, koska ruoho tuntui ilmeisesti märältä ja kylmältä tassujen alla. Ressu nähkääs on tottunut tähän saakka ulkoilemaan vain kerrostalon parvekkeella. Sain videolle hupaisan tilanteen, kun ulkoilukonkari Mifune yritti houkutella vastahakoista kaveriaan mukaan leikkiin, mutta koska internetyhteyksien jumalat eivät ole olleet suotuisia, en ole saanut ladattua videota tänne blogiin ja joudutte nyt odottamaan siihen, että pääsen takaisin kiinteiden laajakaistayhteyksien kantoalueelle.

Hurrja tiikeri viidakossa, aistit valppaina.

Kaupunkilaiskatti tutustuu (ihmis)ruuantuotantoon kasvimaalla.
Samalla voi bongailla myös kissaravinnoksi kelpaavia myyriä.

Kävimme Mifunen kanssa myös retkellä lähimetsikössä.

Metsästä löytyi vuodenaikaan nähden yllättävän paljon mustikoita.

Aluksi Bronsonin mielestä oli varminta pysytellä turvallisesti pihakiveyksellä.

Mutta lopulta uteliaisuus voitti pelon. 

Rohkaistuttuaan juoksemaan vapaasti ympäriinsä, Bronson on nauttinut ulkoilusta kovasti. Ulkoelämää rakastavan Mifunen houkutteleminen takaisin sisään alkaa puolestaan olla melkoista kilpajuoksua. Viimeksi herra keksi kiivetä korkealle mäntyyn, kun yritin saada sen kiinni viedäkseni sisälle. Lomailua on jäljellä vielä muutama päivä ja harkitsen valjaiden käyttämistä jatkossa, jotta kissat eivät katoa jäljettömiin sopivasti päivää ennen lähtöä. :)